Vaikka hankalahan sitä on uskoa; tänään olin aivan varma kannastani, että on tammikuu keskustellessani henkeviä kuukausien nimistä. Keskustelu sujui suurinpiirtein näin:
"Mikä kuukausi nyt on?"
"Tammikuu."
"Eikä oo."
"No onhan! Nyt on tammikuu."
"Ei kyl oo."
"Onhan! - Eiku oho... Nyt on helmikuu!"
Ah näitä päivittäisiä Ahaa-elämyksiäni. <3
Helmikuu tosiaan on, ja sen kyllä huomaa. Meidän pihalla on kaksi metriä korkea lumikasa (koska traktori vähän avitti lumitöissä), johon on jo väsätty liukumäki. Itse en ole vielä kokeillut, mutta hauskalta näytti. Eikun vaan jätesäkkiin ja menoks.
Lunta on ja lunta tulee. Jos olisin kolme vuotta sitten illalla herännyt tähän aamuun, olisin epäillyt olevani Lapissa. (Josta herääkin kysymys, että mikäli täällä etelässä on näin paljon lunta, kuinkas paljon sitten siellä napapiirin puolella?)
Talvea on nyt tässä ollut jo hyvän aikaa, marraskuusta (ellei lokakuusta) alkaen jo. Ja sen kyllä huomaa. Suihkun jälkeen saa läträtä naamarasvaa vaikka millä mitalla kasvoihin, mikäli toivoo vielä liikuttavansa joskus vaikkapa poskiaan tai otsaansa.
Nyt on taidettu tulla siihen pisteeseen, että kevään odotus hiipii mieleen. Kyllä vielä laskiaisen kestän - ja koko helmikuun, mutta auta armias jos maaliskuun lopulla ei ala lumet sulaa ja kevättuulet puhaltaa. Kevään suhteen olen kärsimätön. Vielä tosin jaksan odottaa.
Joten seuraillaan tilannetta.