KIROHÄIRIÖ (Mania) • IRC-Galleria

Tämän sivun toiminnot edellyttävät sitä, että Internet-selaimessasi on JavaScript-tuki päällä. Tarkista selaimesi asetukset ja salli JavaScript.

Koska perkele 26.11.
HEY you fuckin' fucks! 22.11.
Hey gays 02.10.
Vois joskus olla vaan normaali... 01.10.
Okei, mitä v*ttua 28.09.
HETEROVITUNPRIDE 25.09.
ask.fm 25.09.
WOOP WOOP! 03.07.
Respect. 24.06.
You are safe now! 21.06.

▶ ▼ 2013 (50)
- ▶▼ marraskuu 2013 (2)
- ▶▼ lokakuu 2013 (2)
- ▶▼ syyskuu 2013 (3)
- ▶▼ hein�kuu 2013 (1)
- ▶▼ kes�kuu 2013 (7)
- ▶▼ toukokuu 2013 (13)
- ▶▼ huhtikuu 2013 (17)
- ▶▼ maaliskuu 2013 (5)
▶ ▼ 2012 (56)
- ▶▼ marraskuu 2012 (7)
- ▶▼ lokakuu 2012 (12)
- ▶▼ syyskuu 2012 (11)
- ▶▼ elokuu 2012 (26)

« Uudemmat - Vanhemmat »

When you're feeling kind of gorgeous

Call me on the phone and

Get off

This is the silent place

Where everybody looks the same

This is the silent place

Where people speak but cannot hear

This is the silent place

Where millions die and no one cares

This is the silent place

This is the world that we have build

Coz I don't wanna be like this, I've been running these streets for too long now... The further I go I wanna go home.

I fucking swear that I care, but it's hard when you stare,

into the bottom of the bottle, that is empty and bare

all my desolate soul, in my desolate home

it's my desolate role, yeah I'm here all alone

I can't think of a reason to get the fuck out of bed

curtains closed, lights are off...

Am I alive or dead?

Is it real, is it pretend ?

♥

My little slice of happiness seems always just to fade away, and when I try to catch it again it always simply go further from me. The series of new disappointments hided in the shadows waiting to attact, and once again, waiting to shoot me down to the ground and even lower. Reality is my everyday living hell.

Se nimenomainen tunne tekee taas tietään mun olemukseen. Mikään ei tunnu todelliselta, ennenminki jatkuvalta painajaiselta. Lyhyet, mut piristävät onnen hetket tuntuu vaan hiipuvan pois parin sekunnin päästä, ja sen jälkee on vaikeeta pitää yllä hymyä joka kätkee mun ihmettelyn... Miks must tuntuu tältä, onks tää normaalia, miks en vaan osaa avaa suutani ja kertoo siitä. Lähes joka päivä, tulee hetki jolloin oikeesti en tiedä mitä pitäis tehä ja mitä oon edes tekemässä. En osaa ajatella asioita eteenpäin, tulevaisuutee, koska en usko tulevaisuutee... Se on mulle vaa painostavaa usvaa mistä ei saa mitään selvää. Mä en eti säälii enkä valita, kuhan mietin. Ajattelen oonko vittu ainoa joka kelaa näin? Jos oon ni... sittehän olen.