Kannattaa kokeilla yhtä juttuu meinaa..
kannattaa hypätä varaston katolta sillai et jalka on sillai päi vittuu siel alla se meinaa tuntuu aika hääviltä.
eikä meinaa sillä jalalla kävellä vähää aikaa kunnolla:D
(07.12 23:58) Kaksi nuorta miestä kolaroi keskiviikkoiltana Alavieskassa Pohjois-Pohjanmaalla. Toisen auton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä, ja hänet vietiin hoitoon Oulun yliopiston sairaalaan. Loukkaantunut kuljettaja on 14-vuotias. Hän oli liikkeellä rekisteröimättömällä autolla, jossa oli sileäksi kuluneet kesärenkaat. Kyydissä oli kolme alaikäistä alavieskalaispoikaa, jotka selvisivät onnettomuudesta kolhuilla. STT–SK
(Päivitetty: 11:27) (08.12 11:16) Kahdelle Lahden seudulla asuvalle poliisille luettiin aamulla Nilsiän käräjäoikeudessa kovat seksirikossyytteet. Toista syytetään 16-vuotiaan tytön raiskauksesta ja toista 14-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteiden mukaan miehet juottivat tytöt ensin humalaan. Miehet kiistävät kaikki syytteet. Rikosten epäillään tapahtuneen keväällä 2003, kun poliisit olivat kuntoutuksessa siilinjärveläisessä kuntoutuskeskuksessa. Miehet pyysivät suljettuja ovia, mutta tyttöjen vaatimus julkisesta oikeudenkäynnistä meni pääosin läpi. STT-SK
(08.12 13:53) Vain kolme rattijuoppoa jäi kiinni poliisin valtakunnallisessa puhalluskampanjassa Kokemäen kihlakunnan alueella. Poliisi puhallutti kihlakunnan teillä marraskuun lopun ja joulukuun alun viikonloppuina yhteensä 545 henkilöä. Kiinni jääneista yksi puhalsi törkeät lukemat.
(Päivitetty: 14:26) (08.12 14:18) Kuusi varusmiestä selvisi säikähdyksellä, kun Pyry 05 -harjoitukseen matkannut Porin Prikaatin viestikomppanian Pasi suistui ojaan noin kello 11.20 Äetsässä tiellä 44. Yksi varusmiehistä joutui tarkastettavaksi Niinisalon varuskunnan terveysasemalle. Varusmiehet jatkoivat muun marssiosaston mukana Niinisalon harjoitusalueelle. Pasi sen sijaan siirrettiin ulosajopaikalta lavettikuljetuksella.
(06.12 18:29) Joukko nuoria miehiä pahoinpiteli 23-vuotiaan miehen ja hänen 45-vuotiaan isänsä Turussa varhain itsenäisyyspäivän aamuna. Poliisi otti pääosin ulkomaalaistaustaisista miehistä koostuneen joukon kiinni tapahtumapaikalta ja lähistöltä. Kahdeksan miestä kävi mietoislaisen miehen kimppuun. Joukko hakkasi uhriaan ensin nyrkein ja miehen kaaduttua kadulle potki häntä. Poikansa apuun tullut isäkin hakattiin. Uhreille tuli ruhjevammoja. Isältä irtosi myös ainakin hammas. STT