IRC-Galleria

Pitkästä aikaa mie osasin olla vihanen ja viel sillee etten kohdistanu sitä itteeni, vaan huusin sen kaiken ulos. Kävin siel omassa pienessä lasimaailmassani, hukuin hetkeksi ahdistukseen. Osasin purkaa sen tunteen heti enkä jääny pyörittämää sitä mieleeni, en antanu sille otetta. Kaiken lisäks kasasin itteni, siine kesti hetki mut onnistuin. Enkä tehny sitä sen takii että ois ollu pakko tai että herra rehtori ois tyytyväinen, ei mitään sellasta. Mie tein sen sen takii et tiesin pystyväni, mie tiesin et osaan.

oijjjj ^^ 30.5 Helsingin Gloriassa JUSTIMUSFILMS JA NOST3 & PROTRO !!!! :

---

D jonkuu mielest ehk noloo mut eipä haitaaa cc: tulee olee hubsansaaa ! ♥

jep, jep jos sitä taas pitkäst aikaa kattoo Nost3tta ja Protroo c:

miks en oo ennen tajunnu et itsensä reijittäminen on näin kivaa ^^

5.4.2011...Siitä on vuosi... Mie en oo vielkää päässy yli. Ajatus ei juuri nyt kulje, mutta jostain syytä vain haluan kirjoittaa vähäisetkin ajatukset ylös. Moni on sanonu mulle, että se on mennyttä, että se kaikki takana, mutta se tyttö joka seiso sillankaiteel ja vain odotti junaa... Se olen vieläkin minä. En saa pyyhittyy sitä päivää pois, enkä otettua kenenkään pelkoa pois jonka heille aiheutin. Nyt minulla on mennyt paljon paremmin pitemmän aikaa, mutta vieläkin osa minusta on sitä mieltä, että minun olisi pitänyt onnistua. En tiedä miksi, siksikö että muiden olisi parempi ilman minua, vai siksikö että olisin kerrankin onnistunut jossain.
Minulle selvisi monta syytä miksi masennuin ja paljon muutakin. Nyt huomaan että psykologit olivat oikeassa; en osaa yhdistää tunteita tapahtuneeseen, tiedän vain miten pitäisi jostain ajatella ja pyrin noudattamaan sitä mikä on normaalia.
Pelkään... Numeroita, ne on vaan numeroita. Se ei oikeesti edes ole sama päivä. Vai onko? elänkö mie nyt sen uudestaan? Muistaako kukaan muu ? Olisi helpotus jos kaikki muistaisivat, kenekää ei tarvitsisi tulla kysymään mikä mulla on... vaikka kukaan ei enää kysy sitä. Haluan vaan pyytää anteeksi. Niiltä joille aiheutin pahaa miletä sillä mitä yritin ja suunnittelin ja niiltä jotka pettyi siihen kun heräin vielä päivään 6.4.2011. Tiedän, että on niitäkin jotka halusivat minusta eroon, miksi kieltäisin sitä ? Eikä kenenkään munkaa pitäisi, koska jos joku seisoo sillan kaiteella ja odottaa junaa, ei kukaan mene ja huuda "hyppää, hyppää!!!" ilman vihaa, katkeruutta tai sitä tunnetta että haluaa jostain eroon.
Millainen on huominen päivä ? Onko se vain normaali ? vai itkenkö? nauranko niinkuin ennenkin? taidan pelätä, sitä että se olisi aivan normaali päivä, muutenhan olisin pelännyt melkein puoli vuotta turhaan. Toisaalta odotan sitä että saan taas vetää hiukset silmille ja itkeä, koulussa ainakin. Tuskin koulupäivän jälkee edes muistan mikä päivä on. Miksi niin ? Noh... Se silta, se paikka mistä halusin parempaan paikkaan on ihan koulun vieressä. Se ihminen joka väheksyi miun pahaa oloa, se välinpitämätön mies jonka sanat minulle olivat "piti sitten tällänenkin temppu järjestää..", se jota pelkään ja halveksun samaan aikaan, hän jota muut oppilaat kutsuvat rehtoriksi, voi kävellä minua vastaan käytävällä.

päivän "mitä vittua?"-tunne saa tietää että morso tarkottaa Italiaks verbiä purra xdd

Mie pelkäsin et jään yksin, olin varma että kaikki uudet ihmiset oudoksuu mua. En uskaltanu ajatella että joku vois välittää musta sillee et mullakin ois hyvä olla. Vaati vaan muutaman uuden tuttavuuden ja heiltä hyväksynnän, tuloksena on nyt se että ymmärrän sen ettei minussa taidakkaan olla mitään vikaa.

Koko päivän väsytti ihan hirveesti, mut jaksoin sen ajatuksen voimalla, että: "kohta pääsee kotii nukkuu ♥". Tulin himaa ja menin nukkuu :3 Heräsin puolen tunnin päästä ja tajusin "voi vittu minuu ei enää väsytä ja sitte tapahtu ihme !!!! MIE SIIVOSIN ! Nyt voin vaa kattoo stand up videoit ja miettii et koska pääsis taas kattoo livenä :33 ♥