16 vuotta... Kyllä mulle ois 15 riittäny ihan hyvin. Pelottaa. Tääkii päivä tuntuu väärältä. Synttärien pitäs olla ilonen juttu, niinhän tää onki, tavallaa. Ei mun vaa pitäny nähä tätä päivää, niin ku ei pitäny nähä 15. syntymäpäivääkää, eikä päästä ripille. Ei sitä pitänyt tapahtua, ei tätä pitänyt tapahtua, ei tällee, ei tollee, ei näin, eikä noin. Asetan itelleni typeriä rajotteita.
Jos sanon, etten haluais elää, niin kyllä sitten saan kuulla kuinka mukavaa, on kun olen olemassa, mutta muuten se unohdetaan sanoa. Se pitäisi sanoa, useammin ja ihan kaikille.
Nyt kävi kuitenkin niin, et mie elän tänään. Asialle voisi tehdä jotain, mutta on rauhoittavaa huomata, et mie en halua tehä asille mitään. Näin on kuitenkin hyvä. Olen ja elän, eikä jokainen päivä ole räpiköimistä. Silti pelottaa tulenko selviämään, vaikka tiedän, että vain selviytyminen minulta hyväksytään. Jokapäiväinen selvitymispakko...