Ku tos on semmone pieni mäki heti portailta alas pyörätielle. Ni oltii menos sisää, oltii iinan kans jo rappusten luona, ku Eetu juoksi pihalta, ja lensi tietyst nurin siin asfaltil. Ja alko itkee, mitä ei tapahu suunnillee koskaa. No, mää polkasin rattaisii jarrut pohjaa ja juoksin eetun luokse, ni sil oli suu täys verta ja kaikkee. Kyykistyin sen etee lohduttelee ja kattoo et miten kävi, ku äkkii Eetu lopetti itkemisen ja katto mun taakse. Siellähän sit, Iina nousi rattais seisomaa, ja hötky siin sen verra et jarrut petti!! Tukka hulmuten kuule likka seiso siel ku vaunut lähti aika reipast kyytii sen mäen alas, pyörätien yli, semmoselle hiekkakentälle. No, rattaat sit jostai syystä alko kääntyy rinnettä kohti joka johtaa meidän varsinaiseen pihaa. Loppujen lopuks ne kaatu kyljellee siihe rinteesee ne rattaat, ja Iina kieri parin aika mojovan pompun kautta alas pihaan.. Ja mää sit jätän Eetun naaman veres siihe pyörätielle ja säntään Iinan luokse ja totean,et selvittii säikähyksel, et likka rauhottu heti ku pääsi sylii.... Sit vaa hinailin rattaat ylös siitä rinteestä ja pyyhin Eetun naamasta isoimmat veret pois ja kattelin, et ei ketää ilmestyny parvekkeillekkaa kattelee, et ei kai tota kukaa huomannu....
Et semmosta tänne tällä kertaa... Kyl noil vekaroil ainaki vauhtii tuntuu piisaavan kummallakii!!!! Mutta, mikäs sen mukavampaa...