IRC-Galleria

Nyt olen minäkin taas yhtä Tuntematon-kokemusta rikkaampi. Oltiin siis eilen Suokissa katsomassa Mika Myllyahon versio aiheesta, ja joudun yhtymään Kuosmiksen hurmioon: että olikin taas vaatimattomilla tarpeilla ja muutamin nerokkain oivalluksin luotu mieleenpainuvaa, koskettavaa ja toimivaa teatteria! Se taitaakin olla Suokin tavaramerkki.
Mun edellisestä Tuntemattomasta on jo aikaa, joten mieleen nousi taas monia unohdettuja ajatuksia. Ensimmäisenä havaitsin taas, että Linnan teoshan on kuin onkin varsin kriittinen ja sotavastainen. Siinä on yhtä vähän kyse itse tappamisesta kuin Fight Clubissa väkivallasta, sillä enimmäkseenhän se keskittyy kuvaamaan päähahmojaan sekä sitä, miten se mielettömyys jota sodaksikin kutsutaan pilaa oikeiden ihmisten nuoruuden, pahimmassa tapauksessa koko elämän tehokkaasti ja vääjäämättä. Tulin myös siihen lopputulokseen, että me nykyihmiset emme ihan oikeasti tiedä elämästä juurikaan mitään. Se, että Suomi on noussut vain kuutisenkymmentä vuotta sitten vallinneesta alhosta nykyiseen kukoistukseen saa tehokkaasti unohtamaan, että kyseessä on ollut oikeasti meidän isovanhempien polvi, joka on taistellut ja rakentanut; että ne on syntyneet kovin erilaiseen maailmaan ja niiden kohtaamat jokapäiväiset haasteet ovat olleet varsin eri luokkaa meidän pulmien kanssa. Meidän sukupolvihan on myös ensimmäinen, johon sodat eivät enää oikeastaan vaikuta: meidän vanhemmat ovat vielä sitä sodanjälkeistä maailmaa, jossa kaikki ne kauhut, traumat ja menetykset muokkasivat mieliä ja värittivät todellisuutta. Ei se ihan oikeasti sen kauempana vieläkään ole.
Isänmaallinen patetia sikseen. Toinen mun mielestä Myllyahon kantavaksi teemaksi nostama seikka teoksessa oli (arvo)vallan ja ihmisten keskinäisen kunnioituksen rakentuminen. Koska seurannassa on noin kymmenen miehen joukkio, jotka elävät yhdessä niinkin poikkeuksellisissa olosuhteissa kuin Linnan miehet, monet yhteiskunnan yleisetkin lait näyttäytyvät melko kärjistyneinä. Kun soppaan lisätään armeijan sisäinen hierarkia ja protokolla, päästään melko lähelle ihmisen todellista ydintä: keitä kunnioitetaan ja tahdotaan totella ja miksi? Valta ei synny titteleistä ja natsoista, vaan jostain paljon olennaisemmasta: Linnan sanoin "ihminen tuntuu seuraavan sitä, jonka kanssa hän todennäköisimmin selviää hengissä".
Siinäpä pohdittavaa.