IRC-Galleria

Loman viimeinen sunnuntai.
Herätä päänsärkyyn. Tarkistaa puhelin, johon ei ole tullut yhtään yhteydenottoa keneltäkään. Pohtia tovi vaakatasossa, onko jääkaapissa mitään syötäväksi kelpaavaa. Nousta ylös ja kävellä keittiöön vain havaitakseen, että ne elintarvikkeet jotka eivät ole loppu, ovat vanhenneet syömäkelvottomiksi.
Lukea Hesarin kuolinilmoituksia ja itkeä. Lukea Hesarin Vihityt-ilmoituksia ja itkeä vähän lisää.
Tarkistaa puhelin, johon ei edelleenkään ole tullut yhtään yhtedenottoa keneltäkään.
Löytää edellisen illan kuitteja käsilaukusta. Istua lattialle äkillisen huimauksen taltuttamiseksi. Pyrkiä torjumaan tuokiokuvia illan kulusta. Varmistua siitä, että jokainen ihminen tässä maailmassa vihaa minua.
Mennä takaisin nukkumaan.

Huomenna töihin.

Mä huomasin juhannuksena kauhukseni, että mua pidetään vähän ilkeänä naisena. Tai siis. Mun huumori on usein sellaista aika pisteliästä, nenäkästä ja naljailevaa, eivätkä kaikki pidä sitä huumorina ollenkaan. Mäpä annan esimerkkejä:

1) Eräs ystäväni kertoi jotain omakohtaista juttua, joka päättyi kutakuinkin sanoihin "Oli tosi lähellä että mä voittaisin, mutta en voittanut sitten kuitenkaan". Minä tähän toteamaan: "Elämäsi tarina."
2) Ystäväni avomies oli juuri kertonut, kuinka hän saisi töistään uuden puhelimen ja antaisi "vanhan", erinomaisessa kunnossa olevan kännykkänsä avovaimolleen. Minä: "Näytä sitä puhelinta." Avomies: "Ai tätä vanhaa vai?" Minä: "Ei kun sitä uutta, jota sulla ei vielä edes ole."

Rumimpia esimerkkejä mä en viitsi tässä edes tuoda julki. Ihmiset siis tulkitsevat helposti tuonkaltaiset heitot itseensäkohdistuvaksi pilkaksi, eikä niitä yhtään lohduta se, että mä itse olen itselleni aivan yhtä antoisaa materiaalia kuin kaikki muutkin.
Nyt mua askarruttaakin: onko niiden huumorintaju vääränlaista vai mun? Voiko miljoona kärpästä olla väärässä?

Fantsuu mittumaarii kaikille! Pidetään järki päässä ja pöksyt jalassa, myös veneillessä. Ja sovitaan, että tänä vuonna kukaan ei istu kokkoon, jookos?
Over and out.

Juhannusminkki

7.9. Kultsalla. Mulla on lippu, kiitos Kuosmiksen. Erinomaista!

Me tehtiin se!
Vastoin pahimpia painajaisia, sääennusteita ja niitä kuuluisia oddseja polttarit onnistuivat täydellisesti. Ne kestivät kaksi päivää, ja me juhlijatkin melkein. Kaikki sujui, kaikki järjestyi, kaikki onnistui - stressi osoittautui turhaksi. Sankari nautti, koko seurue piti hauskaa, eikä mikään, oikeasti MIKÄÄN olisi voinut olla kivempaa kuin nähdä yllätetyn saaliin ilme lauantaiaamuna 7.30 ovikellon vimmatun kurittamisen jälkeen.
Nyt olen väsynyt mutta onnellinen ja kaikkeni antanut. Kiitti jengi!
Nyt enää sitten ne häät.

Löysin tän vasta nyt, huikeaa! :D

http://minugalerii.ee/index.php

http://dna.imagini.net/friends/

Mun tulos oli seuraava:
MOOD: WILD CAT
FUN: ESCAPE ARTIST
HABITS: HIGH TIME ROLLER
LOVE: LOVE BUG

Loistakasta!

On oudon kohottavaa, kun saa selville että oma suosikkikirjailija pitää samoista kirjailijoista. Luin tänään Annasta, että mulla ja Juha Itkosella on monta yhteistä lempikirjailijaa.

Olen viime päivinä löytänyt monta äärimmäisen herkullista uutta purkkamakua: Stimorolin ne täytepurkat ("centrefilled") on molemmat hyviä, mutta erityisen ihanaa on se mansikka-lime. Tänään maistoin XyliDentin Duo-purkkaa, joista toinen on GreippiVanilja ja toinen MansikkaSitruuna (miks noi YhdysSanat pitää kirjoittaa tolleen EpäKorrektisti?). Hyvvöö.

Tänään Pauli Puupponen jättää mut. Mulle tulee kova ikävä sitä. Huomisen työpäivän jälkeen mulla alkaa loma. Töitä ei tule ikävä.

Bom-Chika-WahWah

Vein pikkuisen Puupposen tänään tallille, luullakseni ekaa kertaa sen elämässä. Kaikki oli kovin uutta ja kummallista, mutta Puupponen oli urhea ja valpas. Ja osas hienosti varoa hepsuja.
Se katsoi hevosia silleen että "Voi täti, kylläpä noista koirista tulee isoja täällä maalla!". Sitten seistiin ihailemassa, kun Bimbo laidunsi. Paavo katsoi tarkkaan, kokeili sitten itse haukata hieman ruohoa. Tämän jälkeen se katsoi mua: "Eikö näillä ole nappuloita menyyssä ollenkaan?". Nuunis koetti tarjota sille porkkanaa, jota sen oma koira halulla pisteli. Pauli otti kohteliaana poikana palasen suuhun, mutta käänsi sitten selkänsä ja sylki sen vaivihkaa lattialle: "Kiitti tosi paljon, mutta tota mä en kyllä pysty syömään.". Nyt se makaa aivan kanttuveinä tuossa mun vieressä ja kuorsaa vienosti.
Pieni <3
Lisäksi se matkusti julkisissa taas niin hienosti, että monet teinit jäävät viheltäen toiseksi sille. Se jättää mut huomenna, enkä oo vielä keksinyt, miten totun taas kotiin ilman pikkuisia rapisevia kynsiä lattialla ja kosteaa kuonoa tyynyllä. Mun pitää ehkä alkaa taas nukkua Pasi-nallen kanssa ja hankkia joku "autenttisia koiraääniä"-cd.

Mulla on ongelma. Sen nimi on Jenni Vartiainen. Se eks-Gimmel, joka on nyt julkaissut sinkun Tunnoton, ja jonka kokonainen sooloalbumi on ilmestymässä kai syksyllä. Ensin olin että eihän siitä voi mitään hyvää seurata, jos on avannut uransa jossain sellaisessa popkoneiston vitsissä kuin Gimmel oli, mutta piruvie se biisihän on oikeasti aika kaunis! Taas kerran voisin kulutaa rivin jos toisenkin kritisoiden lyriikoita, mutta melodia ja toteutus on hienot, joku kriitikko juuri luonnehti niitä "unenomaisiksi", ja Jennillä vaikuttaisi olevan varsin kyvykäs ääni. En mä silti vielä ihan varma ole, pitää kai odottaa sitä albumia.
Siteeraan tässä ekana sitä Jenskaa:

Tahdoin niin uskoa
että olen sun ainoa,
mutta tunnoton oon.
Mulle käy kuka vaan,
etkä pysty mua satuttamaan...


Ja sitten jostain merkillisestä syystä mieleeni juolahti pitkästä aikaa Maroon 5:n yks biisi, jonka nimeäkään en tähän hätään muista. Musta siinä vain lyriikoissa on mukavan hauras ja verkkainen tunnelma, ja sitä voi aina tämän kuullessaan alkaa uneksia että olispa tosiaan joskus noin... "Share some skin" on musta hieno fraasi.

Sunday morning
rain is falling
Steal some cover,
share some skin