IRC-Galleria

KillHer

KillHer

I wanna disappear...

Blogi

- Vanhemmat »

LasiMaanantai 09.03.2009 00:55

- Tämän kyseisen välineen äkillinen muodonmuutos käyttökelpoisesta käyttökelvottomaksi johtui minun yläraajojeni heikohkosta tarkkuuskäsittelystä.

Kuinka säälittävää...Maanantai 09.03.2009 00:16

Pinja
Pinja putkahti maailmaan eräänä lumisena aamuna. Melkein heti näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he näkivät nälkää. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä kiusattiin rumista vanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan baarit, niinpä ammatiksi tuli mammutit.

Pinja kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin rumaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Uskomattomuudesta huolimatta hän oli todella aatoksellinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kalapullia hän sai työskennellen vorona.

Pinja ei tupakoi eikä nuuskaa. Alkoholia hän juo tietokoneenvalmistuskursseilla.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

HahhahhaaaSunnuntai 08.03.2009 23:55

Seksi on kuin pizza: kun se on hyvää, se on erittäin hyvää, ja kun se on huonoa, on se silti aika hyvää. - Seinäkirjoitus

Seksi yhtyneenä rakkauteen on kauneinta mitä ajatella voi. Mutta seksi ilman rakkautta ei ole hullumpaa sekään. - Christie Hefner

Seksin ja kuoleman välinen ero on siinä, että kuolla voi yksinään eikä kukaan tee siitä pilaa. - Woody Allen

- Hei, älä moiti masturbaatiota. Se on seksiä sellaisen ihmisen kanssa, jota minä rakastan. - Woody Allen

Ei minulla ole mitään kuolemista vastaan: ainoa vain, että seuraavana päivänä on niin pirun kankea olo.
- Tuntematon.

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.03.2009 03:07

KYLLÄ VAI EI:
- Oletko saanut postikortin: - kyllä
- Onko sinulla oma huone: - oma kämppä
- Onko sinulla lemmikki: - 3 kissaa
- Onko sinulla oma kone: - je
- Oletko sinkku: - en
- Onko sinulla msn: - on
- Oletko hyvä koulussa: - olin
- Onko sinulla oma TV:- on
- Kuunteletko musiikkia: - en nyt just

MINKÄLAINEN/MINKÄLAISET:
- Hiirimatto: - kiinalaisittain kirjoitettu "rakkaus" mustalla pohjalla
- Hiukset: - no semmoset vaan
- Päiväsi oli: - hermojaraastavan hauska
- Lävistys/Lävistykset: - on vähä joka paikas
- Silmät: ruskeenkultavihreemustat... -___-
- Puhelin: kakski... Nokia ja iphone

OLETKO:
- Istunut vankilassa: en
- Nähnyt jonkun kuolleen ihmisen/eläimen: kummatkin
- Ollut rakastunut: - kyllä
- Leikkinyt poliisia ja rosvoa: pienenä
- Shoppaillut: joo

MINKÄ...
...värinen puhelin sulla on? musta ja harmaavalkonen
...väriset sukat sinulla on? mustat
...värinen näppis sulla on tietsikassa? musta

OLETKO KOSKAAN..
...tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? - joo
...uinut vaatteet päällä? - jep
...laulanut vesisateessa? - jeh
...pureskellut kynsiäsi? - kyl
...jättäny ystäväsi pulaan? - en oikeeseen pulaan!
...luvannut olevasi syömättä karkkia? - joo
...hyppinyt trampoliinilla vesisateessa? - joo

MENNEISYYS

1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - katoin leffaa
2. Mitä söit viimeksi? - pizzaa
3. Mitä joit viimeksi? - lonkeron
4. Koska nauroit viimeksi kunnolla? - tänään kai..
5. Mitä ostit viimeksi? - vuokrasin leffoja
6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? - öö tankkaamassa autoa
7. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - on tooooooosi pitkä aika kun oon viimeks saanu kokeita
8. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? - jotai 8.2
9. Mistä näit viimeksi unta? - no yhest jutust vaan. ^____^
10. Kenelle puhuit viimeksi? Marille just äskön

NYKYHETKI

1. Mitä sinulla on juuri päällä? vaatteet
2. Mitä syöt/juot juuri? en mitää
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? - en tiä yhtään
4. Millä tuulella olet juuri? - normi
5. Millainen sää ulkona? - hyvin pientä pakkasta
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - jokseenkin
7. Mikä musiikki soi? - päässä soi tainted love...
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? - nukkuus
9. Miten hiuksesi ovat juuri? - vapaana ovat

TULEVAISUUS

1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - nukkuu<3
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? - ei kouluuu
3. Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - mennä nukkuu
4. Mitä aiot tasan tehdä viikon kuluttua? - olla himas varmaan. :OOO
5. Entä huomenna? - saikkuuu
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - ...
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? - toiveita on.
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - nukkuus
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? - Marin kun käännän päätäni jos jaksan. :D
10. Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna? - ei hajuu viel.

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:

Ostanut jotakin? joo
Ollut sairas? jep
Ollut halattavana? jep<3
Tuntenut itsesi tyhmäksi? aina
Ikävöinyt jotakuta? Joo<33
Saanut kokeesta nelosen? eei oo niitä vitun kokeita!
Tanssinut? kyllä<3
Leikkauttanut hiuksesi? en...

RANDOM:

Saatko kosketettua kielellä nenääsi? e
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? kyl
Osaatko katsoa kieroon? joo
Petaatko sänkysi päivittäin? en

TAVAT/RANDOM:

Kiroiletko? kyllä ja vittu paljon!
Omistatko koiran? e
Käytätkö rahasi viisaasti? harvoin.
Pidätkö uimisesta? on se iha ok
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? harvoin.

OLETKO KOSKAAN:

Varastanut rahaa ystävältäsi? en
Ollut tappelussa? kyl
Ollut yksinäinen? joo
Huijannut pelissä? tietty :D
Laulanut suihkussa? kyl
[x] Molemmat vanhempasi ovat suomalaisia.
[x] Olet syntynyt Suomessa.
[ ] Sukunimesi päättyy -nen tai -la/-lä.
[ ] Tunnet vähintään viisi ihmistä, joiden nimi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Sinun nimesi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Olet alkoholisti.
[x] Olet (ollut) masentunut tai tunnet vähintään viisi ihmistä, jotka ovat (olleet) masentuneita.
[x] On suuri mediatapahtuma, kun joku ulkomaalainen B-julkkis mainitsee kotimaasi.
[x] Sinulle "rusketus" tarkoittaa sitä, että erottuu lumihangesta.
[ ] Olet äärettömän kiinnostunut ulkomaalaisten ajatuksista kotimaastasi.

Tähänastinen tulos: 5

[x] Pidät hernekeitosta ja tiedät, mihin viikonpäivään ja jälkiruokaan se kuuluu yhdistää.
[x] Rakastat suklaata ja/tai salmiakkia.
[x] Rakastat ruisleipää.
[x] Olet ostanut nakkikioskilta makkaraperunat.
[x] Olet tapellut nakkikioskin jonossa.
[x] Juot kahvia useamman kupin päivittäin.
[ ] Syöt perunaa melkein joka päivä.
[ ] Itsenäisyyspäivää kuuluu viettää sytyttämällä kaksi kynttilää ja katsomalla, kuinka presidentti kättelee julkkiksia kaksi tuntia.
[x] Muistelet vieläkin vuoden 1995 jääkiekkomaailmanmestaruutta.
[ ] Muistelet vieläkin, kuinka Aino Acktén lausuma "aja hiljaa sillalla" valittiin kauneimmaksi lauseeksi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.

Tähänastinen tulos: 12

[ ] Sauvakävelet.
[x] Kuuntelet raskasta musiikkia.
[ ] Seuraat formula 1:tä ja/tai mäkihyppyä.
[ ] Marjastat ja/tai sienestät.
[x] Sinulla tai perheelläsi on kesämökki.
[x] Juhlit juhannusta.
[ ] Saunot säännöllisesti.
[ ] Halaaminen on mielestäsi rakastavaisten puuhaa.
[x] Puhut ulkomaalaiselle väkisin englantia, vaikka tiedät tämän ymmärtävän suomea. Toisaalta puhut ulkomaalaiselle suomea, vaikka tiedät, ettei tämä ymmärrä.
[ ] Sinusta suurin osa lauluista, jotka eivät ole mollissa ovat huonoja.

Tähänastinen tulos: 16

[x] Sinulla on jotain Marimekon valmistamaa.
[x] Sinulla on jokin tuote, jossa on Marimekon Unikko-kuosi.
[x] Sinulla on Iittalan/Arabian/Hackmanin astioita/keittiötarvikkeita.
[ ] Luet Aku Ankka -lehteä.
[ ] Rakastat Muumeja.
[x] Tasavallan presidentistä puhuttaessa puhutaan "siitä," lemmikkimarsusta puhuttaessa puhutaan "hänestä."
[x] Sinusta järvet eivät ole eksoottisia.
[x] Tiedät, että aamulla ei kuulu puhua.
[ ] Odotat että vihreä valo vaihtuu, vaikka kadulla ei olisi yhtään autoa.
[x] Sinusta on ihan tavallista, ettet kävelyllä törmää yhteenkään ihmiseen.

Tähänastinen tulos: 23

[x] Sisällä on liian kylmä, jollei ole vähintään 20°C.
[x] Ulkona 20°C on liian kuuma.
[x] Alle 65°C sauna on kylmä.
[x] Ulkona voi olla ilman pipoa pakkasella.
[ ] Tiedät ainakin viisi eri tyyppistä lunta tarkoittavaa sanaa.
[x] Jos muukalainen hymyilee sinulle, oletat hänen olevan humalassa tai ulkomaalainen.
[x] Sinulle "eurooppalainen" tarkoittaa ihmistä, joka on Länsi-Euroopasta, muttei Pohjoismaista.
[ ] Hiljaisuudet keskustelun lomassa kuuluvat asiaan, eivätkä häiritse sinua yhtään.
[ ] Pyydät anteeksi, jos olet minuutinkin myöhässä.
[x] Ymmärrät, että "m" tarkoittaa "kyllä," "nngg" tarkoittaa "ei" ja "mnt" tarkoittaa "huomenta."

Kokonaistulos: 30

Kerro kokonaistulos kahdella, niin saat suomalaisuusprosenttisi.


60% jeeeeee!

Mä en tajuuuu!!!Sunnuntai 08.03.2009 00:30

Vittu!!! Apua! Mä menin vanhingossa ja poistin kaikki päiväkirjamerkinnät! :(((((((




Apua!!!! Nyyh!

EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Vanhemmat »