IRC-Galleria

ihqSunnuntai 08.11.2009 20:38

Tyttö sanoi pojalle: Eli olenko minä sinulle vain pelkkää ilmaa?
Poika vastasi tytölle: Mutta tiedätkös, ilman ilmaa ei voi elää.
Kopioi tämä päiväkirjaasi jos et pysty elämään ilman jotakuta henkilöä!

:DTorstai 29.10.2009 10:14

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

<3Maanantai 26.10.2009 10:17

<3 rakkaus ei katso ikää
<3 jos rakkaus on aitoa se kestää ylämäet ja alamäet
<3 rakkautta on vaikea salata , jos oikeasti rakastaa
<3 ystäväsi eivät voi päättää ketä rakastat
<3 rakkaus ensi silmäyksellä on mahdollista
Jos et kopio minuutissa, rakkaus ei enää seuraa sinua <3

morjensMaanantai 19.10.2009 03:07

jos et kopio tätä kuolet yöllä !
► Poltatko? valitettavaa se on
► Asutko yksin? en
► Silmien väri? ruskeet/vihreet emt?
► Lemmikit? kidikasimiiiir
► Horoskooppi? härkä
► Ongelmat? valittaminen
► Lempijuoma? emt, nyt tahtoo kaffee
► Parhaat TV-ohjelmat? salggarit,bb yms
► Paras vuodenaika? kesä
► Voisitko tappaa ihmisen jolle huusit viimeksi? en
► Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? emmämuista
► Mitä pitää tehdä että saa sinut itkemään? jaa a, jotkut vaan osaa
► Sukulainen jota et koskaan unohda? marta,allu ja muutki serkut
► Kuka on paras/parhaat ystäväsi? sara,rebe,tanppa,lotta ja muitakin
► Mitä kyselet yleensä? kaikkee
► Mikä saa sinut suuttumaan ihmisiin? emt, riippuu fiiliksest
► Paras asia syksyssä? eimikää
► Kolme ärsytystä tänään? kylmä,väsymys,pelko
► Mitä ajattelet nyt? enpäedestiedä
► Oletko ollut poliisi autossa? hups
► Oletko koskaan oksentanut kännissä? oleen
► Minkä nimistä lehteä luit viimeksi? 7päivää
► Paras näyttelijä? monia
► Miten hiuksesi ovat juuri nyt? auki, ne on pörröset
► Suututko helposti? enpä nyt sillai
► Onko sinulla paljon ystäviä muuallasi? jonkun verran
► Oletko pitkävihainen? en osaa
► Oletko hyvä laulamaan? jootodellakin
► Oletko tappanut ketään? en, vaik haluisinkin, no enkä haluais
► Koska ajattelit kuolla? sittenkun kohtalo niin määrää prkl :D

kyl mä osaanMaanantai 19.10.2009 02:53

1. Luettele lonkalta 10 automerkkiä
- honda,toyota,nissan,saab,peugeot,bmw,volvo,opel,mersu,citröen,audi
2. Minkä autovalmistajan malli on Starlet?
-toyota
3. Millainen on V8-moottori?
- emt, sellane et kulkee?
4. Mikä on yleismittari ja mitä sillä tehdään?
- varmaa se mis näkyy nopeus ja kierrokset? ;D
5. Mikä on herätejohdon yleisin väri?
- punanen?
6. Mikä on räikkä?
- sellanen joku työkalu juttu?
7. Millä pelikonsoleilla voit pelata WRC-rallyä?
- nintendo wii?
8. Luettele 5 SM-liigan joukkuetta?
- hifk,jokerit,tps,ilves,kärpät
9. Kuinka monta kilowattia saa enintään olla A1-kortilla ajettavassa moottoripyörässä?
- 200?
10. Milloin alkoi Olvi-oluen valmistus?
- joskus vuonna 40 ehkä :D
11. Kuinka paljon alkoholia suurinpiirtein on keskioluessa?
- 4,5%
12. Missä urheilulajissa loistaa Harri Olli?
- mäkihyppy?
13. Mitä tarkoittaa mopon kuristaminen?
- en osaa selittää vaik lauri on opettanu :D sillai että jos kuristukset on kiinni nii mopo ei kulje niin kovaa koska se reikä on pienempi ja jtn, jos kuristukset ottaa irti nii se reikä on isompi ja sit se antaa jtn enemmän ja se kulkee kovaa :D
14. Mitä automerkkejä kuuluu Veho-konserniin?
- honda? vitustako mä tiedän :D
15. Missä urheilulajissa on temppu nimeltä ollie?
- skedeeeee,mäki osaan sen melkee :)
16. Ketkä juontavat tv-ohjelma Top Gearia?
- emt :D
17. Mitä tehdään MIG-laitteella?
- ladataan akkua?
19. Mikä on resistanssin yksikkö?
- 0
20. Kuinka korkea jännite on suomalaisissa pistorasioissa?
- vaikee mennä sanoo
21. Kuinka monta hevosvoimaa on 84kW?
-60?
22. Kuka voitti jääkiekon maailmanmestaruuden 2007?
- kanada?
23. Mitä kahta kaasua käytetään kaasuhitsauksessa?
- kaasua ja kaasua
24. Kumpi on armeijan arvojärjestyksessä ylempänä, vänrikki vai luutnantti?
- veikkaisin luutnanttia
25. Mitä on tetsaaminen?
- jaa a

moiMaanantai 12.10.2009 01:54

oon nälkäne lapsi, en vaan voi syödä ku on liian nälkä.
en enää ikinä mee vege leirille, saatana mitä paskaa.
no muuten kyl oli aika jees, vapaa ajat siis<3

kiitos:lotta,bumba,ira,joxu,eme,iina ja jonna + oriveden company

ps. ikävöin poikaystävääni

moroMaanantai 12.10.2009 01:48

Jos luit tämän, lisää se blogiisi tai viikonloppusi menee päin persettä!

- Elokuva/sarja jonka aikana itkit? - leijonakuningas,katottiin eilen<3
- Itketkö ylipäätänsä helposti? - riippuu vähän
- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - emt?
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissä? - "Porvoossa ilmeisesti ihan hyvännäkösiä naisia ;)"
- Biisi jonka kuuntelit viimeksi? - en muista,
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - väsyttää ja on aivan kauhea ikävä
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - torstai/perjantai yö?
- Nauratko enemmän kuin itket? - Joooooo
- Oletko hiljainen? - enpä oikeestaan
- Onko sydämesi ikinä särkynyt? - on
- Onko sinulla yhtään korua nyt, jos niin millainen? - Ranteessa pari, risti kaulas, ja napakoru
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - ei
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - kyllä
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - todellakin
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - joo ja ei
- Odotatko enemmän joulua vai kesää? - no ehkä nyt joulua, mut haluun kyl jo kesän!
- Seurusteletko? - kyllä
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - leo di caprio
- Pidätkö vesimeloonista? - iha jees
- Pidätkö leijonakuningas-leffasta? - IHANA PARAS! paitsi se saa itkee ;;(
- Onko huoneesi seinillä tauluja? Millaisia? - ei
- Entäpä julisteita? - lady gaga :D
- Pidätkö enemmän kissoista vai koirista? - kissaaakasimir
- Söisitkö mieluiten Fazerin,Pandan vai Haribon karkkeja?- Fazerin
- Osaatko tehdä ruokaa? - khyl
- Toivoisitko että tulisi jo lunta? - mäkeen jee, mut ei mopoa sit :(
- Mihin haluaisit matkustaa? - ibitsalle<3
- Jos sinulla olisi bändi, mikä olisi tehtäväsi siinä? - vitustako tiiän?
- Osaatko katsoa kieroon? - jjep
- Voisitko mennä kännissä kouluun? - en tehoon menis kyl.
- Montako tyyppiä sinulla on kiikarissa? - i have just one, min gulle<3
OLETKO
Laulanut suihkussa? - Joo, aina
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - en
Ollut todella iloinen? - Jooo
KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - laurin.
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - pappade
Kanssa viimeksi nauroit? - lotan ja bumban
RAKKAUS
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - kyllä todellakin
Milloin itkit viimeksi? - eilen
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - huoh miehet ;D leijonakuningas
Rakastaako sinua kukaan? - kyllä
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - paljonkin
TAVAT/RANDOM
Kiroiletko? - välil tuppaa lipsahtaa
Kokkaatko omat ruokasi? - välillä, aika harvoin
Omistatko koiran? - en
Käytätkö rahasi viisaasti? - ruokaa,röökii,ruokaa,röökii,karkkii :D
Pidätkö uimisesta? - kesäl rannal, kylpylät, ei uimahallissa kiitos
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystäville? - yleensä
NYKYHETKI
Millälailla hiuksesi on? - auki
Kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - linda lähimpänä, mut silti englannissa kaukana
Oletko onnellinen?- kyllä, mutta mielessä pyörii kysymyksiä
Surullinen? - vähän
Masentunut? - En
Tylsistynyt? - kyllä
Missä kännykkäsi on? - tos ees
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - dumlee
Katso taaksesi, mitä näet? - tv:n

[Ei aihetta]Maanantai 05.10.2009 02:28

50 kysymystä sinulle tärkeästä henkilöstä

01 Koska tapasitte viimeksi? ›› tänää
02 Milloin näet hänet seuraavan kerran? ›› toivottavasti huomenna
03 Koska viimeksi suutuit hänelle? ›› eilen :D
04 Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? ›› kyllä
05 Mitä tekstasit hänelle viimeksi? ›› nuku hyvi rakas, oot tärkee<3
06 Mitä hän tekstasi sinulle viimeksi? ›› en. Nukuin viime yön hyvin =D
07 Milloin teitte yhdessä jotain? ›› tänää
08 Mitä hän harrastaa? ›› mua, ja sit se on aina ajelemassa ;D
09 Mistä pidät hänen ulkonäössään ? ›› söpö kultsi
10 Milloin tutustuitte? ›› kesällä vasta kunnolla
11 Millaisia ongelmia hänellä on? ›› separi
12 Pidätkö hänen kavereistaan? ›› aika lail sama kavriporukka, eli jeps
13 Tiedätkö, mikä on hänen lempiruokansa? ›› öö? en :D
14 Tykkääkö hän suolakurkusta? ›› ei kai
15 Noudattaako hän erikoisruokavaliota? ›› ei
16 Juoko hän alkoholia? ›› joskus, mut ei liian usein
17 Polttaako hän tupakkaa? ›› joo tyhmä kun on ;)
18 Onko hän kokeillut huumeita? ›› eei
19 Mistä hän on riippuvainen? ›› musta, moposta ja tupakasta ;D
20 Onko hänellä sisaruksia? Jos on niin minkä nimisiä? ›› pikku ville
22 Nähnyt hänestä unta? ›› viimeks viimeyön
23 Varastanut häneltä? ›› enpä mitään suurempaa
24 Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? ›› on
25 Mistä olette riidelleet? ›› aina noit pikkuriitoja tulee
26 Kappale, josta molemmat pidätte? -enpä nyt oikein osaa sanoa
27 Käyvätko musamakunne yleisesti ottaen yhteen? ›› osaks joo
28 Koska hän ottaa sinua hermoon? ›› sillo ku se on ilkee
29 Milloin sinun tekisi mieli halata häntä? ›› nyt
30 Oletko velkaa hänelle›› en, se on mulle
31 Hänen lempivärinsä? ›› sininen ehk ?
32 Pitääkö hän kenestäkään? ›› kyllä
33 Miten hän tekee itsestään erityisen? ›› sen vaan on niin lauri<3
34 Millaista elämäsi olisi ilman hänt䛛 tylsää, ku se saa mut aina hymyilee
35 Onko hänellä hyvä yleissivistiys? ›› en menis vannoo!
36 Huomaisiko hän kirjoitusvirheen edellisessä kysymyksessä? ›› ei
37 Onko hän kärsivällinen? ›› eii
38 Puhuuko hän jotain murretta? ›› ei mut se välil puhuu mulle vauvakieltä ;)
39 Onko hän hyvä suutelija? ›› on
40 Mikä kappale muistuttaa sinua hänestä? ›› niitki on monia
41 Puhutteko usein syvällisiä ›› välillä
42 Oletteko matkustaneet yhdessä? ›› ei oikeestaa, paitsi sen mutsille vuosaaree ;D
43 Mitä teette yleensä yhdessä? ›› kaikkee givaa
44 Onko hänellä lemmikkejä? ›› sil on marskihauva, mut se asuu sen mammalla
45 Onko hän hyvä ihminen? ›› osaa se olla
46 Missä hän on hyvä koulussa? ›› tekninen sil varmaan paras
47 Mitä hän inhoaa koulussa? ›› kaikkea, aina lintsaamassa!
48. ..miksi tässä ei ole kysymystä.. ›› jaa a. paha sanoo
49. Mikä hän on näistä ? Tyttömäinen/naisellinen/poikamainen/miesmäinen/kaunis/komea/söpö/ruma/erikoinen ›› poika/miesmäinen,komea,söpö ja erittäin erikoinen ;D
50. Kirjoita tähän joku inside vitsinne? ›› "jaahas, hs"

Kerro hänen :
Musiikkityylistä ›› rääääppiä
Luonteestaan ›› ihana,söpö,kusipää,hyvä poika<3
Onko hän :
Tärkein sinulle ›› oha se
Rakastunut / ihastunut ›› rakastunut tietysti ;)
Masentunu ›› ei
Onnellinen ›› joo
Valitettavasti aina oikeassa ›› ehei ole

Kuinka usein :
Te näette ›› melkeen joka pv
Te riitelette ›› aina välil
Kerrotte toisillenne salaisuuksia ›› välil
Kerrotte välittävänne toisistanne ›› aika usein<3

Mikä :
Biisi on teidän biisinne ›› emt
Mikä päivä oli teille hienoin ›› oha niitki
Asia muistuttaa aina toisesta ›› mun sänky :D haluun et se nukkuu viekus

Mitä :
Ajattelet hänestä ›› mun kultsi
Haluaisit vielä tietää hänestä ›› ei nyt tuu mielee mtn
Tekisit jos menettäisit hänet ›› se olis tuskaa, en haluu kelaa

Milloin :
Itkit hänen takiaan ›› en muista
Hän on loukannut sinua ›› eilen vrm läpäl, tuhma lauri.

[Ei aihetta]Maanantai 05.10.2009 02:04

Tyttö ja poika ovat seurustelleet 7 vuotta, ja tyttö soittaa poikaystävälleen:
- Tyttö:
Mä rakastan sua.

- Poika:
Joo, tiedän että rakastat, kaikki rakastavat minua.

- Tyttö:
Todellako?

- Poika:
Kyllä... Kaikki ystäväni, jotka ovat tyttöjä, kertovat sen minulle päivittäin.

- Tyttö:
Täh? Enkö mä sitten oo sun ystävä?

- Poika:
Et.. Olet tyttöystäväni. Miksi?

- Tyttö:
Kun minä sanon että rakastan sinua, silloi myös tarkoitan sitä.

- Poika:
Tiedän että tarkoitat sitä... Sinun ei vain tarvitse kertoa sitä minulle päivittäin kovin usein. Tiedän että olet rakastanut minua siitä päivästä lähtien kun aloimme seurustelemaan. Ja minä rakastan sinua päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän..

- Tyttö:
......

- Poika:
Joten haluatko lähteä huomenna jonnekkin juhlistamaan 7-v päiväämme?

- Tyttö:
Kyllä. Mutta minne?

- Poika:
En tiedä.. Ehkä elokuviin tai jotain?

- Tyttö:
Okei..

- Poika:
Haen sinut huomenna, sinun ei tarvitse kuin olla valmiina.

- Tyttö:
Okei, mihin aikaan tulet?

- Poika:
Olen kahdelta kotona töistä, syön ja tulen sitten. varmaan 15-20min.

- Tyttö:
Luulin ettei sinulla ole töitä huomenna?!

- Poika:
Yksi työkavereistani on sairaana, tuuraan häntä.

- Tyttö:
Okei, joten näemme 14.20?

- Poika:
Kyllä! Ja kulta?

- Tyttö:
Niin?

-Poika:
Minä rakastan sinua.

- Tyttö:
Minäkin rakastan sinua.

- Poika:
Juu, mutta työnantajani katselee minua työhuoneestaan vihaisesti, minun pitää mennä.

- Tyttö:
Okei, heippa.

- Poika:
Heippa.

****************************

Seuraavana päivänä..

Poika ajaa tyttöystävänsä luo, ja lähtee hakemaan tyttöä ovelta.

- Tyttö:
Hei! (suutelee poikaa)

- Poika:
Oletko valmis?

- Tyttö:
Hmm.. Odotas.. Haen laukkuni, lähdetään sitten?

- Poika:
Okei.

Tyttö luuli heidän menevän elokuviin ja illalliselle, mutta kun he pääsivät autoon..

- Poika:
Odota! Sidon silmäsi.

- Tyttö:
Miksi??!

- Poika:
Se on yllätys.

- Tyttö:
Millainen yllätys??

- Poika:
Iso sellainen.

- Tyttö:
Okei, mutta vain jos lupaat pitää minua kädestä koko matkan kun ajamme.

- Poika:
Minä lupaan.

- Tyttö:
Okei, sido nyt ne silmät..

Ja he ajoivat, ajoivat, ja ajoivat...... Ja pysähtyivät.

- Poika:
Okei! Olemme täällä!

- Tyttö:
Missä!

- Poika:
Odota, anna minun kantaa sinut sinne paikkaan!

- Tyttö:
Mihin paikkaan?

- Poika:
Erääseen.. (suutelee tyttöä)

- Tyttö:
Kulta!...

Poika kantaa häntä..

- Poika:
Okei, anna minun ottaa siteet silmiltäsi.

- Tyttö:
Missä me olemme?

Poika avaa siteet tytön silmiltä ja tyttö näkee paikan johon poika on hänet vienyt.... Tämä on paikka jossa poika ensimmäisen kerran tunnusti tytölle tunteensa.

- Tyttö:
Voi luoja! (itkee..)

- Poika:
Miksi itket?

- Tyttö:
Tämä on paikka jossan ensimmäisen kerran sanoit minulle että.. että...

- Poika:
Mitä aiot tehdä loppuelämälläsi? (poika tulee tytön selän takaa, halaa häntä takaa päin, polvistuu hänen eteensä ja kysyy "Kulta, mennäänkö naimisiin?")

- Tyttö:
(Kyyneleitä tulee yhä enemmän ja enemmän)

- Poika:
En ollu töissä silloin kun soitit minulle.. Olin järjestämässä tätä yllätystä.

- Tyttö:
Nouse ylös!!!!

- Poika:
Todellako?

- Tyttö:
(suutelee häntä)

- Poika:
Oliko tuo kyllä vai ei?

- Tyttö:
Kyllä.

Jos kopioit tämän omaan blogiisi, sinun rakkauselämäsi tulee aina kukoistamaan!

MUTTA!
jos et kopioi tätä, rakkauselämästäsi ei tule mitään, tulet aina jätetyksi, ja tulet kärsimään koko loppuelämäsi ajan
yksinäisyydestä!

Sinulla on 3min aikaa kopioida tämä

<3Maanantai 28.09.2009 14:32

mä rakastan sua enemmän ku mitää,
Ja sun rakkautes on parast mitä mul on ollut ikinä!