Mulla on joku vitun kuudes aisti or vastaavaa.. Mentiin 23 aikaan nukkumaan, ja mun ajatus oli: "Täällä on liian hiljaista, kuin kuolema ois nurkan takana.. Tänään käy jotain"
Herään 0142 tömähdykseen. Piski seisoo nurkassa ja tärisee. Saan sen kääntymään ja se rojahtaa maahan rajusti kouristaen. Ne 2-3 minuuttia tuntuivat ikuisuudelta! Mä istun sen vieressä, paijaan ja puhun vaikka se ei tietenkään kuule eikä tunne. Lopultakin, kohtaus on ohi. Koiralla kestää kauan aikaa toipua. Se makaa ja röhisee, sen on paha olla.
Ja niin on meidän kaikkien.
Tää on niin vitun epäreilua!
Mä olen toivoni menettänyt.
17 viikkoa ja lääkitys ei vaan toimi.
soitan tänään omalle eläinlääkärille, sen jälkeen yliopistolliseen. On aika saada tietää.. Vaikka en haluiasikaan.
Itken jo valmiiksi. Uneton yö ja kova huoli maailman rakkaimmasta vievät mun voimat.. Miten mä taas jaksan olla töissä? Hymyillä ja olla niinkuin kaikki ois vitun jees?
Mitä mulle jää, jos Rookin viedään multa pois? Miksi mä en ansaitse joskus jotain hyvääkin??
Tappakaa mut samantein saatana!
*Kuivaa kyyneleet ja lähtee ulos*