On nyt niin perusteellisen kurja olo. En halua kirjottaa, mitä tänään on tapahtunu, ei mua jaksa tosiasiassa koskaan kiinnostaa kertoa, mitä millonkin on käyny. Mutta on helvetin hankala ruveta vuodattamaan mitään fiiliksiä sun muita, kun kukaan ei tiedä, mistä vitusta sä puhut.
Vaikka tiedän ettei se oo mitään vakavaa ja näin ni oon ihan helvetin huolissani enkä osaa tehdä mitään. Tyhmä myöntää ääneen, että saan jotain vitun kohtauksia täällä vaikka kyseessä on kuitenki pieni juttu ja näin. Kai se vaan kasaantuu näiden kaikkien muiden paineiden, turhaumuksen ja ikävän kanssa. Vituttaa kun ei osaa ilmasta tunteitaan.
Oon sulkeutunu huoneeseeni yksin Eetun kans. En halua että noi tulee kyselemään yhtään mitään.
Huomenna ois äidinkielen kokeet enkä osaa alottaa lukemaan. Ei jaksais vaan kiinnostaa ja tiedän etten sais olla tässä. Tiedän kyllä perusteellisen hyvin, kuinka koukuttava voima Eetulla on mun suhteen, vaikka ois kuinka tärkeitä asioita hoidettavana.
Onneksi äiti laittaa mun niistelyt kevään ja pehmolelujen pölyisyyden syyksi, saan olla rauhassa.