IRC-Galleria

Iski sellainen hieno kohtaus, ja kirjotin tämmösen.... ööh, tekstin... Ei oikeastaan ole runo kyllä... Huhhuh angst angst angst, ilmiselvästi ollu mahtava fiilis kun tätä kirjottanu

Valon pilkahduksen pimeässä näkee hän
Sinne päin varovasti liikkuen kävelee
Elämänsä tyhjiöstä löytää sisältöä
Ja uskoo valoon päästyään pelastuvansa

Valon tullessa lähemmäksi
Ottaa sen varoen vastaan
Tuttua ja turvallista tämä ei ole
Tämä onhan lämmintä ja kirkasta
Pimeyden kulkija rukoilee
"Valo sinä pimeässä
Elä katoa elämästä"

Jatkaen matkaa muuttaa askeleitaan
Juoksuaskeleiksi etananmarssista
Valon lähelle päästyään
Hän tuntee uuden tunteen
Ensimmäisen tunteen, tunteita hänellä ei ennen ollut
Pimeyden kulkija näin valon lapseksi muuttuu
Valon koskiessa kulkijaa rukoilee näin
"Elä näe virheitäin"
Mutta rukous on turha

Valon hylkäämänä pimeyden kulkija palaa pimeyteen
Valon lapsesta hän muuttuu maan madoksi
Madoksi joka näkee valon mutta ei pääse sen luokse
Madoksi joka ei enää elä enää elämän tyhjiössä
Vaan madoksi joka tuntee tyhjiössä jotain

Surua. Surua. Surua.
Mato ei aikaa juoksemaan takaisin saa
Vaikka niin haluaisi
Virheitään hän ei voi korjata
Mato itkee, ja toivoo olevansa valon lapsi taasen
Tai edes pimeyden kulkija, mutta pimeyteen on mahdoton palata valon jälkeen
Surua. Surua. Surua.

EDIT: Selvennykseksi tämä jälkimmäinen osa kirjotettiin hieman myöhemmin, musiikin kuuntelun jälkeen.

Mato koittaa pysyä valon mukana
Valo kiusoittelee pitäen madon lähellä
Mutta silti liian kaukana
Mato juoksee elämänsä valon perässä, pimeyteen ei palata!