IRC-Galleria

Mökkipäiväkirja osa 1
16.5.2008 17:13

No niin. Olen asettunut aloilleni ja kerennyt jopa kuluttamaan aikaa, joten nyt varmaan on hyvä hetki aloittaa tämä.

Olen Yli-iissä meidän mökillämme, saavuin tänne noin klo. 05:45 yöllä Oulusta poljettuani pyörällä noin viiden tunnin ajan. Matkaa oli semmoiset 60 kilometriä yhteensä.

Syy minkä takia päätin lähteä mökille oli muun muassa se, että halusin selvittää omia ajatuksiani ja tunteitani itselleni. Kotona tätä ei voinut tehdä, vaikka sielläkin olen yksin jos niin haluan, koska isäni oli taasen niin päissään, että riehui. Kertoi taas samat vanhat asiat mitä aina ennenkin siitä
kuinka hän ei enää rakasta minua lapsenaan ja toivoo sydämensä pohjasta että muuttaisin pois. Heittipä hän mukaan samat vanhat kerskailut omasta mahtavuudestaan (esimerkiksi kuinka hän on maailman paras panomies ja muutenkin ihan vitun kova jätkä). Onneksi sentään perinteisestä kerksailusta puuttui paljon mitä yleensä saan kuunnella, niitä siihen kaiken päälle en olisi jaksanut.

Uutta tosin oli se kun puhuin hänelle siitä miten harkitsin itsemurhaa (jonkun aikaa, en ole aikeissa toeuttaa, sen hetkistä masennusta jota käsittelen myöhemmin). Hän piti itsemurahaa hyvänä vaihtoehtona minulle, koska olen surkea ja epäonnistunut ihminen ja vielä kaiken lisäksi hirveä kusipää.
"Miten teen itsemurhan?"
"Häh?"
"Niin että miten teen itsemurhan, että se on mahdollisimman kivutonta"
"Sillä ei ole mitään väliä Pikkuahon Erkille"
Tämä tietenkin kuulostaa uskottavalta henkilöltä joka myöhemmin sammuu tuolille, oksentaa paidallensa ja kusee lattialle.

Vaan tietenkin se vaikuttaa kun on saanut kuunnella sitä aina kun isä on ottanut, edes vähäsen... Surkea viinapää alkoholistilla

Mitään itsessäni, teoissani, tai epäonnistumissani en häpeä niin paljon kuin sitä, että en ole onnistunut parantamaan isän alkoholismia. Siksi sitä olen kestänyt seiska luokalta lähtien muutettuani takaisin Espanjasta. Olen uskonut että vielä joskus tilanne paranee, mutta enää en jaksa uskoa. Muutan pois jottei minun tarvitse katsoa säälittävää alkoholiotusta.

Asun jonkun aikaa siskoni luona kunnes voin muuttaa, tukirahoilla ja kovalla työllä onnistun kyllä.

Noh... joka tapauksessa itse pyöräilyretki tänne oli erittäin perseestä. Lähdin n. 0:30 ja saavuin n. 5:45. Päälläni lähtiessäni oli t-paita, huppari, lyhyet bokserit, ilmavat housut, ohuet sukat, surkeat hanskat, puinen kaulariipus jossa puinen risti, ja kesätakki. Matkaa n.60 km pyörällä raskas rinkka selässä, jonka narut sotkeutuivat usein pyörän pyöriin, pyöriin joita pyörittivät ruosteiset ketarit.

Oulusta lähtiessäni, ja n. 18km ajan minulla oli lämmin (ilma tuntui olevan vielä plussan puolella, tosin minua jo nukutti hieman siinä vaiheessa ja väsymys oli pikkuhiljaa hiipimässä kimppuuni). Matka kumminkin tuntui vielä mukavalta, kuuntelin Opethia ja tarkkailin maisemaa. Oli hieno kokemus katsoa taakseen ja nähdä öinen maisema, jossa kuu paistoi hienosti täysin aution maantien ja sen vierellä kasvavien puiden yllä herkän pianonlirutuksen soiden kuulokkeista.

Tullessani pohjoisemmaksi huomasin kuuran peittämän maan ja paikallaan pysyvän veden osittain jäätyneen, matkaa vähän yli puolet vielä jäljellä. Typerä ajatusmaailmani siitä, että en luovuta jos jotain olen päättänyt käski minua silti jatkamaan matkaa, ei pieni pakkanen haittaa.

Jalkani joita ei suojannut juuri mikään (koska ylpeydessäni kieltäydyn typerästi pitämästä pitkiä alushousuja) alkoivat kylmetä ja polkeminen oli erittäin raskaan tuntoista, joten päätin että välillä kävelen ja lämmittelen lihaksia ja välillä poljen. Matkan aikana pysähdyin pistämään toisenkin hupparin päälleni. Pyöräillessäni muistelin miten hypotermia kuolemaan edetään ja en muistanut juuri muuta kuin äärimmäinen väsymys, nukahtamisen tunne, rytmihäiriöt ja viimeisenä se että uhrit usein riisuituivat edes osittain koska se tuntuu lämpimämmältä, vaikka se vain edistää lämmön haihtumista. Pistäessäni toista hupparia päälle jouduin ottamaan takin pois, ja minusta tuntui lämpimämmältä kuin takki päällä. Viisaasti pistän toisen hupparin nopeasti päälle, takin takas
ja kaikkien kolmen huput pään päälle.

Kävellessäni huomaan että en tunne varpaitani enkä pahemmin jalkapohjaniakaan, ja että käteni ja sormeni tuntuvat myös olevan todella jäässä. Ne ovat kankeat ja kahdet sormet eivät tunne juuri mitään. Pyöräillessäni minua heikottaa, ja pyöräni kiemurtelee tiellä, selkääni ja niskaani kolottaa rinkan takia ja rintakehäni tuntuu oudolta. Minun tekisi mieli vain sammua tienposkeen, mutta tiedän kuolevani jos teen niin. Polkeminen on sen verran raskasta että kävelen useasti, mutta askeleni ovat lyhyitä. Kiroan sitä että tiellä ei näy kylttejä kuinka kaukana Yli-iin kylä on, ja sitä että matkan varrella ei ole paikkaa missä lämmitellä. Lukemattomien ylämäkien ja loppumattomien suorien jälkeen näen kyltin.
"Yli-ii 3"
Päästän ilmoille riemunhuudon.

Saapuessani Yli-iihin toivon että jokin huoltoasema tai jokin olisi auki jotta voisin lämmitellä, matkaa on vielä noin kymmenen kilometriä jäljellä ja jo pari kertaa minusta oli tuntunut etten selviä hengissä, jalkani olivat olleet voimattomia ja minua pyörrytti. Epätoivssani käyn kirkon, terveysaseman ja huoltoasemat läpi, ne ovat kaikki kiinni. Jatkan sisulla matkaa koska ajatus siitä että en jaksaisi tuntui säälittävältä. Silmäni lurpsahtavat vähän väliä kiinni ja pari kertaa meinaan kaatua ojaan.

Hylkään alkuperäisen suunnitelmani siitä, että pyöräilen Sunnuntaina takaisin, sen jälkeen kun olen selvinnyt viikonlopun yksin mökillä kouluttaen itseäni yleissivistyksellä ja treenaamalla, en usko jaksavani toista samanlaista reissua niin pian ensimmäisen jälkeen.

Saavun tielle joka vie mökille, Alaspäin menevä soratie jonka vierellä kasvavat puut. Kääntyessäni alhaalla oikealle eteeni aukeaa kaksi peltoa jonka keskeltä tie menee, kummallakin puolella aukeata on mökki. Oikealla oleva punainen mökki on meidän. Minulla on voittajafiilis, selvisin!
Jätän pyöräni ulos, ja ihailen hetken aikaa voimakkaasti virtaavaa jokea mökin vieressä, ja menen sisään. Minulla on aivan uskomaton nälkä, joten pistän mökin sähköt päälle nopeasti. Pistän kaikki patterit päälle ja täysille, sillä sisälläkin on todella kylmä ja tarkistan ruokatilanteen. Jääkaappi sekä
pakastin ovat tyhjät. Lasken rinkan makuuhuoneeseen ja ihmettelen siellä olevia vaatteita.

Mökissä ei ole juuri mitään, ei ole tv:tä eikä mitään. radio on, liesi, jääkaappi, kahvinkeitin ja sängyt. Takkakin on ja puita, vaan ei sytytysvälineitä.

Juuri niin alkeellista ja yksinäistä kuten olin halunnutkin. Mielessäni käy kuva itsenäisestä selviytyjästä, rohkeasta ja ylpeästä sankarihahmosta jota idolisoin. Kaapin ja pöydän päällä on kaksi mehukannua, kaksi keksipussia, kolme nuudelipussia, kaksi pasta ruoka-annospussia, kolme keittopussia sekä hieman mausteita ja kahvia.

Vanhin nuudelipusseista oli mennyt vanhaksi 2005, ja kaksi muuta 2006. Pastat 2006 ja 2007, keksit 2007, kaurakeksit 26.04.2007 eli silloin kun täytin 17, keitot 2003 ja 2004.
Uskaltaudun maistamaan kaurakeksejä ja totean ne syötäviksi, aukaisen 2007 vuonna vanhenneen pastapussin ja haistan. Se haisee normaalille. Mökkiä ei ole käytetty pitkään aikaan.

Mökillä ei ole juoksevaa vettä vaan muistan että sitä on täällä kannuissa. Muistan kuulleeni että pöpöt kuolevat kiehuvassa vedessä joten uskaltaudun tekemään ties kuinka kauan purkitettuna olleella vedellä kahvit ja valmistamaan pasta-annoksen.

Pasta maistuukin normaalille ja sitä keittäessäni käteni lämpeävät. Kahteen tunnottomaan sormeeni palaa kivuliaasti tunto takaisin ja syön ja juon nopeasti.

Varpaani ovat edelleen tunnottomat ja ne naksuvat joten lämmitän sängyssä olevat tyynyt ja peitot pattereiden päällä ja heittäydyn kerälle niiden alle. Hytisten kylmyyttäni laitan nukkumaan toivoen että kun herään, jalkani ovat kunnossa. Kello on n. 06:30

Kirjoituksen lopetus klo 19:06

Mökkipäiväkirja osa 2
16.5.2008 22:16

Aamulla heräsin puhelimen pirinään, kello oli puoli kymmenen. Olin ennen lähtöäni koittanut soittaa siskolleni Sentulle. Puhelu meni vastaajaan.
"Moi, tässä on Antti. Niin teillähän oli se makuukammari siellä alakerrassa, mietin vaan että voisinko asua siellä jonkun aikaa kun en enää jaksa katella tuota yhtä. Oon tässä just lähössä pyöräileen mökille vähän selvittämään päätä. Noh... Moi"

Senttu oli soittamassa takaisin ja kertoi menevänsä viikonlopuksi Helsinkiin ja että olen kyllä tervetullut. Puhuttiin asunnon hankkimisesta ja siitä miten tulisin kyllä selviämään. Senttu lupasi että pääsisin varmaan myös Piikalle milloin haluaisin. Meidän sisarusten tulee pitää yhtä. Sentun jälkeen soittivat

Piika ja Jani ja kertoivat että heidänkin luokse pääsen. Jani kertoi että hänellä on vapaapäivä ja hän sanoi voivansa hakea minut, mutta kieltäydyin. Halusin olla yksin, eristyksissä ainakin tämän päivän että en olisi pyöräillyt tänne turhaan. Anninakin soitti kysyäkseen missä olin. Kerroin ja selitin tilanteen.

Hän itki, kaipa hän oli huolissaan vaikka syytä ei oikeastaan ollut, ainakaan enää kun kaikki oli jo kunnossa, varpaihinkin oli palannut tunto ja oli lämmintä.

Jatkoin uniani noin yhteentoista asti kun taas puhelin pirisi, puhelimessa veljeni. Oli kuulemma jutellut isän kanssa. Puhuimme siitä minkälainen apina se on päissään ja kuinka sen ärtymys luultavasti johtui siitä kuinka koulu oli ollut sille pyhä asia ja siksi se, humalassa kun ei ole kontrollia, sen takia mulle huutaa joskus. Selitin kuinka minusta tämä oli huvittavaa koska minua taasen ei innosta tehdä enää mitään, koska joka tapauksessa minut aina haukutaan. Ei innosta olla pirtsakka, kun on tuollainen isä kokoajan härnäämässä. Puhuimme kaikentapaista ja Jani sanoi tulevansa käymään ja kysyi tuoko TV:n ja mitä muuta tuo. Sanoin etten tarvitse TVtä kun pitää kirjottaa esseitä, tekstiä ja lukea, mutta että voisi tuoda ruokaa ja purkitettua vettä jolla keittäisin sen ruuan.

Jatkan nukkumista ja herään puoli yksi siihen että auto ajaa pihaan. Jani tulee sisään ruuan sun muun kanssa, keittelemme kahvit ja juttelemme isästä ja siitä miten tästä jatkan. Jani itse asui tässä mökissä parin kesän ajan tehdessään töitä, n. 5 kesää. Yksin täällä keskellä ei mitään. Välipäivinä takaisin Ouluun, autolla kun liikkuu helposti. Jani oli tuonut TVn joka tapauksessa ja varmisti vielä jäänkö tänne. Sanoi myös että myöhemminkin hän voi hakea jos täällä ahdistaa liikaa. Kävimme kaupassa hakemassa lisätarvikkeita kieltäydyttyäni.

Janin lähdettyä katselin huvikseni lehtiä läpi, kaikki olivat vuosilta 2004-2006. Kammarissa olevat vaatteet kuuluivat kuulemma anille. Erinäisten puhelujen lisäksi päivä on mennyt perustarpeita tyydyttäessä sekä kirjoittaessa, lukiessa ja miettiessä. Olen puhunut puhelimessa esimerkiksi siskoni Sentun kanssa, hänellä oli ennen samantapainen tilanne. Hänet pakotetettiin muuttamaan
kahdeksantoista vuotiaana ja hankkimaan työn. Hän sanoi

"Sinulla on arvoa, elä anna kenenkään pompotella itseäsi"

"Meille ei ole suotu Hollywoodin unelmaperheitä, on tyydyttävä siihen mitä on saanut ja rakentaa parempi oma elämä, vanhemmat ovat vanhempia vain kirjoissa, jokainen elää oman elämänsä erikseen. Vanhempien murheet ja tavat ei saa vaikuttaa meidän murheisiimme ja tapoihimme"

"On oltava vahva ja elää oma elämä"

"- Sinä olet kokenut viiden vuoden aikana enemmän kuin me muut sisarukset, ihan liikaa olet joutunut kokemaan, sinä olet vahva poika, tai no mies, eihän sinua enää pojaksi voi kutsua
- Minä olen mies vasta kun minulla on työpaikka
- Ja sinähän saat kyllä työpaikan"

"Onneksi meillä sisaruksilla on kumminkin toisemme joille hölöttää huolemme silloin kun emme ole vahvoja"

Arvostan sisartani suuresti, hän on vahva persoona. Hyvin on rakentanut oman perheensä vaikka omat lähtökantansa olivat myös surkeat. Isänsä ei ole biologinen isänsä, oikeaa isää ei tiedetä, eikä enää voida äidin kuoleman jälkeen edes saada selville. Äiti oli siis 16 vuotiaana suhteellisen villi.

Soittipa minulle muitakin, ja minäkin soitin mutta ei niistä sen enempää.

Lopetus ajankohta: 23:18

EDIT: Lisäys, huvittavaa että sain niistä asioista mitä menin selvittämään vain yhden selvitettyä, kaikista isoin asia oli jokin aivan muu ja siitä en kirjoittanut ollenkaan.