IRC-Galleria

Koyuki

Koyuki

One day, I will find you...

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 02.07.2010 21:39

Viimeinen päivä kenttäratsastuskurssia meni.. Ekana kaks tuntia leikkituntia, kahta lukuunottamatta kaikki meni ilman satuloita~ Leikittiin tuolileikkiä jotain pusseja apuna käyttäen(niiden päälle piti mennä seisomaan). Meni todella hyvin kun Faxiseni ajatteli niiden pussien olevan jotain monstereita >'D Ja hienoa oli kun ihmiset yrittää kokoajan kavuta selkään ilman satuloita. Hävisin muutes sen leikin. Sitten tehtiin sellainen pieni rata, este, pysähdys tötteröiden väliin, pujottelu, pysähdys puomien väliin, kahdeksikko peruuttaen, ota harja korista jota on tolpan päässä, tötteröiden välistä esteen yli ja maaliin. Ja jos kaatoi tötteröitä tai pudotti harjaämpärin, alas selästä ja nostamaan >' D Ja aina kaksi vastakkain, voittajat jatkoon. Ja kukapas voitti~ <3
Ja maastoesteitä Luciferilla, josta sanotaan nyt että sen säkä on korkeampi kuin minä itse, en ole koskaan ratsastanut sillä, se ei ole mikään helpoimmasta päästä, opekin sanoo että sillä on kananaivot, ja vielä kerran, se on valtava. Ja maastoesteillä hevoset tapaa vähän kuumeta~ Ei jännittänyt yhtään ei. Mutta se oli ihana, vaikka menikin pikkuisen liian lujaa <3 Ja nyt lopetan nämä pölinät joita kukaan ei kuitenkaan lue.

Day 01 - Your favorite song (Shuuji to Akira-Seishun Amigo)
Day 02 - A song that makes you happy (NEWS-Nantoka Narusa)
Day 03 - A song that makes you sad(Kaori Hikita-Michiyuki)
Day 04 - A song that reminds you of someone(Saiki Mia ja Shiraishi Ryoko-Daiji Da-i-ji)
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere(Valvomo-Mikä Kesä)
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite artist
Day 20 - A song that you can listen over and over again
Day 21 - A song that you hardly ever listen
Day 22 - A song that reminds you about something bad
Day 23 - A song that reminds you about something good
Day 24 - A song that you want to dedicate to someone
Day 25 - A song that makes you wanna sing along
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time

Animecon 09~

[Ei aihetta]Torstai 01.07.2010 20:35

Suoritin tänään perusmerkin, olisin oikeastaan päässyt läpi c merkistäkin, ja ehkä, iso ehkä, b merkistä. Mutta ne pitää suorittaa järjestyksessä joten näin~



Day 01 - Your favorite song (Shuuji to Akira-Seishun Amigo)
Day 02 - A song that makes you happy (NEWS-Nantoka Narusa)
Day 03 - A song that makes you sad(Kaori Hikita-Michiyuki)
Day 04 - A song that reminds you of someone(Saiki Mia ja Shiraishi Ryoko-Daiji Da-i-ji)
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite artist
Day 20 - A song that you can listen over and over again
Day 21 - A song that you hardly ever listen
Day 22 - A song that reminds you about something bad
Day 23 - A song that reminds you about something good
Day 24 - A song that you want to dedicate to someone
Day 25 - A song that makes you wanna sing along
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time


Kalajoen kesämökki =' D

[Ei aihetta]Torstai 01.07.2010 20:24

Suudelma vatsaan = "Harrastetaan seksiä"
Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
Suudelma käteen = "Palvon sinua"
Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
Suudelma huulille = "Rakastan sinua" tai "haluan sinut"
Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"
Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
Pidellä tiukasti = "Älä päästä irti"
Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"
Neuvo: Älä kysy suudelmaa, vaan tee itse.
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä, Olet varmasti rakastunut
Koskaan ei saa olla liian rakastunut, jos rakas katoaa elämästä häntä ei voi unohtaa.
Jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.06.2010 21:45

Maastoesteitä taas tänään~ Hepat ei siis yhtään
innostuneet, mitäs nyt kiitolaukkaa joka ikiselle esteelle >'D Olin jotenkin niin ylpeä itsestäni kun sain ponini ennen vikaa estettä ravaamaankin hieman. Hieman pelotti siinä kun menee täyttä kiitolaukkaa eikä ratsu kuuntele pidätteitä yhtään, mutta ei voi sanoa etteikö hauskaa ollut = D

Day 01 - Your favorite song (Shuuji to Akira-Seishun Amigo)
Day 02 - A song that makes you happy (NEWS-Nantoka Narusa)
Day 03 - A song that makes you sad(Kaori Hikita-Michiyuki)
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite artist
Day 20 - A song that you can listen over and over again
Day 21 - A song that you hardly ever listen
Day 22 - A song that reminds you about something bad
Day 23 - A song that reminds you about something good
Day 24 - A song that you want to dedicate to someone
Day 25 - A song that makes you wanna sing along
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time


Saiki Mian ja Shiraishi Ryokon Daiji Da-i-ji

Synttärit~!Tiistai 29.06.2010 23:44

Täytän 15 huomenna! Ajattelin nyt ilmoittaa~ Ihanaa, olen täysin poikki, tunti koulua, sitten yks esteitä ja viimeinen maastoesteitä. Katsotaan pääsenkös huomenna sängystä ylös >'D

Tahtoo Irman esteillee..! >///<

[Ei aihetta]Tiistai 29.06.2010 23:42

Day 01 - Your favorite song (Shuuji to Akira-Seishun Amigo)
Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad

Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite artist
Day 20 - A song that you can listen over and over again
Day 21 - A song that you hardly ever listen
Day 22 - A song that reminds you about something bad
Day 23 - A song that reminds you about something good
Day 24 - A song that you want to dedicate to someone
Day 25 - A song that makes you wanna sing along
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time

NEWSin Nantoka Narusa
Minulla on muutes juuri lainassa DVD missä tämäkin laulu on~ Ja siinä on jotkut ihmetekstitykset, en löytänyt muuta..


Meinasin laittaa tähän Gomen Ne Julietin tai Ai Nanten, mutta pitäisi kai ottaa vaihteeksi laulu jossa ei ole NEWSin jäseniä > 3

Michiyuki by Kaori Hikita

[Ei aihetta]Maanantai 28.06.2010 00:02

Päätinpä itsekkin tehdä tämän >' 3

Day 01 - Your favorite song

Day 02 - A song that makes you happy
Day 03 - A song that makes you sad
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds of you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite artist
Day 20 - A song that you can listen over and over again
Day 21 - A song that you hardly ever listen
Day 22 - A song that reminds you about something bad
Day 23 - A song that reminds you about something good
Day 24 - A song that you want to dedicate to someone
Day 25 - A song that makes you wanna sing along
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time

Seishun Amigo by Shuuji to Akira


Tämä oli vaikea >__< On niin monta~

[Ei aihetta]Maanantai 21.06.2010 16:12

Eilen oli konfirmaatio, vihdoin nämä ripari jutut ohitse~

Päivä meni tosi nopeesti, aamulla heräsin jossain yheksältä, sitten söin aamupalaksi voileivän ja koristelin voileipäkakkuja~ Ja voi että minä VIHAAN majoneesia~ Sitten menin kaverilleni, joka kiharsi hiukseni (Thanks Ellu) ja sitten kotiin, söin vähän pekonia, puin mekon päälle ja lähdin. Ne albat on muuten ihan järkyttävän kuumia.. Ja en siis yhtään jännittänyt, koska satun olemaan koko riparin lyhyin (ja meitä on jotain.. 28? Kai?) jouduin kävelemään ekana ja kantamaan ristiä. En yhtään panikoinut, en siis yhtään.. Etenkään kun meinasin kokoajan vielä kompastella siihen albaan ja kenkäni olivat numeroa liian suuret.. Mutta en kaatunut. Olen nyt hyvin ylpeä itsestäni~ Muutenkin se konfis meni aika hyvin, vaikka se ehtoollis viini maistui flunssalääkkeelle. Sain paljon ruusuja, hehee, yhden valkoisenkin <3 (Kaikille jotka eivät tiedä, valkoiset ruusut ovat yksiä lempikukkiani~ Ne ovat niin nättejä ja niillä on ihana merkitys kukkienkielessä~) Kotona sitten.. katoin jalkapalloa. Mitä se Italia hölmöili.. Kakku meni melkein kokonaan, sain yhteensä 650 euroa~ On hyvä olla iso suku. Ja yksi siskoni kaveri lainasi minulle NEWSin Pacific konserttikiertueen ensimmäisen Tokyo Domessa esitetyn konsertin DVDn~! Olen superhyper onnellinen~ Siinä on Yamapiin Gomen Ne Juliet, Tegoshin Ai Nante, Nantokanarusa, Ryon code, Seishun Amigo(jossa Kamen osat lauloi Ryo) ja Ai No Matador ja Nande 2x ja kaikkea ihanaaaaaa~ Kukaan tuskin tajusi noista edellisistä mitään. Kuunnelkaa Newsiä, oikeesti. IHANA. Ja jos joku on kuullut Espanjalle fanitehdyn hahmolaulun Tomato go de, te ensinnäkin olette mahtavia, ja se on muunnos eräästä Newsin laulusta. Siskon kanssa revettiin niiin pahasti kun se tuli 8'D Ei ole totta fiiliksen on niin hauskoja~ Ja tämä oli vielä pahempi kun se, kun löysin videon jossa Tegoshi laulaa Akazukin Chachan alkulaulua~ Motto kokoro no naka wo, futari miseatanara~ Kotae wa tsukameru yo.. Tai jotenkin noin <3 Saan muuten rippilahjaksi isältä Newsin CDn, mutta se piti tilata YesAsiasta ja tulee nyt vähän myöhässä, jotain postitusongelmia.. Ja sanotaan nyt vielä loppuun, että Yamapi osaa avata paitansa niin.. niiin... ihanasti... Se laulu tuli vain paremmaksi.

.. Ja tässä taisi tulla enemmän Newsistä kuin siitä konfiksesta..?

Sumimasen..Sunnuntai 30.05.2010 12:50

Tässä asia joka on pitänyt ilmoittaa jo jonkun aikaa, mutta en ole ehtinyt..

Minä siis lopetan cosplayn. Ainakin toistaiseksi. Ehkä aloitan joskus uudestaan, ehkä en. Olen pahoillani tästä, toivottavasti voidaan yhä olla kavereita <3 Ja kukaan ei sitten ala luulla ettenkö vielä olisi otaku, sitä minä en koskaan lopeta. Mutta joo.. se siinä.


Ja kirottu Saksa.. Turkin tai Belgian olisi pitänyt voittaa >'( Ja kyllä Ruotsia varmaan potuttaa kun Tanska pärjäs niin hyvin >'D

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.05.2010 22:08

Eilen oli mukava päivä, piti herätä kaheksalta koska oli mentävä auttamaan isää muutossa. Putsattiin keittiönkaappeja ja siivottiin muutenkin paikkaa ja kanneltiin tavaroita, ja isän pari kaveria jotka olivat tulleet auttamaan osoittivat taas miten aikuisilla miehillä voi olla 7-vuotiaan vitsit. Ikävä kyllä minä jouduin näiden kaappivitsien kohteeksi... Mut ja sisko laitettiin hakemaan kaikille pizzat, ei näytetty todellakaan miltään pizzaläheteiltä kun jouduttiin kävelemään jotain kilsa kahdeksan pizzaa käsissä. Saatiin sitten lopulta se palkka, viis euroa tunnilta joten 20 tuli~ Wuhuu~ Kovaa työtä se kyllä oli. Kotona katsoin telkkarista Babe suurkaupungissa -leffan. Joskus pienenä näin sen ekan Babe leffan, ja se oli pitkään lempileffani~ Rakastan sitä yhä~ Ja nyt vihdoin pääsin näkemään jatko-osan~ Ja kyllä, minä itkin siinä yhdessä kohdassa.. Niin surullista.. Sitten piti siivota huone ja Nöpöseni häkki, ja satuin ikkunasta näkemään erään henkilön ja masennuin täysin. Ja sitten alkoi sataa. Ja isosiskoni keksi mahtavan idean; mennään juoksemaan sateeseen! Ja sehän tehtiin. Piristää muuten kummasti. Ja illalla katsoin Koirahotellin, olin juuri saanut sen DVD:n~ Eläinleffat on ihanjia >///<

Eli sellainen päivä oli eilen. Kunhan nyt tylsyyttäni kirjoittelen..