IRC-Galleria

Koyuki

Koyuki

One day, I will find you...

Uusimmat blogimerkinnät

HurjauskisMaanantai 20.09.2010 21:36

Päästiin TET paikassa ratsastamaan. Siis minä ja siellä oleva työharjoittelija. Meille vaan kerrottiin mitkä hepat voidaan ottaa ja sitten me vaan mentiin kentälle kun oli hommat hoidettu. Kyllä, oikein hyvin meni, sen toisen hevonen vähän lähti ja se tippui, ja kun se heppa juoksenteli ympäri kenttää munkin poni tietenkin innostu temppuilemaan. Onneksi olen tottunut sellaiseen, ei päässyt kahta metriä pidemmälle. Ja se toinen sitten lopetti, kun sitä sattui selkään, mä ajattelin mennä vielä vähän mutta nyt kun jäin yksin kentälle ja poni oli niin järjettömän ihana se otti edellisestä mallia ja lähti heti temppuilemaan. Mitä nyt pientä pukkilaukkaa.. Päätin sitten itekkin lopettaa, ei oikeen viitsinyt jäädä sinne yksin kun ponikaan ei muuta kuin temppuillut. En ota riskejä. Jotain järkeä munkin päästä löytyy.

Että näin taas tänään : D Eilen menin Lahnuksessa Leosella~ Se on ihana nallukkaiseni joka ei osaa seisoa paikallaan ja lähti pikkasen innostumaan laukatessa mutta eihän siinä mitään~

Viikko kestettyPerjantai 17.09.2010 20:15

Ensimmäinen TET viikko ohi. Meni nopeasti. Mutta vielä yksi jäljellä. Hauskaa on ollut. Vaikka pikkuinen mental breakdown tuli. Mutta se nyt ei ole mulle omituista. Jalat ja kädet kyllä tekee lopputilin. Mutta mitäs siitä~

<3 Lempeä jättiläinen ja tuhlaajapoika~ Tuli keksittyä hauskoja lempinimiä hepoille

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.09.2010 22:43

JOS KOPIOIT TÄMÄN BLOGIISI 5 MINUUTISSA,
NIIN LAUANTAISTA TULEE IKIMUISTOINEN !


» Seurusteletko jonkun kanssa? - En
» Jos et niin haluaisitko seurustella? - Jos joku kiva olisi niin *blush*
» Oletko ihastunut? - Tuota, öhöm, ehkä pikkuisen..
» Onko joku ihastunut sinuun? - Ei minun tietääkseni.
» Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - Herään puol kuudelta, lähden TETtiin tallille ja kun tulen takaisin.. syön pastaa.
» Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - Ei sitä koskaan ole täysin tyytyväinen, mutta kaipa olen nyt melkein tyytyväinen
» Voisitko suudella henkilöä jota viimeeksi ajattelit? - Mä en muista ketä mä ajattelin viimeksi o__o
» Mitä teit viime yönä? - Katsoin Hetaoni dougaa iPodista ja nukuin.
» Kännykkäsi viides viesti? - Ai niin sori : D hope tässä.
» Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - Kaksi
» Onko joku jota et koskaan unohda? - Tietenkin
» Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - Mä tekstailen aika vähän, ja nekin menee hyvin randomisti..
» Kuka viimeksi soitti sinulle? - Puhelinmyyjä. Aika surkeaa

TETMaanantai 13.09.2010 19:12

Tarkoituksena oli nyt kirjoittaa jotain TETistä. Mutta en jaksa. Joten päätelkää siitä.

Väsyttäääää~Perjantai 10.09.2010 18:22

Oli 1500 juoksu tänään. En siis yhtään poikki tai mitään vastaavaa..
Tein eilen illalla hienon juoksu soittolistan itselleni, kaikkia hyvä tempoisia biisejä~ Jos joku on kuullut Onegai Sweetheartin, se on täydellistä juoksu musaa. Juoksin niin, etten meinannut pystyä puhumaan kun hengitys meni hippusen hankalaksi, ja sain ajaksi 9.22! Uus enkka~ Siis mulle.


Ja mitä kauhuleffaa Rekolaan, laitetaan porukka kattomaan Hetaonia >' D Se joka ei säikähdä on hullu

[Ei aihetta]Perjantai 10.09.2010 18:19

Hyvä luoja,
nyt on pakko tehdä uus päiväkirjamerkintä, koska olin tukehtua ruisleipään! Tämä oli opettajalleni todella iljettävä kokemus! Mutta onneksi hän antaa minulle joskus anteeksi. En edes ymmärrä miksi se mahtailija tuli puuttumaan asioihini. Aavistan, että tästä lähtien hän kutsuu minua luuseriksi ja raiskaa minut. Tuskin maltan odottaa, että pääsen pysäyttämään hänen aikeensa. Kuitenkin ennen sitä aion muistella häntä kertomalla hänen todellisen painoindeksinsä isälleni! Kyllä elämä on ihanaa!

1.____,
nyt on pakko tehdä uus päiväkirjamerkintä, koska 2.____! Tämä oli 3.____ todella 4.____ kokemus! Mutta onneksi hän 5.____.
En edes ymmärrä miksi se 6.____ tuli puuttumaan asioihini. Aavistan, että tästä lähtien hän kutsuu minua 7.____ ja 8.____.
Tuskin maltan odottaa, että pääsen 9.____. Kuitenkin ennen sitä aion 10.____ 11.____! 12.____!
1.Mitä musiikkia kuuntelet?
Rock = No vittu terve
Pop = Hyvä luoja
Heavy = Moi kaikki homot
RnB = Khihih, moi
Rap = hyvä meininki hei
HipHop = BÖÖ
Muu = Siis apua
2.Millä kirjaimella sukunimesi alkaa?
A-D = putosin alas katolta
E-H = pakastin kissani
I-L = yritin itsaria
M-P = olin tukehtua ruisleipään
Q-T = muutin amazoniin
U-Y = pedofiili hyökkäsi kimppuuni
Z-Ö = housuni repesivät
3.Lempieläimesi?
Kissa = talonmiehelle
Koira = naapurin Artulle
Matelija = papille
Kala = bestikselleni
Hevonen = opettajalleni
Marsu = mummolleni
Lehmä = terapeutilleni
Muu = turvamiehelleni
4.Millainen paita sinulla päällä?
T-paita = iljettävä
Toppi = lohduttava
Huppari = näkemisen arvoinen
Poolo = uskomaton
Ei mitään = puistattava
Villapaita = uskomaton
joku vanha riekale = naurattava
muu = suututtava
5.Lempijuoma?
Vesi = antaa minulle joskus anteeksi
Maito = ei näe minua kahteen viikkoon
Mehu = on pyörtyneenä sairaalassa
Limu = menee tekemään saman perässä
Kalja = hakee minulle apua tässä asiassa
Siideri = katuu reaktiotaan
6.Milloin synttärisi ovat?
Tammi = lurjus
Helmi = paskiainen
Maalis = kaljamaha
Huhti = pissaliisa
Touko = saatanan mursu
Kesä = mahtailija
Heinä = lähentelijä
Elo = maanvaiva
Syys = pikku pirulainen
Loka = karvaperse
Marras = sekopää
Joulu = hottis
7.Mielentilasi nyt?
Iloinen = rakkaakseen
Väsynyt = luuseriksi
Vittuuntunut = kaalimadoksi
Yksinäinen = kämpelöksi
Masentunut = perseennuolijaksi
Pirteä = johtajakseen
Pettynyt = valehtelijaksi
Rauhallinen = vaaralliseksi
Normaali = täyspaskiaiseksi
8.Lempikarkki?
Tikkari = sulkee minut kellariin
Vaahtokarkki = aikoo kosia minua
Suklaa = raiskaa minut
Salmiakki = huitoo päätäni nuijalla
Hedelmäkarkki = hakkaa minut sairaalakuntoon
Toffee = ostaa minulle lipun jupiteriin
Purkka = ryhtyy kanssani kerjäläiseksi
Irtokarkki = perustaa kanssani perheen
Kurkkupastilli = ostaa minulle kauhuleffoja
9.Lempiaineesi on/oli koulussa...
Biologia/maantieto = kertomaan hänelle salarakastumiseni häntä kohtaan
Matikka = järkyttämään häntä
Äikkä = ryöstämään hänen vaatteensa
Kuvis = laittamaan käärmeitä hänen sänkyyn
Käsityöt = pysäyttämään hänen aikeensa
Uskonto = hänestä eroon
Englanti = vittuilemaan hänelle
Ruotsi = tökkimään häntä
Liikunta = piirtämään tussilla hänen naamaansa
Fysiikka/Kemia = räjäyttämään hänen talonsa
10.Minulla on serkkuja
1 = tehdä hänestä mielisairaan
2 = saada hänet itkemään
3 = pettää hänen luottamuksensa
4 = saada hänet erittäin vihaiseksi
5 = juhlia hänen synttäreitään
6 = rentouttaa häntä
7 = saada hänet stressaantumaan
8 = saada hänet nauramaan
9 = laihduttaa häntä
10 tai yli = muistella häntä
11.Lempiväri?
Valkoinen = menemällä baariin
Musta = syömällä liikaa karkkia
Ruskea = flirttailemalla presidentille
Vihreä = karkaamalla mielisairaalasta
Punainen = röhkimällä kuin sika
Oranssi = uskomalla jumalaan
Violetti = kertomalla hänen todellisen painoindeksinsä isälleni
Keltainen = ryhtymällä rallikuskiksi
Harmaa = syömällä hiuksiani
Sininen = ajamalla pääni kaljuksi
Muu = juomalla itseni känniin
12.Silmiesi väri?
Vihreä = Säälikää minua
Ruskea = auttakaa minua
Sininen = Kyllä elämä on ihanaa
Harmaa = mihin olen joutunutkaan

Syytän tästä OsmuaTiistai 07.09.2010 21:01

Chinese, japanese
dirty knees
look at these


Tuo jää päähän >__<

Complicated FeelingsTorstai 02.09.2010 21:12

I don't want to be this fragile..
Even couple of words,
can feel like stabs through my chest.
The pain, emptyness, sadness..
I never wanted to know these feelings.
So why can't I just let go of them now..?

But I'll try to keep on smiling acting like always,
so you can't notice,
and I won't be hurt even more
when you don't notice
me suffering even if I'm not hiding it..

Furuba~Keskiviikko 01.09.2010 23:18

Teinpä nyt kun oli tylysää

1.Tohru Honda tarjoutuu siivoamaan huushollisi katosta mattoon asti sekä tekemään ruokaa.
(x) With my pleasure~! :D
( ) ...Se kaipaisikin viimeinkin siivouspäivitystä... ^^'
( ) Miksi luopuisin mun ainokaisista, rakkaista villakoiristani, jokka eivät räksytä pienistä asioista? O__o''
( ) Mee vaikka siivousfirmalle hakemaan töitä! >: (
(x) Ilmainen siivous - ja ruokapalvelu kelpaa aina! :D
( ) Siivousapua ei tarvitsisi, mutta ruoka-apua kylläkin. :3

2.Kyo Sohma antaa sinulle rannekorunsa.
( ) Tämä on jo liikaa...
(x) Oi! Olen aina halunnut anastaa sen sulta! >:DD
( ) Mitä mä tällä helmikorullakin teen, nee? =___='
( ) Ainakin en muutu kesken kaiken siihen_muotoon... ^^'
(x) Johan äijä uskoutuu mulle... :o
( ) Tämähän on feikki! =_____=' Aito tänne! xpp

3.Yuki Sohma lähestyy sinua suutelemaan.
(x) Voiko tämä olla todellista...? *____*
( ) Ainahan joka tyttö haluaa kokeilla Yukin huulia~<3 ^^
( ) Harvinaista, ja mielenkiintoista...
( ) Taisi luulla mua Tohruksi? :''DD
( ) Only my death body... xpp
( ) Kunpa aika voisi pysähtyä vain tähän sessioon~ <3_____<3

4.Shigure Sohma kuolaa sinun perääsi, näytät hänen mielestään hyvältä.
( ) Pervo tirkistelijä, en ole omistautunut sinulle! >: (
( ) Vapaasti vain saat kahtella, olen hyvännäköinen pakkaus~ ;-)
( ) Olen varattu.
( ) Mieluummin vaikka alkaisin seurustelemaan Akiton kanssa... -_____-'
(x) ...Onko minulla kaikki hyvin, myös hiukseni? :o
( ) Here we go again... ^^'

5.Hatori Sohma haluaisi kutsua sinut privaatisti omaan vastaanottoonsa.
(x) Olen jo menossa~<3 :pp
(x) Hatori-kun, tutkisitko minut, olenko terve? *___* *puppyeyes*
( ) Täh, en tärähtäisi ikinä lääkäreihin! >____<'
( ) ...Hmm, jos hinnasta sovitaan, baby~? ;-D
( ) Kun kerran privaatisti kutsutaan, niin voimmekin sitten tehdä kaikenlaista kivaa keskenämme~<3 >:33
( ) Oh gosh, pidän vain pitkätukkaisista miehistä! =____='

6.Momiji Sohma haluaisi olla sinun prinssisi ja hemmotella sinut piloille.
(x) Miten houkutteleva ja koukuttava tarjous~ *____*
(x) Eihän tämmöisestä voi kieltäytyä. :D
( ) Olen jo muutenkin hemmoteltu, että omatunto soi! @___@''
( ) Pmph, mua ei mikkään pikkukakaran huomiot kiinnosta...
(x) Olet niin suloinen, että vaikea olisi kieltäytyäkään~<3 ^^
( ) Jospa vain leikittäisiin lastenleikkejä? :')

7.Kagura Sohma haluaisi olla sinun mielitiettysi.
(x) ...TÄH? O____O'
( ) Hullu akka.
( ) Sullahan on jo Kyo, jonka kyljessä kiehnätä! -___-'
( ) Sullei riitä sitten näemmä yksi vaan...?
(x) Jos tarkoitat mielitietyllä kavereita, niin sitten kyllä! :D
( ) Painu vittuun siitä, kakara! >: F

8.Kisa/Chisa Sohma uskoutuu sinulle tapahtumasta.
( ) Ööm, mistä tapahtumasta...? :o
(x) Olen kuulolla~! o/
( ) Mitä tommonen tiikerin poikanen voisi mulle uskoutuu...? -_____-'
(x) Kuuntelen, paijaan ja halaan sinua, jotta sinun olisi helpompi olla. :)
(x) Aww, säälin sua. :/
( ) No niin se kuule Elviskin uskoutui harakoille! xD

9.Hatsuharu Sohma flirttailee sinulle ja ehdottaa hyppäämään hänen kyytiinsä.
(x) Mjauh, mennään tekeen vaikka maailman ympäri - matkaa! :D
( ) Aaah, ja pienen ajelureissun jälkeen voitaisiin... >:DD *supisupi*
( ) Täähän on lastenleikkiä.
( ) Otetaanko ajokilpaerä, kumpi on ekana tuolla maalissa? 8DD
( ) Olen jotenkuten messissä mukana.
( ) Kamoon, tyyppi on lehmä! -______-

10.Ayame Sohma ehdottaa viemään sinut ja itsensä ulos syömään illallista.
( ) Laitan ykköset päälle ja valloitan äijän sydämen tänä iltana! >: DD
( ) En pidä pitkähiuksisista ihmisistä.
(x) Oot liian komea minulle, iiiih~! >w<
( ) En pidä tästä ajatuksesta...
( ) Jaha, saat luvan kysyä joltain toiselta muijalta...Sorry. =____='
(x) Tulisin kyllä muuten, mutta... :''DD

11.Akito haluaisi testata sinua.
( ) Jaa-a, mitenköhän? >:DD
( ) NÄPIT IRTI MUSTA! >_____<'
( ) Kyllä mustahiuksiset aina kelpaa mulle~<3 :pp
( ) Mua alkoi jo pelottaa... O___o'
(x) Taidan mennä pakoon... ;_____;
( ) Eijei, olen liian kaunis pahoinpidellyksi! Onegai~! ;___;

12.Hiro määkii kuin lammas ja syyttää sinua korvan juurella kaikesta.
( ) TURPA KIINNI, HIRVI! >____>' - vai mikä elukka olitkaan? Ô____ô
( ) Käyt mun hermoilleni...
( ) Haluutsä turrpaan!?!?!?! Ô____ô
(x) LOL. XDD
( ) Vienkö sut Korkeasaarelle määkimään lisää yleisölle...? =_____='
(x) Aaws~<3 ^^

13.Saki Hanajima näkee sinun lävitse mitä ajattelet Yuki Sohmasta.
( ) Ihan ekaksi, mua ei kiinnosta v*ttuakaan Yuki! xpp
( ) Nyt sun singaalit ovat väärässä. O___o''
(x) Kuvittelet vaan...
( ) Ai, enkö ole vielä kertonut, että...! :DD
(x) Sun päästäs tulee savua? O___o'
( ) Kyllä vain, Yuki on Se Oikea mulle! <3______<3

14.Arisa kehuu sinun onnistuneesta suorituksesta kokeessa ja taputtaa olkapäähän kannustavasti.
(x) Ai, no....Tattista vaan, kamu... :''DD
( ) Mitä taputtelet mun olkapäälleni!? Ô____ô''
( ) Mun olkapäälleni on muutakin käyttöä kuin sen päälle taputtaminen...
( ) No emmä nyt tiiä... ^^'
(x) Kiitos. :)
( ) Hus hus, mene pois...

15.Yukin fanitytöt ovat tyrkyttämässä Yukille yhtä sun toista asioita, ja se saa sinut ärtyisäksi.
( ) Ihan rauhassa, en ole menossa väliin.
(x) Säälin Yukia. :/
( ) MÄ PELASTAN SUT, YUKI!! *_______*
( ) Kyllä iso miäs osaa itsestänsäkin huolehtii...
( ) Rest on peace, Yuki...Jos pysyt hengissä... ;____;
( ) Mitä se mulle kuuluu? O____o'

[Ei aihetta]Tiistai 31.08.2010 22:58

Muahahahaa~ Cossi on kohta valmis 8 D Enää napit pitää kiinnittää.

Tähän cossiin ei sitten todellakaan liittynyt mitään omituisia apuvälineitä. Mitä nyt vähän erikeepperiä, vesivärejä, kynsilakkaa ja ne villasukka ja vasara joita sisko ihmetteli. Takin tekeminen on yllärin hankalaa.


"Oh shit, it's suomea!"