"This time I think
I'm gonna let it all out
Open up the book
And rip the bad pages out
God I'm so sorry
For the bad things
I have done"
"This time I know
The bullet's
Meant to be shot
A peaceful way of war
To let
My sad bastards rot
Hell
I've been black n' blue
Trying to paint it
All white
Heaven can you hear me?
I'm up for the fight
So leave now
Cause I'm gonna stay
I'm gonna stay
For judgement day"
"Time to say goodbye --
But what else can I do
When my nightmare
Becomes true
Last night I do regret
I even got up
Said
Too many things hard
In evil to top
Hate seems
To matter too much
When I'm down
On the ground
Love to be collected
At the lost and found"
Otteita Backyard Babiesin FUCK OFF AND DIE-piisin sanoituksista.
Tuo piisi ja nuo kohdat ovat soineet päässäni viikkokaupalla. Joskus vaan tuntuu, että nuo sanat kuvaavat elämääni ENEMMÄN kuin hyvin.
Joskus vaan on aika tilin tasauksen ja tilitysten. Joskus vaan on aika tuomiopäivän. Joskus nyt vaan ON aika tehdä ratkaisuja ja sanoa suuria päätöksiä. Joskus on aika koota palaset yhteen ja näyttää elämänsä kirja kaikessa rumuudessaan. Silloin on turha sanoa edes itselleen, ettei siinä häviä mitään jos ei voitakaan... silloin kun tuppaa tilanne olemaan se Hedwig and The Angry Inch-elokuvasta tuttu metafora: jos haluaa saada jotain, pitää jättää isestään jotain taakseen :( :-) Elämä nyt vaan ei useimmiten ole win-win situation. Elämä useimmiten niittaa mut ojanpohjaan räntäsateen lailla. Elämä ei ole kenelläkään helppoa (tosin en väitä, että se olisi minulla yhtään sen monimutkaisempaa kuin kenelläkään muullakaan)... ja joskus vaan on korkea aika edes miettiä jonkinlaisia päätöksiä siitä miten asiat pannaan pakettiin, tärkeysjärjestykseen ja kuinka solmut avataan.
Ja yleensä rapatessa roiskuu ja väistämättäkin sitä päätyy satuttamaan aina jotain elämässään. Mutta niinhän se kai on, että miten päin vain makaa junan kiskoilla, niin aina jonkun luut rutisee rokatessa. Teki mitä vain, johonkin sattuu. (jos ei muihin, niin sitten minuun)
"I WAS PARALYZED
AS I OPENED UP MY BLOODSHOT EYES
DO I REALLY WANNA KNOW
WHERE I'VE BEEN OR WHERE I'VE PUT MY NOSE"
"IN A STAIRWELL I SEEK
THE LAIR WHERE I STUCK MY DIRTY BEAK"
"OH THESE NIGHTS OUT ALONE
COME CARRY ME HOME
A HABIT HARD TO BREAK
TAKE ME HOME GOOD LORD FOR HEAVENS SAKE
THE DOCTOR'S NOT IN
GOT NO CURE FOR THE MEDICINE
SO I'M BACK AGAIN IT'S OK
WELL BE THAT AS IT MAY
OVER AND OVER AWAY
INTO THE FIRES UNKNOWN
INTO OBLIVION THROUGH STICKS AND STONES
PICK UP THE PHONE - LISTEN TO ME MOAN
OH THESE NIGHTS OUT ALONE
COME CARRY ME HOME
EVERYTIME I MAKE THE ROUND I TURN AROUND --
EVERYTIME I STAND UP I FALL FLAT ON MY FACE
AND BREAK MY BACK - TOMBSTONED AND CHICKEN SCHACKED"
Otteita Hellacopters-yhtyeen Carry Me Home kappaleen lyriikoista. Kummasti ovat totta elämässäni vallan usein. Vallan usein sitä saattaa iskeä fiilis, että mihin sitä taas on päänsä pistänyt ja mihin ihmeen luolaan sitä onkaan lohikäärmeitten sekaan ryöminyt. Välillä tosin tuntuu, että on itse se lohikäärme. Lohikäärme, joka tappaa kaiken ympäriltään hönkäyksillään, halusi tai ei.
Jotenkin sitä vaan kuitenkin kompuroi päivästä, ja yöstä, toiseen eteenpäin. Tosin joskus tuntuu, että sitä astuu taaksepäin tai pyörii edestakaisin paikallaan. Ei tiedä, ollako rauhassa vaiko rokata ja rellestää, oikein kunnolla pistää hommat sekaisin. Oli miten oli, niin aina sitä itsensä jostain löytää miettimästä mitä hittoa sitä on tekemässä ja mitä ihmettä sitä elämälleen (ja muille) on mennyt tekemään. Joskus oikein tuntuu, että pieni (eikä niin kovin pieni) peto vaanii sisälläni uinuen vain odottaen että se herätetään ajoittain. Ja kun se pääsee esiin, voi itse kukin miettiä että missä sitä ollaan ja mitä tapahtuu. Mutta jostain syystä sitä aina vaan astuu uudelleen keppien ja kulovalkeitten läpi ja jatkaa kulkuaan. Ja oli yössä sitten yksin tai ei, niin joskus sitä toivoo että Luoja tulisi ja veisi pois. Pelastaisi pienen kulkijan, itseltään. Muuten eittämättä sitä päätyy kaatumaan naamalleen ja rikkomaan ainakin henkiset luunsa. Ja silloin harvoin kenelläkään on kivaa, kun sattuu ja tapahtuu ikävässä mielessä.
Nii-in, kaikesta sitä itsensä aina löytääkin.
Pitäisi varmaan katsoa tietyt asiat eteenpäin ja loppuun, katsoa mitä tie tuo tullessaan.
"I call you they call you
Everyone's calling you my better half
I know you they don't do
Nobody will ever do and we don't care"
"Still waiting not creating
Everything we do is better when we're two
Don't take it like I fake it
Everytime I try to say that i love you"
"Now you know it's true i believe in you
Yeah you know it's true I do care for you
I'm sorry you're sorry
But you can be sorry in a better way
It don't matter if I never
Never ever let you be the one I need
I don't want to turn back the time
I don't want to follow the line
Because life is a road that is winding and dark
But i swear 'cross my heart so are you
Because life is a road that is winding and dark
But i swear 'cross my heart so are you
So are you.....So are you......
So are you.....So are you......"
Backyard Babies: Roads ei ole sattumalta kappale, joka on soinut viikkokaupalla lähes kaikkialla missä katuja, kujia, polkuja ja puistonpientaria tallaan. Tämän kappaleen sanat kun kuvaavat syvimpiä tuntojani ehkä enemmän kuin haluaisin edes myöntää.
Joskus tie nyt vaan on kivinen ja jäinen, eikä aurinkoinen ja kukkareunusteinen. Ainakin silloin kun edes miettii sanovansa, että "kulta, sä olet ihana, mutta...".
Elämä on julmaa, tiedän. Mutta kukapa ei edes miettisi mieluummin sanovansa ne kipeät sanat senkin uhalla, että satuttaa toista (ja itseään) kuin että vain odottaisi milloin jätemylly tulee ja murskaa leuoillaan... sillä siltä se usein tuntuu, kun on se itse se osapuoli jonka sydän murskataan pahemmin kuin koskaan olisi edes voinut kuvitella.
Sydämeni itkee verta jo valmiiksi.
OLEN PAHOILLANI miten ikinä käykään.
(picture's copyrights Krisse Sydän
www.krisse-sydan.urli.net www.elisanet.fi/untitled/krissesydan)
