IRC-Galleria

Tiistai 11.7.

Tavaksi tulleen aamujumituksen jälkeen otimme suunnaksemme Shanghain tiedemuseon. Todella upean näköisen talon meininkinä oli opettaa asioita vähän leikkisältä kannalta. Suuri osa siellä esiintyneestä asiasta on tullut tutuksi jo lukion penkiltä, vaikka koskaan en niin hirveästi ole lukenutkaan. Suurimmasta osasta löytyi sekä kiinankielinen, että englanninkielinen teksti, mutta jostain kumman syystä kaikkeen ei englanninkielisen otsikon lisäksi löytynyt mitään muuta. Esimerkiksi kysymykseen "Mistä Shanghai on saanut nimensä?" emme saaneet vastausta. Asiaa löytyi muun muassa sademetsistä, hämähäkeistä, mikrobimaailmasta, avaruudesta ja informaatioyhteiskunnasta.

Loppumatkasta löytyi jo suhteellisen paljon laitteita, joita pystyi itse räpläämään. Monet laitteet sattuivat olemaan epäkunnossa tai muuten vain yleisön ulottuvilta poissa, jonka lisäksi toimiviin laitteisiin oli reilut kiinalaisista muodostuneet jonot. Puitteet olivat hienot, mutta jäi vähän huonon toteutuksen maku. 10 vuotta nuorempana ja kiinan kieltä osaavana saisi varmasti paljon enemmän irti. Hyvää ajanvietettä käynti kyllä oli muuten vähätouhuisena päivänä. Lippujen hinta oli 60 yuania, eikä 45 yuanin opiskelijalippuja saanut korkeakouluopiskelijat.

Eipä meillä enää ollut haluja missään paikassa käydä, joten palasimme hostellille pakkaamaan tavaroita huomista 12 tunnin junamatkaa varten Guangzhouhun.

Sää oli tänään ehkä kaikista kuumin Shanghaissa olon aikana. Keskipäivällä varjo oli melko mitätön. Pikku hiljaa alkaa Suomen viileämpi kesä houkuttaa.


Ulkomaalaisia nähty: melko vähän edellisiin päiviin nähden

Päivän plussat ja miinukset:
+ hienon näköinen tiedemuseo
- vähän ontuva ja nuoremmille tarkoitettu meininki
- kuumuus

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.