IRC-Galleria

Hei, me lennetäänLauantai 15.07.2006 14:37

Perjantai 14.7.

6.45 nappasimme taksin lentokentälle. Hintaa kyydille tuli 108 yuania eli vajaan kolmanneksen kuin pimeällä taksilla Kiinaan saapuessamme. Terminaalissa saimme vaihdettua ensimmäiset sanat suomalaisen kanssa Pietasta eroamisen jälkeen.

Lentokone starttasi noin puoli tuntia myöhässä, mutta saavuimme Helsinkiin jonkin verran etuajassa. Hyppäsimme Helsingin keskustaa kohti menevään bussiin heti matkatavarat saatuani. Sörnäisen kurvissa oli oikeasti mukava odotella ratikkaa, kun lämmintä oli vain 20 astetta ja liikenne oli niin paljon rauhallisempi. Kukaan ei edes töötännyt riikkaria.

Menimme kaverini kämpiltä hakemaan tavarat, jonka jälkeen suuntasimme keskustaan syömään. Sobel lähti saman tien kohti Jyväskylää ja minulla oli muutaman tunnin odottelu Kajaanin yöjunaan. Suoritin odottelun kaverini kämpillä. Hintaa opiskelijalle Helsinki-Kajaani-välille makuupaikalla tuli 44,10 euroa eli noin saman verran kuin yli 2000 kilometriä pitkälle Guangzhou-Peking-välille.




Lauantai 15.7.

Aamulla vaihdoin Kajaanissa kulkuneuvoksin bussin, jolla pääsin lopulta Kuhmoon. Pitkä matkani oli tullut päätökseen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.