Kaikki pelot piirtyneenä kauniisiin silmiisi,
vaikken itse niitä ole niihin ruoskinut.
Olen kylläkin sanonut pahoja,
tietämättä itse miltä se todellisuudessa tuntuu.
Ehkä voit unohtaa sen,
muttet voi koskaan anteeksi sitä sallia.
Tai sitten et vain osaa unohtaa,
mutta vielä kerran pyydän anovasti näin,
katsoen sua syvälle silmiin; näin lähekkäin:
"Vielä jaksan sua odottaa,
annathan anteeksi,
ethän anna mun odottaa?"
Halaan, värähdät.
Katseesi silti katsoo liikkeitäni,
mutta piankos huomaat,
että olen minä taas.