Luulin ohjaavani elämää.
Luulin, että sut saisin pitää vaikka sua kohtaan olisinkin paska.
Olin väärässä.
Niin väärässä.
Vasta nyt, kun sinut menetin, huomaan kaikki virheeni.
Huomaan missä olisin voinut tehdä toisin.
Voi, kun voisin vielä näyttää sinulle,
mitä mieltä olin tosiaan sinusta.
Olit mun elämä, olit mun kaikkeni.
Jos mä vielä joskus voisin,
sanoisin sen sulle,
samalla osoittaen sen.
Anteeksi kaikki, anteeksi kun olin niin paskamainen joskus.
Miten kestit näinkin kauan?
Näetkö, olen eksyksissä ilman sinua?
Missä olet? Miksen kuule sinua?
Kuuntelen entistä tarkkaavaisemmin,
jos vaikka kuulisin taas sinusta.
Tunnustan, voisin kuolla,
jos saisin tietää, etten näe sinua enää.
Silloin tajuisin, ettei olisi enää syytä yrittää mitään.
Huomaatko, minä välitin sinusta.
Minä oikeasti rakastin.
Elämäni sisältö on nykyisin vain sinusta ajattelu,
ja itkeminen menneitä.
Muistelen sua lämpimällä ja hyviä hetkiä,
mä tekisin kaikkeni, että eläisin ne uudestaan.
Yritän etsiä jatkuvasti tietä takaisin,
mutta se ei onnistu,
ei ilman sinua.
Olit varmasti ensimmäinen, joka kesytti minut.
Miten kestit minua?
Annatko anteeksi.
Rakastuin sinuun sokeasti.
Voisin tehdä ihan mitä vaan, että sut taas viereeni saisin.
Itken tätä kirjottaessani.
Kunpa lukisit tämän ja tajuisit,
kaikki ne pahat teot, sanat..
ne oli vain siksi, koska olin liian rakastunut.
Halusin sinut itselleni, mutta karkotinkin kauas pois.
Tule takaisin, ole kiltti.
En pärjää ilman sinua.
Tekisin mitä vaan, aivan mitä haluisit.
Etkö näe? Aurinko ei paista enää.
Sovittiin jo, mutta hyödyttikö se mitään?
Hitto, olen pehmentynyt muussiksi...
OLEN OIKEASTI KADOKSISSA ILMAN SINUA.
Anna anteeksi. En ollut täydellinen.
Luulin ohjaavani elämää, mutta menetinkin kaiken.
Haluisin sun tietävän yhä, että rakastin sua aivan liikaa.
Pahat tekoni tosin peittivät rakkauteni ajottain.
Mutta, tekisin nyt aivan toisin.
Jos vielä kerran saisin mahdollisuuden.
Anna se, ole kiltti.
Koska olet oikeasti
ELÄMÄNI.