Vaikka katson tähtitaivaaseen,
en löydä meitä kahta sieltä.
Vaikka se on mennyttä aikaa, eikö olekin?
Miksen siis voi löytää meitä kahta sieltä?
Menneisyyden kiemuroista.
Kohotan katseeni uudestaan taivaalle.
Tunnen lumen sulaavan kasvoihini,
lumisade ei lopu täältä.
En tarvitse kyyneleitä
tajuamaan tunteitani ollenkaan.
Sinua muistellessa
muistan ne kaikki,
kirkkaana,
ne hahmottuvat eteeni,
kuin leikkaamaton elokuva,
näen ne uudestaan..
uudestaan...
Hei pieni
älä pelkää,
kyllä he muistavat meitä,
emme vain löytäneet toisiamme
tuolta muistojen paratiisista,
ne on suljettu,
sydämiimme.
<3