Oon nyt tänä kesänä (enemmän tai vähemmän tahtomattani)
joutunu hengaileen meidän porukoiden kanssa ihan sikana.
Siis ku en päässy/menny töihin ja sit ku Lauri on intissä ja sit
viel kaikki muutki on jossai muualla. Ni ollu vaa pakko hengailla
noitten folksien kaa. Siis ei niissä oo mitään vikaa tietenkä. :)
Välillä vaa niiden kans meinaa tulla hulluks ku ne on niiin....
ööh.. no mun porukoita. Välillä saa nauraa ja välillä itkee ja
välillä molempia ja välillä molempia samaan aikaan. :'D
Noh. Yks esimerkki:
Katteltiin äippän aka Lisbetton kans telkkaria tossa toissapäivänä.
Tai äiti sieltä katteli CSI:ta ja mä tulin siihen seuraks hengaan.
Sit se siirsi mainoskatkon ajaks ykköselle (mitä se tekee muute aina)
mistä tuli jotai ihmeen dokumenttia jostai virolaisista rauhanturvaajista.
Niistä rauhanturvaajista sit yks selitti jotain talebaneista ja
siitä et aina saa pelätä kuolevansa ja kaikkee tollasta vakavaa.
Nii sit se tyyppi siinä sano englanniks jotai varmaa et "gunman" tai
jotain ja se oli suomennettu "asemies".
Sit meidän äiti kysyy, et "Mikäs toi asemies olikaan?"
Ja mää oon ihan et häh? Ja se kysyy kysymyksen uudestaan.
Si vastaan vaan, että no se on "He-manin kaveri."
Ja äiti vaan hekottelee, että "Heh, heh.. He-manin kaveri."
Ja sit kysyy "Miltäs se näytti?" ja mää oon vaan, et
"No.. öö.. sillä oli muistaakseni sellanen tyhmä kypärä ja sit
aseita joka paikassa ja vissii toinen käsiki oli ase."
Äiti: "Aijaa. Heh heh.." Ja jatkaa vaan hekotteluansa.
Kuinka outo se voi olla? :D