IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 06:02

mä haluaisin nyt metsään

sain kerran sähköpostiaTorstai 18.09.2008 22:07

Varttumisen myötä saat oppia, että jopa se henkilö, jonka ei koskaan
pitäisi tuottaa sinulle pettymystä, todennäköisesti kuitenkin tekee sen.

Sydämesi särkyy varmaan useammin kuin kerran, ja joka kerta se tuntuu
entistä kipeämmältä. Myös sinä itse särjet sydämiä. Joten muista miltä
tuntui kun oma sydämesi särkyi. Tappelet varmasti myös parhaan
ystäväsi kanssa. Moitit uutta rakkauttasi asioista, joihin vanha
rakkautesi oli syypää. Itket sitä, että aika kiitää liian nopeasti, ja
että ennen pitkää menetät jonkun rakkaasi.

Joten ota liian monta valokuvaa, naura liikaa ja rakasta niin kuin
sinua ei olisi koskaan satutettu, koska jokainen allapäin vietetty
kuusikymmentä sekuntia merkitsee yhtä onnen minuuttia, jota et saa koskaan takaisin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.08.2008 03:17

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on estetty. Kun silmää kirjelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan… Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ”epäsivistyneet” ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

näinköhänTorstai 28.08.2008 23:33

KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Eivät kutsu vanhempiasi nimellä tai muutenkaan puhu heille
TOSIYSTÄVÄT: Kutsuvat vanhempiasi etunimillä

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Hitsi...Homma kusi...Mut hitto se oli hauskaa!"

KAVERIT: Eivät ole koskaan nähneet sinun itkevän
TOSIYSTÄVÄT: Itkevät kanssasi

KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun.

KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT: Ovat hetkellisiä
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän

KAVERIT: Vievät drinkkisi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT: Puhuvat pahaa ihmisestä joka puhuu pahaa sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun

KAVERIT: Kertovat vaatteiden sopivan sinulle
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen

TURKKULAINEN SEKSIN KALORITAULUKKOKeskiviikko 13.08.2008 18:53



Vuassi o jo tiäretty, et seksi o hyvää fyysist harjottelu, mut tähä
asti kukka ei ol tehny tiätellist tutkimust kalorie kulumisest
erilaisis seksitouhuis. Nyy pitkie tutkimuste jälkke täsä ova
tutkimuste tulokse:

Naise riisumine:

Häne hyväksymiselläs = 12 kalori
Ilma häne hyväksynttäs = 187 kalori

Rintsikoitte avaamine:

Kahrel kärel = 6 kalori
Yhrel kärel = 12 kalori
Hamppail = 85 kalori
Tekohamppail = 120 kalori

Kumim pääl laittamine:

Jos SEE o pystys = 6 kalori
Jos SEE ei ol pystys = 315 kalori

Esileiki:

Klitorikse haku = 8 kalor
G-pistee haku = 92 kalori

Asenno:

Lähetyssaarnaaja = 12 kalori
69 makuul = 78 kalori
69 seiste = 224 kalori
Kärrynpyär = 292 kalori
Koiratyyli = 316 kalori
Italialaine kristallikruunu = 912 kalori

Orkasmi:

Oikkia = 112 kalori
Feikki = 315 kalori

Orkasmin jälkke:

Makoilu toissias halamal = 18 kalori
Nousse heti ylös = 36 kalori
Selittä, minkä takia nousse heti ylös = 816 kalori

Pukemine seksij jälkke:

Rauhallisest = 32 kalori
Kiiruste = 98 kalori
Häne isäs kolkutta oventaka = 1218 kalori
Meijä muija kolkutta oventaka = 3512 kalori




Vanhaan kysymykseen päivitetty vastaus

Pieni poika kysyy isältään:
"Isi, miten minä tulin maailmaan?"
Isä vastaa:
"Nooh, siinä kävi sillä tavalla, että eräänä päivänä äitisi ja minä tapasimme netin keskusteluryhmässä.
Sovimme treffit sähköpostilla ja tapasimme virtuaalikahvilassa.
Siellä livahdimme salaiseen huoneeseen, missä äitisi suostui lataamaan tavaraa kovalevyltäni.

"Mitä sitten tapahtui?"
"Juuri kun aloitin latauksen, huomasimme, että olimme unohtaneet kytkeä palomuurin päälle.
Siinä vaiheessa olikin sitten liian myöhäistä painaa "poista" -nappulaa, joten yhdeksän kuukauden kuluttua tietokoneidemme näytölle ilmestyi pop-up -ikkuna, jossa luki, että olemme saaneet postia"

Näin käyttäydytään hississäKeskiviikko 13.08.2008 18:51


1. Kun hississä on lisäksesi vain yksi toinen henkilö, koputa häntä olkapäälle ja teeskentele, ettet se ollut sinä.

2. Paina nappuloita ja teeskentele, että saat niistä sähköiskun. Hymyile ja aloita alusta.

3. Kysy saisitko painaa nappuloita muiden puolesta, mutta paina vääriä nappuloita.

4. Soita GSM:llä Psykologien Kuumalle Linjalle ja kysy heiltä,
tietävätkö he missä kerroksessa olet.

5. Pidä ovia auki ja sano odottavasi ystävääsi. Hetken kuluttua päästä ovet ja sano: Terve Yrjö, millainen sinun päiväsi on ollut?

6. Ota kamera mukaasi ja ota kuvia muista hississäolijoista.

7. Siirrä työpöytäsi hissiin ja aina kun joku tulee sisään, kysy heiltä onko heillä aika varattuna.

8. Aseta lattialle pelimatto ja kysy ihmisiltä haluttaisiko heitä
pelata.

9. Laita hissin nurkkaan pahvilaatikko ja joka kerta, kun joku tulee sisään, kysy heitä kuulevatko he jonkun tikittävän.

10. Teeskentele olevasi lentoemäntä/stuertti ja kertaa pelastustoimet ja -reitit matkustajien kanssa.

11. Kysy muilta: "Tunsitteko tuon?"

12. Seiso lähellä jotakuta ja nuuhki häntä.

13. Metsästä näkymättömiä kärpäsiä.

14. Kun ovet sulkeutuvat sano toisille: "Tilanne ok, ei paniikkia. Ne avautuvat kyllä."

15. Sano ihmisille, että näet heidän auransa.

16. Huuda: "Halitaan" ja sitten tee niin.

17. Virnistele tuskallisesti samalla kun lyöt otsaasi ja huudat: "Suu kiinni...kaikki, suu kiinni."

18. Läväytä salkkusi tai kassisi auki ja kurkkaa sisälle kysyen: "Onko teillä tarpeeksi ilmaa siellä?"

19. Seiso hiljaa ja liikkumatta nurkassa, kasvot seinään päin jäämättä pois hissistä.

20. Tuijota tiiviisti toista matkustajaa hetken ja huuda kauhuissasi:
"Sinä olet yksi NIISTÄ!" ja peräänny hitaasti.

21. Käytä käsinukkea puhutellessasi muita matkustajia.

22. Kuuntele hissin seiniä stetoskoopillasi.

23. Päästele räjähdysääniä aina kun joku painaa nappulaa.

24. Piirrä kalkkiviivoilla pieni ruutu lattiaan ja julista muille matkustajille: "Tämä on minun henkilökohtainen tilani!"

25. Tuijota muita matkustajia virnistellen ja sano: "Minulla on uudet sukat."


NII VITTUPerjantai 08.08.2008 00:23

" Kaikki ei vaan selviä nii helposti, toiset ei jaksa kävellä sitä yhtä pitkää matkaa sen selviämisen luokse ku toiset. Siks niitä toisia pitää välillä jäädä venaamaan tai kantaa repparissa, et ne jaksais kävellä loppuun saakka. Kaikki ei ees huomaa, et joku niitä venailee ja kantaa repparissa, se vaan saattaa tuntuu siltä et on ihan yksin. "

Pöllitty vanhan tutun pvkirjasta,
by: Kidney



Tiedättekö milt tuntuu ku käy joskus niin et kukaan ei venaa tai kanna repparissa ku ite ei jaksa?
Sit voi käydä niin et joku flippaa..Vaik mä. Mut siit selvii koska niit oikeit kavereit on kumminkin olemassa vaik 600 km päässä kotona. Tarkistakaa seuranne mitä ikin teetteki ( jos vaik lähette vuokattii festareille), et porukast löytyis ees joku aito ystävä jonka sydän on kultaa, ettei käy huonosti.
1. Ihaa, Aina yhtä lamaantunut, hitaat reaktiot ilmeellisten motivaatioiden puute - kannabis

2. Nasu, Pelkää kaikkea ja luulee koko ajan että sitä seurataan - sienet

3. Kani, Tunkee nenäsä aina joka paikkaan ja aina tarvitsemassa jotain - kokaiini

4. Tiikeri, Ei voi olla hetkeäkään rauhassa, pomppii aina edes takas eikä väsy koskaan - amfetamiini

5. Risto reipas, Pystyy puhua eläimille ja leluille - hallusinogeenit

6. Nalle puh, Tykkää makeasta ja omaa laajan kekseliään fantasian - LSD

7. Pöllö, Aina paikalla kun sitä tarvitaan ja aina auttamassa jos jollain