IRC-Galleria

Laajasalon_Nuta

Laajasalon_Nuta

Tsekatkaa Blogi, niin tiedätte pidetäänkö keväällä yönuta vai kaksi kertaa lauantaina talo aukil! :)

Talomiittien meininki vuonna 2010Tiistai 05.01.2010 16:53

Homman nimihän talokokouksissa on se, että te nuoret, talolla kävijät, saisitte itse vaikuttaa siihen, mitä talossa tapahtuu.

Talokokoukset tai talomiitit, miten haluatte, pidetään vuonna 2010 joka maanantai. Joka toinen maanantai miiteissä käsitellään vain perjantai-iltojen ohjelmaa, joten vaikka kokouksia on useammin, kyse ei ole mistään hullun raskaasta jutusta.

Talomiittien aiheet pyritään laittamaan sekä tänne, Facebookkiin että talon ilmoitustaululle etukäteen. Näin miittien aihepiirit ovat ennalta näkyvissä. Miittien aiheita voi ehdotella sekä tänne Galtsun yhteisöön, että Facebookkiin.

Ennen jokaikistä talokokousta me ohjaajat kysellään, onko talolla sillä hetkellä vapaaehtoisia talomiitteihin osallistujia. Jos on, niin hyvä. Silloin vain ne, keitä kyseinen asia kiinnostaa, voi osallistua miittiin. Jos vapaaehtoisia ei kuitenkaan ole, niin siinä tapauksessa kaikki talolla olijat osallistuvat talomiittiin. Jos osallistumiseen ei ole halua, niin sitten mennään ulos odottelemaan talokokouksen ajaksi. Vapaaehtoisuus olis siis tosi jees, kaikkien kannalta. :) Kaikkiin miitteihin ei siis kaikkien tarvitsekaan osallistua. Kevään ja syksyn lopulla aktiivisimmat miiteissä kävijät palkitaan (palkinto ei ole sipsi- eikä karkkipussi ;)))!

Yleisesti ottaen on toivottavaa, että ihmiset antaa puheenvuoron toiselle miiteissä. Mitä vähemmän ohjaajat puhuvat, sitä parempi. ;)

Jokaisessa miitissä valitaan miitille sihteeri, joka kirjoittelee miitissä käsitellyt asiat ylös. Suotavaa olisi, jos kyseinen sihteeri laittaisi samaisen pöytäkirjan myös tänne ja Facebookkiin. Jokatapauksessa, joko sihteeri, tai ohjaaja pitää tästä lähtien huolen siitä, että miittien pöytäkirjat ilmestyvät sekä tänne, että Facebookiin.

Tässä varmaan perusjutut talomiitteihin liittyen. Miitit on teidän juttu, talo on teidän juttu. Te päätätte miiteissä, mitä kaikkea talolla halutaan tehdä tai jättää tekemättä. :)

Mitä ootte mieltä näistä? (Jaksoiko kukaan lukea tänne asti...? ;)

Palataan asiaan! :)

Tänne ladataan tästä lähtien kaikki talomiitteihin liittyvä.
Lisää infoa lähiaikoina.
WELLSINKI on Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2009 - 2012) sivusto.
Suunnitelman tavoitteena on lisätä helsinkiläisten lasten ja nuorten hyvinvointia.
Sivusto kokoaa tietoa ja tutkimusta lasten ja nuorten hyvinvoinnista, heille suunnatuista palveluista sekä niiden kehittämistarpeista.


Sivustolle tästä linkistä: http://wellsinki.fi/
Kulttuuri mesta Kultsu aloittaa!!!

Perjantaina 9.10 sinulla on mahdollisuus tulla nauttimaan sirkustempuista, tulishowsta Roihuvuoren nuorisotalolle! Kulttuuriryhmä Kasperin opastaa sirkuksen maailmaan perjantaina klo 17.30 – 22.00. Tarjolla on myös pientä purtavaa!

Lauantaina 10.10 starttaavat työpajat! Tarjolla on teatteri-ilmaisun perusteita klo 14 - 18.00 sekä sirkuspaja klo 16 - 18.00. Ilmottaudu työpajoihin etukäteen!

Jos haluat aloittaa kulttuuriviikonloppusi jo perjantaina niin tervetuloa Roihuvuoren nuorisotalolle jo silloin!

Pajaan osallistuminen ei kuitenkaan edellytä perjantai-iltaan tulemista, eikä aiempaa kokemusta teatteri-ilmaisusta!

Ilmoittautu laajasalon nuorisotalolle 09 - 310 71 702 tai roihuvuoren nuorisotalolle 09- 310 89143

Tulkaa mukaan!

Terkuin Tanja Männistö
Heips

Talo aukeaa keskiviikkona 2.9 klo 14.00. Teatteritreenitkin starttaavat 13 - 18-vuotiaille keskiviikkona klo 17.00 - 19.00, mukaan mahtuu uusia! Tervetuloa...

Skeittaustoiminta starttaa myös keskiviikkona, heti teatteritreenien jälkeen!

Nähdään siis!

Rantahiekka on kuumaa Vartiosaaressa :)Torstai 25.06.2009 19:45

Huh huh hellettä! Uimapatjat ja renkaat kelluvat värikkäänä meressä ja riemunkiljahduksilta ei voi välttyä :) Saunalla on ruuhkaa ja banaania vedetään minkä ehditään.... joo o täällä Vartiosaaressa, tuu säkin tänne ottaa arskaa ja grillaa skärbää!
Jau! Talo auki tänään toiseksi viimeistä päivää tänä keväänä. Ensi viikon keskiviikkona, 20.5., sitten talon sulkeminen ja mahdollisesti snadia biletystä.

Maanantaina 18.5 lauttasaaren nuorisotalo vierailee laajasalon nuorisotalolla, joten kaikki katsomaan lasten teatteria klo 18.00! :)

muutoin hyvää viikendiä!

teatteria teatteriaTorstai 07.05.2009 17:14

Laajasalon nuorisotalolla nuorten teatteriryhmä esittää loistava monologinäytelmän keskiviikkona 13.5 klo 18.00. Esitys kestää noin 30 min ja se on maksuton.

Laajasalon nuorisotalo saa myös vieraakseen nuorten teatteriryhmän Lauttasaaren nuorisotalolta maanantaina 18.5 klo 18.00. Esitys on suunnattu lapsille. Esitys on lapsilta maksuton ja aikuisilta 2 €.

Nuorten monologinäytelmä pääsee myös Lauttasaaren näyttämölle keskiviikkona 20.5 klo 19.00

Tulkaa ihmeessä katsomaan nuorten taidokasta teatteria!

Laajasalon nuorisotalolle, koulutanhua 2

ja

Lauttasaaren nuorisotalolle Pajalahdentie 10 A

Nähdään siis!

Pääsiäisen ihanainen aikaKeskiviikko 08.04.2009 15:09

heippa mussukat, trullit ja kanit

Nyt on niin asiat, että

torstaina 9.4.2009 ollaan auki vain pienille klo 14-17.30 ja siitä alkaa pitkä loma kun ohjaajat istuvat kotonaan ja kaipailevat teitä,

eli pe 10.4 kiinni
ma 13.4 kiinni

ja ti 14.4 on omia kokouksia joten nuorilta kiinni

elikkäs

me tapaamme jälleen keskiviikkona 15.4 silloin onkin talokokous luvassa, joteh kahvetta ja känttyä.

Jee
Talokokous/ Skeittikokous vapaaehtoisille aikuisille

26.3.2009

Paikalla: Eskelinen Ville, Jouko Sydänmaa, Mikko Sinkkonen, Mikko, Hillu, Eero Oikari, Jaro Serlas, Ville Tyrisevä, Janne Seppälä, Jyri Lehtonen, Jesper Etelävuori

Asialistalla:

1. harjoittelu

- jokainen vapari tekee minimissään 1 pv:n harjoittelun talolla. Sovimme poikien toimintapäiviä, jolloin ovat vapaaehtoisina
- Sovimme: Maanantaisin; Jaro Serlas, Jyri Lehtonen, (ei 6.4), Janne Seppälä, keskiviikkona 1.4 ja 8.4 Jouko ja Ville varhaisnuorten ajalla, torstaina 2.4, 9.4 Mikko Sinkkonen, Mikko Hillu, Eero Oikari ja perjantaisin on vapareiden oma skeittivuoro
- Työvuorot laitetaan oveen näkyville ja niistä lähetetään spostia. Ohjaaja, Tanja pitää huolen tunneista ja näiden perusteella tehdään työtodistus loppukeväästä
- Vapaaehtoinen hankkii itse itselleen sijaisen, jos joutuu olemaan työtehtävistään pois. Hän ilmoittaa myös nuorisotalolle omasta poissaolostaan

Roolista:
- Rooli on ”aikuinen”, eli sitoutuu noudattamaan nuorisotalon sääntöjä ja auttaa muita nuoriakin noudattamaan niitä. Aikuisen rooli pysyy, vaikka olisikin talolla vapaa-ajallaan.
- Päihteiden osalta erityistä esimerkillisyyttä, tupakkeja ei levitellä
- Tilasta huolehditaan, jokaisen päivän päätteeksi vaparit siivoavat salin lattian harjalla ja mopilla, sekä siirtävät liikkuvat elementit paikoilleen. Roskat roskikseen ja astiat koneeseen.
- Vaparit huolehtivat, että skeittaajien nimet ovat listassa
- Tiedottaminen ja markkinointi on vapareiden tehtävä
- Organisointi ja aikataulutus:
- ma: pappaskeitti K-18
- Ti: kiinni
- Ke: Avointa skeittaamista
- To: Avointa skeittaamista
- Pe: Locals only ja heidän ilmoitetut avecit

Huoltomies:
- patterit liian lämpösellä
Leikkipuisto Kiiltomato:
- Leikkipuistolle ilmoitetaan vapareiden nimet, jos täytyy hakea jotain salista nuorisotalon ollessa suljettuna
Rampin rakennus:
- Ensiviikon ke 1.4 raivauspäivä, jolloin tilasta raivataan kaikki työkalut alakertaan, vaparit auttaa
- Rakennuksesta tehdään suunnitelma ja se näytetään Samulille ja rakennusprojektia aloitellaan, viimeistään syksyllä

Seuraavaan kokoukseen 16.4 klo 18.00 Tanjan kanssa:
- rahoitus
- suunnittelu kaiteille
- toimintatodistus

Säännöt:
- Tilassa saa olla maksimissaan 10 hlöä skeittaamassa




Säännöt skeittitilassa


1. Kunnioita toisia
2. Tupakointi ei ole sallittu nuorisotalolla. Ei päihteitä missään muodossa. Takaoven alueella ei saa tupakoida!
3. Kengät on otettava pois jalasta kun poistuu salista
4. Kiroilu ei ole sallittua nuorisotalolla
5. Siivoa jälkesi päivän päätteeksi, harjaa ja moppaa tila, kerää roskat ja astiat ja siirrä liikkuvat elementit esim. rampin päälle tai sen taakse.
6. Pidä huoli omista tavaroistasi.
7. Laita nimesi kävijälistaan