IRC-Galleria

Laaura^]

Laaura^]

ei niiinku milläin jaksais asua täällä kemissä!

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 17:34

Miksi vanhemmilla on harmaat hiukset? Isä poikkesi poikansa huoneessa
ja totesi sängyn olevan nätisti pedattu ja
kaikkialla oli siistiä.
Sitten hän huomasi kirjekuoren pojan tyynyllä. Siinä luki päällä "isälle".
Pahalla ennakkoaavistuksella hän avasi kuoren ja luki tekstiä vapisevin
käsin:
*****
Rakas isä,
Kirjoitan tätä suurella katumuksella ja surulla. Jouduin karkaamaan
naimisiin uuden tyttöystäväni kanssa välttääkseni suuren murhenäytelmän
sinun ja äidin kanssa.
Joan on suuri intohimoni ja hän on aivan ihana. Tiedän että te ette olisi
hyväksyneet häntä kaikkien hänen lävistysten, tatuointien, hänen tiukkojen
prätkävaatteiden takia ja koska hän on niin paljon vanhempi kuin minä,
mutta tätä ei tapahtunut ainoastaan intohimon vuoksi vaan myös siksi että
hän on raskaana.
Joan sanoo, että meistä tulee tosi onnellisia. Hänellä on pieni
asuntovaunu metsässä ja läjäpäin polttopuita, tarpeeksi koko talveksi.
Meillä on yhteinen unelma saada vielä paljon lisää lapsia. Joan on avannut
silmäni kohdatakseni sen todellisuuden, että marihuana ei todellakaan
satuta ketään. Me kasvatamme sitä ja käytämme sitä kauppatavarana
saadaksemme muilta kommuunimme ihmisiltä niin paljon kokaiinia ja
ekstaasia kuin haluamme.
Tällä välin rukoilemme että tiede löytäisi lääkkeen AIDSiin, jotta Joan
voisi parantua. Hän on ansainnut sen.
Älä huolehdi isä, minä olen nyt jo 15-vuotias ja tiedän kyllä miten
huolehtia itsestäni. Tietysti tulen joskus takaisin vierailemaan luonanne
jotta opitte tuntemaan kaikki lapsenlapsenne.
Poikasi, Chad
Ps. Isä, mikään ylläolevasta ei ole totta. Olen Tommin luona. Halusin vain
muistuttaa, että elämässä on pahempiakin asioita kuin koulutodistus, joka
on kirjoituspöytäni laatikossa.
Rakastan sinua. Ilmoittele milloin minun on taas turvallista tulla
kotiin..

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 17:34

* Mitä yhteistä on miehellä ja yleisellä vessalla?
Hyvät ovat aina varattuja ja loput ovat täynnä paskaa.

*Mitä yhteistä on lattialaatoilla ja miehillä?
Jos hoidat homman ekalla kerralla kuntoon, voit lopun elämääsi kävellä niiden yli.

*Mistä näkee, että mies on onnellinen?
Ketä se kiinnostaa!

*Miksi miehet haluavat naimisiin neitsyen kanssa?
He eivät kestä kritiikkiä.

*Miksi miehet antavat penikselleen nimen?
Koska haluavat kutsua nimeltä sitä joka tekee heidän puolestaan kaikki päätökset.

*Miksi miehen aivot ovat rusinan kokoiset tammikuussa?
Ne ovat turvoksissa joulun ajan juopottelusta
.
*Miksi on niin vaikeaa löytää mies, joka olisi romanttinen, huolehtivainen ja hyvännäköinen?
Koska sellaisilla miehillä on jo poikaystävä.

*Miksi miehet pitävät masturbaatiosta?
Se on seksiä sellaisen kanssa jota rakastaa.

*Miten mies lajittelee pyykin?
"Likainen" tai "likainen, mutta vielä käyttökelpoinen".

*Miksi jumala loi miehen?
Koska vibraattori ei pysty ajamaan nurmikkoa.

*Miksi miehillä on isommat aivot kuin koirilla?
Jotta ne eivät nylkyttäisi naisen jalkaa julkisella paikalla.

*Mitä eroa on klitoriksella ja baarilla?
Yhdeksän miestä kymmenestä löytää baarin.

* Mikä on miehen käsitys esileikistä?
Puolituntia kerjäämistä.

*Mitä yhteistä on miehellä ja tehosekoittimella?
Nainen tarvitsee molempia, mutta ei oikein ole varma mihin.

*Miksi miehet voivat syödä hullunlehmän lihaa?
Koska se vaikuttaa vain aivoihin.

*Mikä on miehen käsitys romanttisesta illasta?
Seksi

*Mikä on helpoin tapa saada mies nukahtamaan?
Sano, että haluat puhua hänen kanssaan.

*Mitä mies tekee kun huoneesta palaa lamppu?
Ei mitään, eihän mies pelkää pimeää.

*Mitä yhteistä on miehellä ja siittiöllä?
Molemmilla on yksi mahdollisuus miljoonasta kasvaa aikuiseksi.

[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 16:01

Olipas kiva koulupäivä, jouduimme vika tunnilla käymää leipätehtaalla josaki judusa, joka oli täynnä ulkomaalaisia maahamuuttajia ym nii sitte ku lähettiin poissa tytyjenkanssa sieltä nii semmone n10 hengen KURDIPOIKALAUMA lähti seuraileen meitä meän koululle asti ja huuteli jotaki epämäärästä:) että sellasta, FANEJA:).. Mut oli ne kyllä aika kuumia ne osat :p Minttukin löysi sieltä itselleen unelmamiehen;D

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 20:45

"Ookoo"
- Tätä sanontaa nainen käyttää riidan päätteeksi, kun tietää olevansa oikeassa. Silloin mihen on parasta sulkea suunsa. Älä koskaan kuvaile naisen ulkonäköä sanoilla "ihan ookoo", ellet halua leikkiä hengelläsi.

"Viisi minuuttia"
- Tämä tarkoittaa käytännössä vähintään puolituntista. Verrannollinen jalkapallopelin tai tietokonepelin kestoon silloin, kun mies on luvannut viedä roskat pelin jälkeen.

"Ei mitään"
- naista vaivaa kovasti jokin, ja miehen tulisi olla varuillaan. Jos nainen sanoo, ettei mikään ole hätänä, miehen pitäisi ottaa nopeasti selville mitä tuo "ei mikään" on ja korjata tilenne. "Ei mikään" on usein merkki tulevasta riidasta, joka kestää "viisi minuuttia" ja loppuu sanaan "ookoo".

"Tee kuten haluat" (lausutaan kulmakarvat koholla)
- Nainen haastaa miehen kaksintaisteluun. keskutelu päättyy siihen, että nainen suuttuu "ei mistään", ja viimeinen sana on todennäköisesti...

"Ookoo, tee kuten haluat" (kulmakarvat normaalissa asennossa)
- Tällä nainen tarkoittaa: "Voit tehdä mitä ikinä haluat, sillä minä en välitä siitä enää tippaakaan". jos mies kysyy, mikä on vikana, hän saa vastaukseksi uuden "tee kuten haluat" sekä kulmakarvojen kohotuksen. Tätä seuraa muutaman minuutin kuluttua "ei mikään". Seuraavan kerran nainen puhuu sinulle vasta "viiden minuutin päästä" hiukan rauhoituttuaan.

Syvä huokaus
- Tämän eleen miehet yleensä ymmärtävät usein väärin. Useimmiten se merkitsee, että nainen pitää miestä täytenä idioottina eikä oikeastaan edes ymmärrä, miksi hukkaa kallista aikaansa keskustelemalla hänen kanssaan "ei mistään". Huokaistuaan nainen kertoo usein ajatuksistaan miehelle sanomalla "ei mitään tärkeää".

Pienempi huokaus
- Jos huokaus ei ole kovin syvä, se merkitsee, että nainen on tyytyväinen ja hyvällä tuulella. Jos mies haluaa tämän olotilan kestävän, hänen on parasta pidättää hengitystään ja pysytellä mahdollisimman liikkumatta.

"Kiitos"
- Jos nainen kiittää, älä pyörry. Riittää, kun sanot "ole hyvä".

"Ei se mitään"
- Yksi myrkyllisimmistä ja vaarallisimmista naisten käyttämistä ilmaisuista. "Ei se mitään" tarkoittaa, että nainen käy parhaillaan mielessään läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja rangaista miestä hänen pahoista teoistaan. "Ei se mitään" liitetään usein ilmaisuihin "ookoo" ja "tee kuten haluat" sekä kulmakarvojen kohotukseen. Tällöin voit olla varma, että lähitulevaisuudessa on odotettavissa suuri ongelma.

"Kiitos oikein paljon"
- Tämä tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin "kiitos". Nainen sanoo "kiitos oikein paljon" vain ollessaan raivoissaan. Pitkä kiitos kertoo, että hän katsoo miehen kohdelleen häntä kylmästi ja välinpitämättömästi. "Kiitos oikein paljon" päätetään AINA syvään huokaukseen. Jos aiot kysyä, mikä on vialla, ole hyvin varovainen. Saat todennäköisesti vastaukseksi sanat "ei mikään" syvän huokauksen saattelemana.

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 20:42

Jos saat 10, et ole blondia nähnytkään, 20 olet oikeia piiloblondi! Jos taas saat 30, upeaa olet aito blondi ja 40:llä ihka aito SuperBlondi!
Siitä sitten testaamaan:

[ ] Sinusta tuntuu, ettet vieläkään oikein osaa käyttää mikroa
[ ] Suu auki uiminen on ihan normaalia. Itse asiassa taidat uida itsekin suu auki
[ ] Ja vasta nyt tajusit, että kaiken maailman kalat, ja pöpöt ovat saattaneet aikanaan uida kitaasi
[ ] Miehen-isku-taitosi ovat todella mallikkaat: Ensiksi seurailet kohdettasi maailman ääriin, ja kun vihdoin saat tilanteen jutella, juokset pää kolmantena jalkana karkuun. IIK. Ja kuitenkin uskot, että niomma toimii!
[ ] Olet erehtynyt luulemaan pimaa jalaksi
[ ] Olet yrittänyt morsettaa yli sadan kilometrin päässä asuvalle ystävällesi, heiluttamalla jalkalamppua!
[1] Cokiskin on yllättävän helppo kaataa päälleen, varsinkin julkisilla paikoilla
[2] Teltan pystyttäminen on sinulle liian monimutkaista
[ ] Löydät itseäsi seuraavasta: ”Blondi mietti itsekseen:
- No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista pitikö minun mennä frendiäni vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.”
[ ] Luulit pitkään, että Turkki on pohjoismaa
[ ] Oikeastaan luulet niin vieläkin, miksi siellä muuten tarvittaisiin turkkeja?
[3] Jäädyt usein
[4] Käsität monia asioita väärin
[5] .. niin kuin taisit äskenkin käsittää kohdan ”Jäädyt usein”, kirjaimellisena jäätymisenä (:D)
[6] Sinulla menee yleensä hetki, kunnes tajuat jonkin asian, joskus et tajua ollenkaan
[7] Naurat kuitenkin, jotta ihmiset luulevat sinun tajunneen
[ ] Ja kun naurat, sille on välillä vaikea saada loppua
[ ] Sukeltaminen on helppoa, eri asia onkin sitten se pinnalle nouseminen
[8] Osaat suomentaa sanat : ”Black Fire Bitch”
[9] Kirjoita se tähän suomeksi : -musta tuli huora , ja vasta nyt käsität mitä sitä tulikaan kirjoitettua
[10] Olet haistanut liimaa, vaikka opettaja on nimenomaan kieltänyt
[11] Olet myös kävellyt pienenä päin seinää
[ ] On epäilty, että blondiutesi saattaa johtua siitä
[ ] Olet hiusväriltäsi blondi
[ ] Taikka sitten olet piiloblondi
[ ] Tai ehkäpä sinä vain haluaisit olla blondi
[12] Tykkäät hössöttää
[13] Valas on kala
[ ] Naurulokit ovat varmasti hauskoja otuksia, mahtavat nauraakin paljon
[14] Sinulta on joskus kysytty “Veikö kissa kielen?”
[15] Siitä asti olet pelännyt kissoja
[16] Kuulet helposti asioita väärin, ja tulos on useimmiten mitä kummallisin
[ ] Kauniit ja Rohkeat on tv- sarja, joka on liian monimutkainen sinulle
[ ] Oikeastaan saitkin selville sen olevan tv-sarja, vasta äskeisen väittämän perusteella
[ ] Löydät itseäsi myös tästä: “Blondi oli antiikkikaupassa ja tiputti maljakon. Myyjä ryntäsi paikalle.
-Hyvä luoja. Tuo maljakko oli 150 vuotta vanha.
-Luojan kiitos, blondi vastasi. - Minä jo pelästyin että se on aivan uusi.”
[17] Olet mennyt rullaportaat väärään suuntaan, tarkoituksetta
[18] Jälkinaurut ovat sinun alaasi
[ ] Orava tai lokki on kakkinut päällesi
[19] Olet pudonnut riippumatosta
[20 ] Rikkonut luokkasi oven kahvan
[21] Kaatunut koulun pihalla
[ ] Unohtanut mennä kouluun
[22] Liimannut sormesi yhteen
[ ] Ruokkinut WC-ankkaa
[23] Nauranut väärässä paikassa väärään aikaan
[24] Laskenut pulkalla päin puuta
[ ] Hikannut kilpaa
[25] Nyppinyt kukkapenkistä rikkaruohojen sijaan kukkia!
[26] Erehtynyt autosta
[ ] Pieraissut, ja ihmetellyt ”mikä täällä haisee?”
[27] Pieraissut, ja syyttänyt siitä ystävääsi
[28] Luullut lakanaa kummitukseksi
[29] Jäädyttänyt kielesi lipputankoon, yms vastaavaan
[30] Syönyt ruohoa
[31] Maistanut käpyä
[ ] Piirrellyt nakeille hymynaamoja
[ ] Nauranut tekonaurua leffateatterissa
[32] Heitellyt limaisia nallekarkkeja leffassa
[ ] Piirrellyt boxereihin
[ ] Leikkinyt elmeriii
[33] Pissannut väärään osoitteeseen
[34] Kompastunut omiin jalkoihisi
[ ] Et pysty nukkumaan ovi auki, koska pelkäät kauhuelokuvien zombiedein ym ryömivän yöllä huoneeseesi
[ ] Taikka vastaavasti et voi nukkua ovi kiinni, koska pelkäät olevasi eristyksissä, jos kyseinen zombie ym. kiipeäisikin huoneeseesi ikkunasta käsin
[ ] Tai sitten pelkäät molempia, ja sinulla on suuri pulma miten sitä ovea nyt pitäisi
[35 ] Päädyit jättämään sen hitusen raolleen
[ ] Et tiedä/sait vasta äskettäin tietää, mitä ''\,,/'' tarkoittaa
[ ] Olet juonut pilaantunutta maitoa, ja ihmetellyt makuelämystä
[ ] Olet luullut Stalinia upeaksi hallitsijaksi, “Isä aurinkoinen”
[ ] Hitler? Aa, varmaankin joku koirarotu!
[36] Kaikesta huolimatta, pidät itseäsi ihan järkevänä ihmisenä!

HelsinkiiiiiTorstai 23.10.2008 13:07

Nyt ollaaan sitten Helsingissä! Koko yön puhelin soinut ja seinän takana jokku pojat hakkas seinää! Vittu mitä jätkiä:D::D Pitäkääpä hauskaa siellää ja soitelkaa mullle!! :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.10.2008 00:55

Et ehkä usko, mutta tässä on 100 % totta:

01. Ainakin 2 henkilöä maailmassa rakastaa sinua niin paljon,
että olisi valmis kuolemaan puolestasi.

02. Ainakin 15 henkilöä rakastaa sinua jollakin tavoin.

03. Ainoa syy siihen, että joku vihaa sinua on, että hän
haluaisi olla juuri sellainen kuin sinä.

04. Hymy sinulta voi antaa onnen kenelle tahansa, vaikka
hän ei tuntisi sinua.

05. Joka ilta joku ajattelee sinua ennen nukahtamistaan.

06. Sinä merkitset kaikkea jollekin.

07. Sinä olet erikoinen ja ainutlaatuinen.

08. Joku, jonka olemassaoloa et edes tiedä, rakastaa sinua.

09. Kun teet elämäsi pahimman virheen, tuo se jotain hyvää tullessaan.

10. Kun luulet koko maailman kääntäneen selkänsä
sinulle, katso vielä kerran: se oletkin luultavasti sinä, joka olet kääntänyt
selkäsi maailmalle.

11. Kun luulet, ettei sinulla ole pienintäkään mahdollisuutta saada
haluamaasi, et saakaan. Mutta jos uskot itseesi, ennemmin tai
myöhemmin, saat haluamasi.

12. Muista kaikki saamasi kohteliaisuudet, älä inhottavia vihjailuja.

13. Kerro aina ihmisille, mitä heistä pidät. Voit itse paljon paremmin, kun he tietävät.

14. Jos sinulla on aivan ihmeellinen ystävä, anna hänen tietää se.


Laita tämä omaan päiväkirjaasi.
Kun teet sen, valaiset näiden henkilöiden päivää ja ehkä muutat
hänen katsomustaan parempaan elämään.

Ja muista:
Ystävät ovat niitä enkeleitä, jotka muistuttavat,
miten lennetään silloin, kun omat siipemme eivät sitä muista!!


Joskus on hyvä ottaa kiinni elämänsä tilkkutäkin reunasta,
ravistaa rajusti ja katsoa mitä jää jäljelle

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 17:13

Koska tunnen tunnelmasi
Ratsastaminen korkealla on eksotiikkaa
Ja haluan sinut, haluan sinut tänne
Vedä minut lähemmäs ja lähemmäs ja
pidä minua tiiviisti vartaloasi vasten
Haluan tuntea sinut, haluan tuntea sinut lähellä.

Poika jatka tekemistä, millä teet minut kuumaksi
telaa ylös vartalosi sinun ei tarvitse pysähtyä
Kuumeeni on nousemassa haluan sinua enemmän kuin ennen
Se on eläimellinen houkutus, voihki vartalosi ylös.

Juuri täällä
voihki vartalosi tuo se minulle tänne
hänellä on parhain vartalo tarkkailen
ravista takapuoltasi
ravista sitä korkealla vaihteella
Ja hän laittaa sormensa oikein läpi hiusteni
ja kaikki musta on valkoisella pelolla
ja hän ravistaa takapuoltaan juuri täällä
nyt pumppaa ylös volyymi juuri täällä.

[Ei aihetta]Torstai 02.10.2008 18:20

Näet että Ismo Laitela kiipeää alastomana lipputankoon kypärä päässä
[x] taisin ottaa jotai liikaa
[ ] MITÄ HELVETTIÄ!
[ ] tää on spake nähä !
[ ] hu0h nii kävi eilenki WANHAAAAAAA!
[ ] siikahan se siellä
[ ] <3
[ ] jaaa.
[ ] siis kuka ?

Olet pissis
[] n0 n11 000n !
[x] d44
[x] jäin kii ;O
[ ] NO EN TOD!
[ ] ihQ!
[x] onx sul sidukkaa ?
[ ] pissis ?

HANNAH MONTANA !
[x] MISSÄ?
[ ] Nimmariii<3
[ ] no hyi se horo
[ ] jaaha?

Poika/Tyttöystäväsi jättää sinut mesessä
[x] ei mul oo ;)
[ ] SIIS OMG!!!! no saan sen takas kyl<3
[ ] en varmana pettäny sitä!
[ ] Miks? :o
[ ] just
[ ] lol evvk
[x] RAUGGIS!!!

Paris Hilton kävelee alastomana kadulla vastaan
[] Mitä @!#$ä?
[ ] onks tää joku mainostemppu?
[x] UUH<69
[x] no iu
[x ] HEI PARIIIIS ANNA NIMMARI<<<<<<<<3
[ ] kuka se o?

Irc-Galleria lopetetaan
[x] EI! MUN ELÄMÄ LOPPU !
[ ] so?
[ ] HYVÄ LÄPPÄ =D
[ ] bileet<3
[ ] just lol
[ ] Mikä se o?

Kurkkuusi meni kärpänen
[ x] KÖH KÖH
[ x] NO IU OTTAKAA SE POIS!!!!!!
[x] hyi
[ ] MUAHAHHA NYT SE KUOLEE!
[ ] jaa
[ ] auts :(

Kahen kilon siika kävelee sinua vastaan kadulla
[x] SIIKAHAN SE SIELLÄ
[x] ei siiat osaa kävellä ?
[ ] SYÖN SEN
[ ] jooo normii
[ ] no eipähä

Tokio Hotelin laulaja on nainen
[ x] nii onki
[ ] NO EI OOO SE ON BILL!!
[x] joo ja nii on ne muutki!
[] lol
[ ] kuka?

Meille vai teille?
[ ] meille
[x] teille
[ ] ISMOLLE
[ ] no ei kumpaankaan

Paras ystäväsi hyppää kaivoon
[ ] oon alhaal ottamas vastaan<3
[x] KUOLEMA SULLE, BITCH!
[ ] oookoo mo.
[ ] miksi oi miksi?
[xx] EIIIII
[ ] jaa..

Et löytänyt itseäsi katin ystävärimpsusta galleriasta!
[x] This is war, bitch!
[ ] ok
[ ] voi voi
[ ] BOXIII? <33333333333
[ ] poistan katin mun rimpsusta >:(
[x] kuka kati?

Do you speak english?
[ ] onks tää joku kompa?
[x] no en pelaa pingist!
[x] yes,yes
[ ] no
[ ] lol

Joku 40 v äijä flirttailee sinulle
[x] no iu
[ ] PILKETTÄ SILMÄKULMASSA? ;)
[ ] liia vanha
[ ] Meille vai teille?
[x] ONX SUL VARAA ELÄTTÄÄ MUT?

Vituttaako?
[x] joo

Mikä?
[ ] tää testi
[x] no se yks.. <3
[x] yks bitch!
[x] koulu
[x] joku muu
[ ] kaikki

Onko sulla pitkä?
[ ] joo liian pitkä
[ ] just sopiva
[ ] lyhyt :(
[x] ei se pituus vaan se miten sitä käyttää; D