IRC-Galleria

"Minä join, imin haavoista vera, ja ensi kertaa lapsuuden jälkeen koin ravinnon imemisen ihmeellisen nautinnon, kun ruumis ja mieli samanaikaisesti keskittyivät yheen elämänlähteeseen..."

En osaa mitenkään kuvata tunteitani. Käänsin juuri viimesen sivu kirjasta Veren Vangit. Olen vieläkin aivan sekavassa mielentilassa. Kirja vei aivan mukanaan ja eläydyin siihen täysin. Louisin tuskaan ja Lestatin suruun. En voi sanoa muuta kuin, että rakastin tuota kirjaa. Se oli aivan erilainen kuin odotin, mutta pidin siitä silti, kun luin sitä kyynelten lomassa. Ensin näin kirjasta tehdyn elokuvan kunnes vasta tajusin siitä olevan kirjan ja haalin sen itselleni ja luin sen. Olen tiennyt aina kirjojen olevan parempia, mutta nyt sen todellakin tunnustan. Elokuvassa ei päässyt mukaan ollenkaan näihin todellisiin tunteisiin, joita Louis kirjssa kertoi. Elokuva ei voi ikinä kuvaa tunteita, se pitää aina vain nähdä, joka on aivan eri asia. Kirjassa pidin lopustakin paljon enemmän, se selkiytyi minulle paremmin. Armand, tuo mahtava vampyyri, hänestä oli tehty juuri sellainen kuin pitikin , sekä kirjassa kuin elokuvassakin. En kuitenkaan tarkoita, että en olisi pitänyt elokuvasta ollenkaan. Parempaa Vampyyri elokuvaa ei löydä, mutta jos et ole vielä tätä kirjaa lukenu, etsi se itsellesi heti.

"Kaipasin häntä niin voimakkaasti, että itseni hillitseminen vei kaikki voimat, jo se että pelkästään katselin häntä ja taistelin tunnettani vastaan. Halusin, että tilanne olisi ollut tällainen: Claudia tavalla tai toisella turvassa vampyyrien luona, syyttömänä yhteenkään rikokseen mistä he voisivat kuulla häneltä tai keneltäkään muulta, niin että minä voisin jäädä ikuisiksi ajoiksi tähän huoneeseen tain niin pitkäksi aikaa kuin kelpaisin, kuin minua ylipäätä siedettäisiin tai Armand sallisi minun olla täällä tilanseessa kuin tilanteessa"