IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

leijonaTorstai 31.07.2008 04:48

Nimi
Leijona

Esittely
Leijona on kiinteä merkki, tulen merkki, jota Aurinko hallitsee Uranuksen ollessa maanpaossa.

Luonnossa Leijona liittyy kypsymis- ja hedelmällisyyskauteen. Elämässä sitä symbolisoivat kunongas, presidentti, masenaatti, isä.

Hänen metallinsa on kulta, kivensä timantti, zirkoni ja maasälpä. Hänen värinsä on appelsiininkeltainen, hänen viikonpäivänsä on sunnuntai.

Temperamentti
Leijona kuuluu intohimoisiin ihmisiin.

Terveys
Tämä merkki liittyy sydämeen ja verenkiertoon. Leijonan huolena ovat sydänviat, sydänlihastulehdus, sydänkalvontulehdus, veritulpat, rytmihäiriöt, sydämentykytys, leukemia sekä lisäksi sydämen vajaatoimisuus tai korkea verenpaine.

Luonne
Leijona on päättäväinen, elämää sykkivä ja dynaaminen. Hän tuntee oman itsensä paremmin kuin yksikään toinen eläinradan henkilötyypeistä. Sen lisäksi hänen jalkansa ovat tukevasti maanpinnalla. hän on käytännön ihminen. Hänen tasapainoinen mielensä kykenee saamaan paljon aikaan.

Hänhaluaa olla kunnioitettu ja arvovaltainen ja on itse mielellään arvoasemassa. Monet Leijona-ihmiset ovat suunnattoman ylpeitä ja turhamaisia. Heidän ongelmansa ratkeavat nopeasti, koska heidän mielenkiintonsa muuhun kuin itseensä sammuu nopeasti. Leijonat tekevät suurimittaisia suunnitelmia ja elävät sen mukaisesti.

He pitävät kauneudesta ja säädyllisyydestä. Heidän rakkautensa aineellisiin asoihin on huomattavan suuri. Leijona-ihminen suosii taiteita ja tukee niitä. Hänen ylpeytensä ja suunnaton kunnianhimonsa ovat pääasiallisia esteitä hänen menestyksensä tiellä.

Seurallinen käyttäytyminen
Leijona on antelias ja hyväntahtoinen, mutta myös komenteleva ja hänen ylpeytensä haavoittuu helposti. Hän näyttäytyy mielellään tärkeiden tai vaikutusvaltaisten henkilöiden seurassa, jotka lisäävät hänen omaa arvovaltaansa tai antavat sille tukea.

Hänen ystävillään on hyvin vähän todellista kosketusta häneen. Tämä ei johdu siitä, että häntä olisi vaikea oppia tuntemaan, vaan siitä, ettei hän useinkaan siedä heitä pitkään. Jopa vaatimattomissakin seuroissa Leijona-ihminen tekee jonkin verran ykhäisen vaikutelman, jonka hänen ystävänsä alitajuisesti havaitsevat ja hyväksyvät.

Tunne-elämä
Leijona-ihminen ei varsinaisesti ole tunteellinen. Eniten hän etsii kumppanistaan vastakaikua omalle etevyydelleen. Leijonan aviopuolison tulee jossakin suhteessa, esim. kauneudessa, eleganssissa, älykkyydessä tai yhteiskunnallisessa arvoasteikossa, olla häntä parempi.

Joidenkin tässä merkeissä syntyneiden ollessa intohimoisia ja jalomielisiä ovat toiset äärettömän tietämättömiä elämän iloista ja tukahduttavat intohimonsa syvään välinpitämättömyyteen välittämättä, miten se vaikuttaa muihin ihmisiin.

Leijona näkee mielellään romanssiensa kukoistavan ylellisyydessä ja kuninkaallisessa ympäristössä.

Ammatit
Koska Leijona ei koskaan tyydy alistussuhteeseen (hän on aivan liian tietoinen omasta tärkeydestään), hänet tapaa aina itselleen mieleisestä toimesta. Kun hän löytää sen, mitä haluaa, hän ei emmi tallata jalkoihinsa sekä virkatovereitaan että esimiehiään.

Turhamaisena ja ylpeänä hän on imartelulle altis ja niistä, jotka osaavat imarrella häntä, tulee hänen suosikkejaan.

Hänelle sopivia ammattualoja on mm. lääketiede, jolloin hänestä saattaa tulla sydäntautilääkäri tai spesialisti verenkiertoon liittyvissä kysymyksissä. Hänestä voi tulla sydänkirurgi.

Hän on liikkeenjohtaja, pankkiiri, lakimies, poliitikko ja useiden seurojen puheenjohtaja. Kaupallisesti häntä kiinnostavat korut tai leikkikaluala. Taiteilijana hän on kuvanveistäjä ja hänet tapaa usein työskentelemässä enemmän tai vähemmän taiteellisissa paikoissa, teattereissa, ravintoloissa ja yöklubeissa. Hän on myös usein pelipankin hoitajana pelihuoneissa.

Tunnettuja ihmisiä
Risto Ryti, Whitney Houston, Fidel Castro, George Bernard Shaw, Madonna, Andy Warhol, Robert Redford, Dustin Hoffman, Napoleon, Alfred Hitchcock, Carl Jung, Mae West, Jacqueline Kennedy Onassis, Robert De Niro, Tipper Gore, Arnold Scharzenegger, Herman Melville, Stanley Kubrick, Peter O'Toole, Emily Bronte, Amelia Earhart, Bill Clinton, Monica Lewinsky, Ludwig XIV, Mussolini, Rockefeller.

!!!Torstai 31.07.2008 04:12

(17,96) <333

ei enää kauaa!!! :P

huij.Keskiviikko 30.07.2008 16:54

Lue loppuun saakka
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Niinpä...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > On perjantai-ilta, ajat autoa..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > (millainen on auto jota ajat?)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > (SINÄ OLET KUSKINA!!!)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinulla voi olla vain neljä ihmistä mukanasi.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > (Ketkä ovat autossa kanssasi?)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ajaessasi sinä ja ystäväsi chillailette musiikin tahtiin.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > (mitä kappaletta kuuntelette?)
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > No, siinä te viisi chillailette musiikin tahtiin Yhtäkkiä
> > > > > > > > > hullu kuski
> > > > > > > > > törmää teihin takaapäin!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Menetät auton hallinnan ja auto luisuu tietä pitkin.
> > > > > > > > > Osutte hidaste
> > > > > > > > > töyssyyn ja auto pyörähtää ympäri päätyen katolleen nurmelle
> > > > > > > > > tien viereen.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Makaat paikoillasi itkien, koska sinuun koskee niin paljon.
> > > > > > > > > Et kuule muuta kuin hiljaisuutta. hiljaisuutta...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > hiljaisuutta...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Yrität huutaa ystävillesi, mutta olet niin shokissa ja
> > > > > > > > > suurissa kivuissa
> > > > > > > > >ettet pysty edes puhumaan.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Makaat siinä elämäsi pisimmät 2 minuuttia, jotka tuntuvat
> > > > > > > > > ikuisuudelta.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Viimein kuulet jotakin.
> > > > > > > > > Kuulet ambulanssin sireenin, etkä koskaan ole ollut niin
> > > > > > > > > helpottunut.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Makaat siinä, vieläkin autossa,
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > ajatellen perhettäsi, ystäviäsi, koulua, menneitä lomia, vanhoja
> > > > > > > > > ystäviä, entisiä rakastajia.
> > > > > > > > > Alat rukoilla itsesi ja muiden autossa olleiden puolesta.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ensihoitajat vetävät sinut autosta, asettavat sinut
> > > > > > > > > paareille ja
> > > > > > > > > nostavat ambulanssiin.
> > > > > > > > > Et näe etkä kuule muuta kuin tyhjyyttä...
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinä olet yksin!!
> > > > > > > > > Et saa mahdollisuutta nähdä muita kanssasi autossa olleita.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Matkalla sairaalaan sinä rukoilet itseksesi Kuolenko minä?'
> > > > > > > > > Missä ystäväni ovat?
> > > > > > > > > Ovatko he kunnossa?
> > > > > > > > > Mitä minulle tapahtuu..?
> > > > > > > > > Kuolitko sinä vai et?
> > > > > > > > > Mitä tapahtui ystävillesi, jotka olivat kanssasi autossa..?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > He kaikki kuolivat. Kaikki muut autossa olleet kuolivat.
> > > > > > > > > He ovat
> > > > > > > > > kaikki poissa.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Et koskaan enää näe heitä.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ja mitä sinuun tulee..
> > > > > > > > > Myös sinä kuolit.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Odota, sinä vain kuvittelit.. Eikö totta?
> > > > > > > > > Mutta mitä jos tämä olisi oikeasti tapahtunut?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Mitä jos se oikeasti tapahtuisi sinulle?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ajattele sitä..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Se auto oli VIIMEINEN auto, jossa IKINÄ olit ystäviesi
> > > > > > > > > kanssa.
> > > > > > > > > Ne neljä ihmistä olivat VIIMEISET henkilöt joita IKINÄ näit.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Valitsitko nämä neljä ihmistä viisaasti..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Vai toivotko, että joku muu olisi ollut autossa kanssasi?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Laulu, jonka tahtiin chillailitte oli VIIMEINEN laulu, jonka
> > > > > > > > > IKINÄ
> > > > > > > > > kuulit.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Etkö toivokin, että sinulla olisi ollut mahdollisuus kertoa
> > > > > > > > > kaikille
> > > > > > > > > heille kuinka heitä rakastit?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Etkö toivo, että olisit voinut kertoa vanhemmillesi
> > > > > > > > > viimeisen
> > > > > > > > > kerran,
> > > > > > > > > että rakastit heitä?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Etkö toivo, että olisit voinut suudella
> > > > > > > > > poika/tyttöystävääsi
> > > > > > > > > viimeisen kerran?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Toivotko, että olisit voinut kertoa ihastuksellesi kuinka
> > > > > > > > > paljon
> > > > > > > > > pidit
> > > > > > > > > hänestä?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Toivotko että voisit halata ystäviäsi vielä viimeisen
> > > > > > > > > kerran?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Toivotko että sinulla olisi ollut mahdollisuus tehdä kaikkea tuota?
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinulla yhä on.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
Jos tämä viesti vähänkin kosketti sinua ole hyvä ja kopioi tämä omaan päiväkirjaasi sillä minua tämä todella kosketti ja haluan sanoa teille kaikille että välitän teistä todella paljon sillä sitä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > JA muista tämä sanonta: Elä jokainen päivä kuin se olisi
> > > > > > > > > viimeisesi.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Ja kun joku sanoo rakastavansa sinua, tiedä sen tarkoitus ja
> > > > > > > > > tarkoita
> > > > > > > > > sitä kun itse sen sanot.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > jos sinä et kopioi tätä niin olet kylmäsydämminen etkä välitä rakkaimistasi! tämä > > > > > > > > > voi olla sinun viimeinen mahdollisuutesi!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Kerro jokaiselle että
> > > > > > > > > välität.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Jos sinä ajattelet, että jokin päivä unohdan sinut; vastaus
> > > > > > > > > olisi,
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > EI IKINÄ ELÄMÄSSÄNI!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Jos kysyisit, mikä on minulle tärkeää; vastaus olisi SINÄ!!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Jos sinä kysyisit, pidänkö sinusta; vastaus olisi, Kyllä
> > > > > > > > > ehdottomasti!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinä olet minun nauruni, minun puhdas helmeni, minun
> > > > > > > > > enkelini..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Sinulla on 30 s tehdä yksi toive..
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *START*
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *1
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *2
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *3
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *4
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *5
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *6
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *7
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *8
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *9
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *10
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *11
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *12
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *13
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *14
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *15
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *16
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *17
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *18
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *19
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *20
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *21
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *22
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *23
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *24
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *25
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *26
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *27
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *28
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *29
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *30
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > *STOP!!!!*
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >jos kopioit tämän viestin päiväkirjaasi toiveesi toteutuu!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > Rakkaudella: Ystäväsi, joka välittää sinusta kovasti!
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > YSTÄVYYS ON TULEVAISUUS JA ELÄMÄ.
> > > > > > > > > JOS RAKASTAN ELÄMÄÄ,RAKASTAN YSTÄVÄÄ.
> > > > > > > > >
> > > > > > > > > JOS MINULLA ON SINUT YSTÄVÄNI

jauh.Lauantai 26.07.2008 22:46

Henkkarit lähti teetätyksee ;D
ku jaksas viel pari vko venaa ni pääsee vilauttelee pokeille henkilökorttia ;) JAHUU!! &lt;tuuletus&gt; &lt;cool&gt; &lt;kieli&gt;

ihQQQ <333 Perjantai 25.07.2008 03:50

#2 sanoo (0:30):
muute mitä merkkii poltat??
. miwaaah<3 . que pasa? sanoo (0:30):
vaihtelee aika paljo
. miwaaah<3 . que pasa? sanoo (0:31):
kuinka niin?
#2 sanoo (0:31):
aatelin vaa kysyy ku itekki poltan

______________


#2 sanoo (0:41):
mikä on sun kuppikoko? ooks masturboinu?harrastanu seksii? onks sul kiree pillu?
#2 sanoo (0:41):
ooks heruttanu/masturboinu camis?



// HUOH näitä pikkupoikia, jotka ei ees oo viel menettäny poikuuttansa. :D

oon tyhmä.Perjantai 25.07.2008 02:32

. miwaaah<3 . que pasa? sanoo (23:28):
onks silmässä oikeesti lihaksia
RedMoon sanoo (23:29):
on
RedMoon sanoo (23:29):
niillä sä käännät silmää eri suuntiin :D

tylsäyö.Keskiviikko 23.07.2008 07:43

10 SUOSIKKIA

01. TV-Ohjelma: Salkkarit
02. Kukka: ruusu
03. Väri: pinkki
04. Urheilu: tanssiminen
05. Ruoka: spagetti bolognese<3
06. Musiikki: kaikenlainen :P
08. Vuodenaika: kesä<3
09. Päivä: lauantai
10. Unelmakaupunki: HELSINKI

10 FAKTAA
01. Syntymäpaikka: Stadi
02. Hiusten väri: tummat
03. Hiustyyli: normaalit
04. Lävistykset: kieli ja korvat
05. Silmien väri: jotkut siniset
06. Kengän koko: 38-39
07. Mieliala: tylsä
08. Tuoksu: miwa
09. Vapaa: en
10. Oikea vai vasen: oikea

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

01. Oletko nyt rakastunut: en.
02. Uskotko rakkauteen: joo.
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: maybe.
05. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: on.
06. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: jep.
07. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: juuh
08. Pelkäätkö sitoutumista: en!
09. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: maybe.
10. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: uskon.

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ

01. Rakkaus vai raha: molemmat.
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: kaikki :P
04. Yhden yönjuttu vai suhde: suhde kiitos.
05. Tv vai internet: netti
06. Pepsi vai cola: cola<3
07. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: baanalle<33!!
08. Värilliset vai musta-valkokuvat: väriä
09. Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotusten
10. Mese vai sähköposti: meses

10 OLETKO KOSKAAN

01. Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: en :D
02. Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: joop.:D
03. Oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: jep
04. Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en :o
06. Oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: olen :D
07. Oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: jep.
08. Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: jooh
09. Oletko koskaan karannut kotoa: jooh
10. Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: monesti.. rita voi todistaa :D:D:D

10 OLETKO

01. Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: juuh
02. Oletko iloinen: joop:P
03. Puhutko kenenkään kanssa: puhun
04. Oletko tylsistynyt: juu-u
05. Oletko saksalainen: en :D
06. Oletko venäläinen: en :D
07. Oletko koulussa: en :D
08. Oletko kynttilöiden polttaja: en :D
09. Oletko idiootti: joo ja en :D
10. Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: joooop <33

yöllistä huumoria.. :D Maanantai 21.07.2008 07:02

Bloka || sanoo (3:57):
tykkääkkö jos sua silittää poskest
. miwaaah<3 . sanoo (3:57):
en :D
. miwaaah<3 . sanoo (3:58):
tulee mielee sillai että "voi voi" sillai ku mummot tekee pikkulapsille
Bloka || sanoo (3:58):
no ei sitä nii piä ajatel
Bloka || sanoo (3:58):
ajatteletko sä tollee jos oot ukkoskans alkamas panee ja se pussailee ja silittää poskest :D
Bloka || sanoo (3:58):
:D ni yhel mieles vaa mummot
Bloka || sanoo (3:58):
hyi sua :D
. miwaaah<3 . sanoo (3:58):
en :D
Bloka || sanoo (3:58):
no etpä !

Löysin tän päiväkirjast.. :DSunnuntai 20.07.2008 21:42

Kirjoitettu 20.7.2006 <-- tasan kaks vuot sit kirjotettu :D:D

Mä oon vaa alottelija,
mut en mikää tahansa harjoittelija.
Meitsi snaijjaa nää jutut
ja monet riimit on mulle tutut.
Koitan heittää sellast settii,
et jengi diggaa ja ettei heti mua dissaa.
Kirjoitan riimei päivin ja öin,
joskus menee jopa ylitöiks.

Meitsi tajuu ja hogaa nää jutut,
ku kynän käteen otan, kirjotan
paperille ilot ja surut.
Tuntuu et niist tulee iha jees riimei,
mut ei sit mitää tietoo,
et tuleeks niist hyvii biisei.

// lol.. wtf.. :D mitähän vittua.