IRC-Galleria

kouluTiistai 09.10.2007 22:19

Mikä koulu on?
Suomen koulut on valtion hallinnoimia kommunistisia kidutuslaitoksia, joissa yritetään aivopestä kaikki Suomen lapset luulemaan, että lukio on ainoa oikea vaihtoehto jatko-opintoihin ja että veroja kannattaa maksaa. Aivopesun alaisista onnettomista käytetään salanimeä "oppilaat". Lisäksi koulut yrittävät tehdä kaikista "oppilaista" "Suomen Hallituksen" itsemurhasotureita. Koulut ovat levinneet maapallon joka kolkkaan ja ovat kaikkialla yhtä vaarallisia. Saatat jopa löytää yhden ihan kotisi läheltä!
Koulussa "oppilaat" pakotetaan tekemään kaikenlaisia aivotoimintaa tyrehdyttäviä asioita, kuten katsomaan televisiota sata tuntia putkeen ja sen jälkeen kertomaan, mitä he pitävät luokan uudesta sisustuksesta. "oppilaat" eivät kuitenkaan muista tästä mitään, koska myös heidän muistinsa aivopestään koulussa kaiken muun ikävän lisäksi.
Yksi asia, mitä kouluista usein tulee, on whinettäviä teinejä, jotka saattavan kaiken päälle vielä irkata (mikä tietenkin on helppoa, jos omistaa nettiselaimen; menet vain sivulle www.irc-galleria.net). Näiden teinien yhteenlaskettu angsti onkin se pääasiallinen syy, miksi kouluja ei tulisi rakentaa asutuille alueille: angsti leviää ympäristöön ja aiheuttaa kätkytkuolemia, epämuodostumia ja huumorin pilaantumista. Turhautuneimmat teinit kirjoittelevat tietokoneviiruksia. Esimerkiksi kuuluisuuttaa saavuttanut Loveletter-virus oli indonesialaisen esiteinin koulunkäyntiin kyllästyneen kirjoittama ("I hate go to school"). Pahimmillaan teinien turhautuminen johtaa tämän artikkelin tapaisiin kökkäreisiin.
Joissakin maissa "oppilaat" pakotetaan käyttämään koulupukuja, jotka ovat oikeasti "oppilaiden" jäljityslaitteita. Koulupuvut ovat suoraan verrattavissa vankien asuihin. Yksi koulupukuja käyttävistä maista on Japani, jossa Japanin opetusministeriö on lyhentänyt kouluhameen mittaa 30 senttiin.
Luokat
Koulussa on ns. luokkia, jotka oikeasti ilmaisevat "oppilaiden" aivopesu-asteen. Alin aste on ykkösaste, eli "oppilaalla" saattaa olla vielä jonkinlaista aivotoimintaa, mutta kuutosasteella "oppilas" on täysi vihannes.
Yleensä "oppilaat" taantuvat yhden asteen vuodessa, mutta joissain tapauksissa nämä kykenevät vastustamaan aivopesua niin, että lisävuosi on tarpeen. Peittääkseen näiden "luokalle jääneiden" poikkeuksellisen älykkyyden verrattuna muihin samanikäisiin, heille laitetaan vahva lääkitys ja heitä mustamaalataan armottomasti.
Miten koulu salaa toimintansa?
Yleisesti
Suomen Hallituksen laaja propagandakoneisto syytää jatkuvasti ilmoille valheita, joissa vanhemmille uskotellaan koulun olevan yleissivistävä ja mukava paikka, jossa… ja niin edelleen. "Oppilaat" eivät itse voi itse paljastaa totuutta aivopesun takia. Jos "oppilaalta" kysytään vaikka, "miten koulu meni", niin "oppilas" on pakotettu vastaamaan "ihan hyvin" tai "opin paljon uusia asioita".
Yleisesti
Suomen Hallituksen laaja propagandakoneisto syytää jatkuvasti ilmoille valheita, joissa vanhemmille uskotellaan koulun olevan yleissivistävä ja mukava paikka, jossa… ja niin edelleen. "Oppilaat" eivät itse voi itse paljastaa totuutta aivopesun takia. Jos "oppilaalta" kysytään vaikka, "miten koulu meni", niin "oppilas" on pakotettu vastaamaan "ihan hyvin" tai "opin paljon uusia asioita".
Läksyt
Koulusta saadaan "läksyjä" (väännetty sanasta läpsy). Ne ovat erittäin vaarallisia ne voivat syödä kokonaisen ihmisen.Ne saastuttavat maapallon ja edistävät aivopesua sillä niistä tulee bakteereita jotka romauttavat sinut henkisesti.Jos et tuo läksyjä kotiin saat jälki-istuntoa ja sinut tuomitaan sähkötuoliin.Eli niitä on mahdoton välttää.
Kiusaajat
Mikäli koulussa tapahtuu ongelmia, kuten vaikka jonkin oppilaan hetkellinen järkiintyminen, tämä leimataan heti ns. "kiusaajaksi" ja pistetään jälki-istuntoon. Jälki-istunnossa "oppilaalle" annetaan iso annos rauhoittavia ja tehoannos aivopesua, jonka jälkeen "oppilas" ei aiheutane ongelmia vähään aikaan.
Luokalle jääminen
Propagandan tehon riemuvoitto on "luokalle jääneiden" mollaus. Poloiset "oppilaat", jotka ovat onnistuneet vastustamaan aivopesua, joutuvat nyt kaikkien halveksittavaksi. Luokalle jääminen perustellaan numeroilla, jotka annetaan mielivaltaisesti, tahi sitten "Suomen Hallituksen" mielen mukaisesti. Jos joku "oppilas" aiheuttaa hankaluuksia, tälle yksinkertaisesti annetaan huonot "arvosanat", jolloin tämä jää luokalle.
Arvosanat ja kokeet
"Arvosanat" perustellaan kokeilla, jotka tietenkin ovat aivan oikeita lääketieteellisiä kokeita, joissa mitataan oppilaiden taantumusta. Jos "oppilaat" ovat hyvin aivopestyjä, he saavat hyvät arvosanat. Jos he taas ovat henkisesti vahvoja ja ovat vastustaneet aivopesua, he saavat huonot arvosanat. Arvosana-asteikko ulottuu nelosesta kymppiin.
Mitä koulussa on?
Koulussa on useita pahansuopia tahoja, jotka pitävät "oppilaiden" kiusaamisesta. Myös luokkahuoneita (katso kidutussali) löytyy. Kidutussaleissa tapahtuu myös aivopesua.
Ruokaa – Pääasiassa stroganoffia, jota saadaan, kun sekoitetaan viemäristä saadut mömmöt ja katukissa tehosekoittimessa. Mukaan saatetaan laittaa lihamyllyssä jauhettu lihava humalainen. Joskus mukaan "sattuu" hieman keittäjien eritteitä.
Rehtori, joka tunnetaan myös nimellä ylikiduttaja tai Sephiroth, on koulun ylin kiduttaja ja orjapäällikkö. Joskus jotkut epäonnekkaat joutuvat ”Rehtorin puhutteluun”, jonka jälkeen ”oppilaat” eivät pysty istumaan kahteen viikkoon. Sana ”Rehtori” tulee sanasta ”Rankaisija”.
Opettajat eli kiduttajat,(opettaja tulee sanasta lopettaja) jotka toimivat suoraan ylikiduttajan alaisuudessa. He hoitavat pääosan varsinaisesta kidutuksesta ja aivopesusta. Opettajat ovat hyvin vaarallisia, ja jos sellainen tulee kadulla vastaan, kannattaa juosta pakoon mieluummin kuin käydä tappelemaan.
Talonmies – Hänen tehtävänään on valvoa, ettei kukaan "oppilaista" pääse karkaamaan ja että paikat pysyvät kunnossa. Talonmies ääntelee "Mmrrhhääyyhh…" ja "Jiiiaaaaaaakkkk" -äänillä. Hänen oikea nimensä on luultavasti Igor. Nimensä mukaisesti Talonmies on naimisissa talon kanssa. Talonmies kirjoitetaan aina isolla, koska Chuck Norris on kerran toiminut Talonmiehenä.
Keittiöhenkilökunta koostuu psykopaateista, jotka valmistavat koulun asukeille ruokaa kaikkein vaikeimmin aivopestävistä "oppilaista". Etkö muka ole ikinä miettinyt, että minne se kovis-kiusaaja katosi neljännen luokan jälkeen? Välillä he tekevät stroganoffia.
Kouluruoka
Kouluruoka näyttelee huumepitoisuutensa takia suurta osaa koulujärjestelmässä, joten perehdymme siihenkin.
Kouluruoka on todella ravitsevaa ja täyttävää. Kouluruoka valmistetaan perinteisesti koulun ruokaloissa, mutta joissakin kouluissa turvaudutaan vanhaan "oppilaat ostavat omat hampurilaisensa" -kikkaan. Tätä tapahtuu kuitenkin vain Jenkkilöissä ja kehitysmaissa, koska niissä on niin paljon ihmisiä.
Maku ja terveys - vaikutukset
Luultavasti et syö kuin yhden haarukallisen ja ruokailusi loppuu heti. Yleensä ruoka tarvitsee vain nähdä, niin kas kummaa nälkä katoaa kuin pieru Saharaan. Jos syöt, kaikki elintoimintosi loppuvat hiljalleen. Esim. yhdysssanojen kirjoittaminen vaikeutuu huomattavasti.
Hinta-laatu suhde
Siis mikä laatu...?
No, kouluruokahan maksaa 0,50-1,00 euroa per oppilas, mikä on todella vähän. Mutta ruoan halvan hinnan syyn löydämme kadonneista oppilaista. Yleensä kouluruoka sisältää hiuksia, räkää, oksennuksia häpykarvoja ja matoja, ne antavat sille herkullisen maun. Ruoka on valmistettu eilisen päivän biojätteestä. Eli, kun kukaan ei syö sitä koskaan ja kaikki panevat sen bioroskakoriin, niin se ruoka on peräisin koulun perustamisajoilta. Ainakin luulemme niin.
Tyypillinen koulun ruokalista Lista on kopioitu suoraan SODOMIA:n arkistoista. Ruuat eivät ole välttämättä samassa järjestyksessä, mutta kaava on aina sama ( 2X seppo, keitto, stroganoff, sappo )
* Maanantai: Seppo = Peruspääruokaa (Peruna, riisi ym.) + mukalihakastiketta ( 5% lihaa )
* Tiistai: Keitto (juusto-sipuli)
* Keskiviikko: Stroganoff
* Torstai: Seppo = Potut ja kastike
* Perjantai: Sappo = Peruspääruokaa + mukalihaa (tayslihapullat, 10% lihaa)
Laki
Laki pakottaa lapset syömään. Lain mukaan ruoassa täytyy olla kaikkia elämälle tarpeellisia aineita, noudattaen yleistä koiranruokaindeksiä. Varsinkin bakteereille, muille pieneliöille sekä elävälle savelle täytyy antaa elinmahdollisuus. Se, että oppilaiden sisälle kehittyy organismeja, jotka syövät heitä hitaasti sisältäpäin ja pulpahtavat välillä pintaan haukkaamaan ihoa punavalkoisina matojen täyttäminä hammasreunaisina kuiluina, on toissijainen asia ja opetusministeriön mielestä "välttämätön haitta".
Miten koululta voi välttyä?
Tämä on hyvin yksinkertaista. Et vain yksinkertaisesti mene sinne. Joskus käy kuitenkin niin hassusti, että joudut vahingossa kouluun. Joskus käy niin hassusti että et selviä omin neuvoin. Voit kuitenkin oppia Lintsaamisen jalon taidon.

kisumisuLauantai 29.09.2007 03:27

`````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````_IKqqqX``````````````````` `````````````````KqqdqdqqqE_````````````````````````````````````````````````````FHqqqqqqqqqqK````````````````` ````````````````NqqqqqqqqqqqqqX_`````````````````__i__TT____`````````````````FNqqqqqqqqqqqqqqi```````````````` ```````````````dqqqqqHBBqqqqqqqqqX````````iYHqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBFi``````_BqqqqqqqNA___KqqqdE```````````````` ```````````````NqqqN______iRqqqqqqqqi`IqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqTYqqqqqqqBT_______HqqqN```````````````` ```````````````NdqqI__________HqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB__________RqqqR```````````````` ```````````````NqqqI____________Fqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqc____________qqqqB```````````````` ```````````````_qqqd___________cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA__________Fqqqq_```````````````` ````````````````Nqqqc_________qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqY________BqqqH````````````````` ````````````````Iqqqq_______Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd______Xqqqq_````````````````` `````````````````dqqqd_____NqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqI____qqqdK`````````````````` `````````````````_qqqqh___BqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqF__qqqqq``````````````````` ``````````````````cqqqqF_KqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqYNqqqqX``````````````````` ```````````````````dqqqqNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqH```````````````````` ```````````````````_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB`````````````````````` `````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdc````````````````````` ````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdddqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqqqqqqqdBFYXdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE``````_qqqqqqqqqqqqqqT```````````````````` ````````````````````Nqqqqqqqqqqqdq``````````Bqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````NqqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqqT`````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````cqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqi```````````````qqqqqqqqqqqqqqqq_``BRKi`````````NqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqB````````Tqqqqq``AqqqqqqqqqqqqqqB`EqqqqqK`````````qqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqF````````dqqqqqB`FqqqqqqqqqqqqqqE`qqqqqqd`````````qqqqqqqqq_```````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqF````````qqqqqqB`cqqqqqqqqqqqqqqd`EqqqqqR````````_qqqqqqqqqBBqqqqqBEci`````````` ````````_HNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd````````iqqqqN``ddqqqqqqqqqqqqqq_`TENHF`````````dqqqqqqqqNFT____iiFXhNB```````` ````````__```````````BqqqqqqqqqK``````````````cqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````Bqqqqqqqqq`````````````````````` ``````````````````````qqqqqqqqqqH````````````IqqqqqqqNcRhqqqqqqqdX``````````Fqqqqqqqqqq_`````````````````````` ``````````````````````_qqqqqqqqqqdNi``````_XqqqqqqqqAccccAqqqqqqqqdqYi__iFNqqqqqqqqqqqB``````````````````````` ```````````````````````IqqqqqqqqqqqqdqqqqqqqqqqqqqqdcccccXqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB```````````````````````` ````````````````````````RqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNcABRdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA```````````````````````` ```````````````````````Fdqdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_YqqdY````````````````````` ````````````````````INqqN_`YqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqT`````FqqqHI````````````````` ````````````````_BqqNE_``````_dqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdqN_``````````_RqqqdH````````````` `````````````NqqqK_`````````````FhqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE```````````````````iF````````````` ```````````````````````````````````_cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqddqHi````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````TBNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdNH_````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````HdTiiiccRREhhEKEcYFiiTTBqq_````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````qqqqqXTTTTTTTTTTTTTTTYqqqqqqB```````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqhRRRRRRhqqqqqqqqqqqq_`````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````XqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNqqqi````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````TqqqYddqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBRqqqA```````````````dqh`````````````````` `````````````````````````````````````qqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdTqqqqB`````````````qqqd`````````````````` ````````````````````````````````````dqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqidqqqqY```````````dqqqT`````````````````` ```````````````````````````````````Bqqqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`NqqqqN``````````BqqqK``````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`qqqqqq`````````NqqqK```````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqqKRqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqRFqqqqqq````````dqqdF````````````````````` ```````````````````````````````````qqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqIdqqqqqT``````iqqqq``````````````````````` ````````````````````````````````````IdqqdF`FdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE_ii_``````iqqqdh```````````````````````` ````````````````````````````````````````````AqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqAF__iIKqqqqqF````````````````````````` ````````````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdK`FdqqqqqqqqqqqdT``````````````````````````` ````````````````````````````````````````````Yqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`````_XNdNhT``````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqIKqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````BdqqqqqqqqqqEKqqqqqqqqqqqK````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqqBHqqqqqqqqqqqd````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````NqqqqqqqqqqqiHqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````````FKqqqqqqXi``TcAKHcXF_```````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````

auta kissaa valloittaa irc-galleria
lisäämällä tämä sinun päiväkirjaan :D

[Ei aihetta]Lauantai 29.09.2007 03:22

Lue teksti alusta loppuun.

Olipa kerran nuori mies, joka syntyi sairaana.

Sairaus josta ei voinut parantua. 17-vuotias ja hän voisi kuolla milloin tahansa.

Hän aina eli kotona äidinsä hoidossa. Hän oli todella väsynyt/kyllästynyt ja päätti lähteä edes yhdeksi kerraksi ulos ja pyysi lupaa äidiltään. Äiti suostui.

Kun hän käveli kortteliansa pitkin, hän näki paljon kauppoja.

Hän käveli musiikkiliikkeen ohitse ja tuijottaessaan ikkunaa hän huomasi samanikäsen, sievän ja herttaisen tytön. Hän koki rakkautta ensisilmäyksellä. Hän avasi oven ja astui kauppaan katsomatta mitään muuta kuin tyttöä. Lähestyessä vähitellen hän saapui näyteikkunaan jossa tyttö oli. Tyttö katsoi häntä ja hymyillen kysyi: ''Voinko olla avuksi?'' Samalla poika ajatteli, että tytön hymy oli kaunein näkemänsä hymy, minkä oli koskaan elämässään nähnyt. Hän tunsi halun suudella tyttöä heti. Änkyttäen hän sanoi: ''Haluaisin ostaa CD-levyn'' miettimättä mitään han otti ensimmäisen CD:n, hän otti ensimmäisen CD:n joka osui käteen ja ojensi tytölle rahaa. ''Haluatko että paketoin sen?'' kysyi tyttö. ''Kyllä'', vastasi poika ja käänsi ujosti päänsä pois.

Tyttö meni, paketoi CD:n ja ojensi sen pojalle. Poika otti sen ja lähti kaupasta. Hän meni kotiinsa ja kävi siitä päivästä lähtien musiikkikaupassa päivittäin ostaaksen CD:n. Sen paketoi aina sama tyttö. Poika vei CD:t kotiinsa ja työnsi ne vaatekaappiin.

Poika oli liian ujo kutsuakseen tytön ulos, vaikka hän yritti.

HÄN EI KYENNYT. Äiti sai tietää tästä ja yritti auttaa poikansa, että hän uskatautuisi.

Seuraavana päivänä hän laittautui ja lähti kohti kauppaa ostamaan uutta CD:tä ja kuten aina, tyttö meni paketoimaan se. Kun tyttö ei katsonut häntä, hän kirjoitti pikaisesti puhelin-numeronsa, jätti sen tytölle pöytään ja juoksi pois.

RINGGGG!!!!!!!! Hänen äitinsä vastasi puhelimeen. No? se oli kaupan tyttö, joka kysyi poikaa. Äiti surullisena rupesi itkemään ja kysyi tytöltä: ''Etkö tiennyt, että hän kuoli eilen?'' Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka rikkoi vain äidin itku.

Myöhemmin äiti istui poikansa huoneeseen muistaakseen poikaansa. Hän aloitti vaateista, joten hän avasi vaatekaapin. Hänen yllätyksekseen hän törmäsi suureen kasan CD:tä, jotka oli edelleen paketeissa. YHTÄÄKÄÄN NIISTÄ EI OLLUT AVATTU. Hän yllättyi nähdessään, että niitä oli niin paljon. Hän istuutui sänkyyn katsoakseen niitä.

Näitä tutkiessa huomasi hän, että CD-kannen sisällä oli pikku lappu, jossa luki: ''Hei, olet todella söpö. Haluaisitko lähteä kanssani ulos? T. Sofia''. Äiti oli niin yllättynyt, että avasi seuraavan ja seuraavan CD:n ja löysi aina toisen jälkeen samanlaisen kirjeen.


TÄSSÄ SIIS OPETUS: Tälläistä on elämä, älä odota liian pitkään sanoaksesi sille erikoiselle/Tärkeälle mitä tunnet ja ajattelet häntä kohtaan. HUOMENNA SE VOI OLLA LIIAN MYÖHÄISTÄ.

jeahSunnuntai 02.09.2007 02:43

NIKO
[] Hymyilet aina
[ ] Harrastat uintia
[ x] Kuuntelet pop-musiikkia
[x] Vilkuilet aina ympärillesi
[ ] Muiden mielestä kaikki kommenttisi ovat huvittavia
[x] Olet tyttömäinen
:: 3

SOFIA
[] Juot paljon alkoholia
[ ] Hiuksesi ovat vaaleat
[x] Olet ainoa lapsi
[ ] Olet asunut jossain laitoksessa
[x] Tyylisi on aika tavallinen
[] Suvussasi on paljon alkoholisteja
:: 2

OONA
[ ] Sinulla on rastat
[ ] Tykkäät animesta/mangasta
[ ] Isäsi on rikollinen
[ ] Pukeudut erikoisesti
[] Vanhempasi ovat eronneet
[ ] Sinulla on isoveli
:: 0

ELINA
[/ ] Sinulla on punaiset hiukset
[ ] Olet asunut Tampereella
[ ] Suhteesi epäonnistuvat aina
[ ] Olet pannut jollekin muulle varattua miestä
[/ ] Onni on mielestäsi hieno nimi
[ ] Olet bisnesnainen
:: 1

ISMO
[ ] Sinulla on iso nenä
[] Ja iso maha
[] Olet menettänyt perheenjäsenesi
[ ] Olet köyhä
[ ] Tykkäät pelata rahapelejä
[] Olet huono suhdeasioissa
:: 0

ULLA
[] Olet kova juoruamaan
[x] Sinulla on hyvä mielikuvitus
[ x] Sinulla on kiharat hiukset
[x] Olet hyvä leipomaan
[ ] Tykkäät runoista
[ ] Olet pettänyt miestäsi
:: 3

JUULIA
[ ] Sinulla on sisko
[ ] Tykkäät emopojista
[ /] Olet rikkaasta perheestä
[] Sinulla on mekaanikon taitoja
[ x] Olet opiskelija
[ ] Olet muuttanut hiljattain
:: 1.5

KARI
[] Juot paljon kaljaa
[] Tupakoit
[] Olet yrittänyt itsemurhaa
[] Olet tehnyt rikoksia
[x ] Tykkäät käyttää pipoa
[ ] Olet erittäin suojelevainen sisaruksiasi kohtaan
:: 1

SALLA
[x] Olet sairaalloisen kiinnostunut toisten asioista
[] Olet ollut kaupassa töissä
[ ] Tykkäät poliiseista
[ ] Olet pirttihirmu
[ ] Olet siisteysintoilija
[ ] Olet pläski
:: 1

HELI
[ ] Olet hikari
[ /] Ihastut opettajiin
[ ] Tykkäät tytöistä
[ ] Olet vanhanaikainen
[ ] Kerrot isällesi kaikki huolesi
[/ ] Olet liian ankara itsellesi
:: 1

JENNI
[ ] Olet blondi
[x] Sinulla on ollut paljon miehiä
[ ] Olet ollut rakastunut/ihastunut itseäsi nuorempaan mieheen
[ ] Olet ollut baarissa töissä
[ ] Ostat jatkuvasti uusia vaatteita ym. joihin sinulla ei olisi varaa
[x] Huolehdit paljon ulkonäöstäsi
:: 2

SEPPO
[ ] Raviurheilu on kiinnostavaa
[ ] Penkkiurheilu myös
[ ] Olet harrastanut antiikkia
[ ] Sydämesi on joskus reistaillut
[ ] Olet suvaitsevainen
[ ] Tykkäät viiksistä
:: 0

LAURA
[x] Olen tylsä
[ ] Lakiasiat kiinnostaa
[ ] Paneskelen toisten miehiä
[ ] Olen syönyt rauhoittavia lääkkeitä
[ ] Minulla on aina hoidetut kynnet
[ ] Vaihdoin hiljattain hiustyyliä
::1

ROMEO
[ ] Sinulla on emohiukset
[ ] Käytät nahkatakkia
[ ] Sinulla on ruskeat silmät
[x] Tykkäät lapsista
[ ] Olet varastellut paljon
[ ] Olet seurustellut huumeidenkäyttäjän kanssa
::1


Hmmm...... Ulla ja Niko

heheheee mä osaan te etteTiistai 28.08.2007 21:50

╔╗╔═╦╗
║╚╣║║╚╗
╚═╩═╩═╝

(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´
¸¸.*¨¯`*.

___________ Oooo__
____oooO___(___)__
___(___)____)_/___
____\_(____(_/____
_____\_)__________
___________ Oooo__
____oooO___(___)__
___(___)____)_/___
____\_(____(_/____
_____\_)__________

♥.·:*¨`*:·.♥.·:*¨`*:·...

\|/
c",)
(. )
_||_

(\_/)
(^_^)
(> . <)


(),,()
( . .)
/ (..)

HeppaSunnuntai 26.08.2007 01:36

_______________________________________s³Ž
_____________________________________`sS³
____________________________,____s..§§§§,$$s.
___________________________s.___ssSS§§§§$°•›$$$$ss,.
____________________________ssS§§§s§§§§³$$$$$$$$$²$
__________________________.ss§§§s§§§§s§§§$$$s$$³³$³Ž
_________________________sŽ__s§§s§§§s§§§$$³Ž
_____________________,____`_§§s§§§§s§§s§$$$s.
_____________________§__,_§§§s§§§§s§§§s§§$s$$$s
______________________³³³§§§s§§§s§§§s§§s§$$$$s$$.
________________________s§§s§§§s§§§§s§§s³$$$$$s$$s
_______________________§§s§§§s§§§§§s§§§s$$,$$$$$$$s.. ___,ss..
_______________________§§s§§§§§s§§§s§s§§s$§$$$$$$$$$s_$$$$$$s.
______________________s§³³§§s§§s§§§§s§§s§³³$$$$$$$$$$$s$$³³³$$$$s..
______________________§__s§§s§§§s§§§s§§s§$$$$$$$$$$$s$$$Ž_____`$$$.
_______________________`__Ž__³§§§s§s§§§s§s.$$$$$$$$$s$$$s..______Ž$$ss
____________________________s³Ž_§§s§§³³$$$³$$$$$$$s$$$$s$$$$$$sss..³³³³`
____________________________§ss§_$³$$$$$$$$$$$$$$$$$$$s$$$$$$$$$$s.
______________________________s$$$$$$$$$$$$$$$$$$³³$$$_________³$$
________s§§§§§§s.__________s$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$³____________Ž$$
________§§§§§§§§§s_____s$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$³Ž______________³$$
_____s§§§§§§§§§s§§s___s$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$³Ž________________$$$
____s§§s§§§§§§§§§s§s_s$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$³Ž__________________s$$’
___§§§s§§§s§§§§s§§§§§$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$³³Ž__________________s$$³Ž
___s§§§s§§§s§§s§§§³__$$$$$$$$$$s$$$$$$³³³Ž_____________________$³Ž
___§§§§§s§§s§§s§§³__$$$$$$$$$$$$ss³³³$Ž________________________Ž
__s§§§s§§§§§s§§§s§ss_$$$$$$$$$$³$$$$$$
`³s§§§s§§s§§s§§§§§s§§$$$$$$³³$$$³
__`³_§§§§§s§§s§§§s§§§$$$$$$³³_$$$$$$³
______³§§§s§§s§s§§§§³$$$$$³Ž_.$$$$$³Ž
___,___§§s§§s§§s§§³$$$$$³Ž_.s$$$$³Ž
___§_`s§s§§³§§s§§³$$$$³§§__$$$$s
___§§ss§§§§_§§§s$$$³§§_§Ž___³$$$.
___³³§§s§§³-§§s§³$$³§§³-.³_____³$$$.
_____§§³³_§§§s§§$$’§§³³_Ž_______³$$s
_____§§__§s§§s§.$$§³Ž.___________³$$$s.
______³³,_§§§s§³$$³________________³$$$s
_________³§§§s§$$s_________________³³$$$,
___________³³§§³$$s
_______________$$

maailman typerimmät lait §Maanantai 06.08.2007 02:27

§ Tuhkakuppi luetaan tappavaksi aseeksi (ranska,pariisi)
§ Lain mukaan henkilö joka varastaa saippuan on myös hänen käytettävä se luppuun (mohave,arizona)
§ On lain vastaista tappaa sairas ihminen pelästyttämällä (Kanada)
§ Sian omistaja ei saa antaa eläimelleen nimeksi Napoleon. (ranska)
§ Hirvien parittelu jalkakäytävällä on laitonta (Alaska, USA)
§ Koirat eivät saa haukkua klo:18 jälkeen (little rock, arkansas, USA)
§ Sinun täytyy olla älykäs opiskellaaksesi yliopistossa (Kiina)
§ Mies voidaan pidättää jos hän käyttää hametta. ( Italia)
§ Kaikkien uima-asujen täytyy olla poliisimestarin henkilökohtaisesti tarkistamia. (Rochester, Michigan, USA)
§ Rupisammakoita ei saa nuolla. ( Los angeles, Kalifornia, USA)
§ Henkilö joka on luokiteltu rumaksi ei saa liikkua kaduilla ( San francisco, Kalifornia, USA)
§ Lentokoneesta lähtö lennon aikana on laitonta ( Maine, USA)
§ Rakennusten seinustoilla ilman pätevää syytä on kielletty ( minnesota,USA)
§ Hypnositoitua ihmistä ei saa laittaa näyte ikkunaan. (Hawthahorne,okaholma, USA)
§ Jokainen avioliitto, jonka toinen osa puoli on idiootti tai hullu voidaan mitätöidä (providence,rhode island, USA)
§ Samalle henkilölle ei saa myydä sekä hammasharjaa että- tahnaa ( providence, rhode islans, USA)
§ Kaloille ei saa antaa alkoholia (ohio, USA)

Nipsu olenSunnuntai 29.07.2007 00:35

Muumipeikko
[x] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[x] Pidän seikkailusta
[x] Minulla on todella kiltti äiti
[x] Olen itsekin kiltti
[ ] Nukun paljon talvella
[x ] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[ ] ..se masentaa/masentaisi minua
[ ] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[ ] Olen mustasukkainen
= 5
Muumimamma
[ ] Annan aina periksi
[ /] Olen hyvin huolehtivainen
[ ] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[x] Olen ymmärtäväinen
[ ] En suutu miltei koskaan
[x ] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[x] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[ x] 'Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!'
[x] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita
= 5½


Nipsu
[ ] Olen materialisti
[] Olen hyvin ahne
[x] Hyvä ruoka on heikkouteni
[x ] Olen pelokas
[x] Olen mukavuudenhaluinen
[x] Olen aamu-uninen
[x] Hotkin syödessäni
[ x] Olen pitkä
[x] Inhoan kylmää
= 7


Pikku Myy
[ ] Olen pieni
[ ] ..mutta pirun pippurinen!
[ ] Puren
[x] Pidän puoliani
[ ] En pelkää mitään tai ketään
[ ] Olen aggressiivinen
[x] Kuitenkin ihan mukava
[ ] Olen tomera
[x] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä
= 3
Niisku
[ ] Olen älykäs
[x] Saan hulluja ideoita
[ ] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[x] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[ x] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[ /] Työ/koulu on minulle tärkeää
[x] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[/ ] Työnteko on hauskaa!
=5
Muumipappa
[ ] Olen arvovaltainen
[ ] Olen rapakunnossa
[ x] Kerron mielelläni tarinoita muille
[x] Olen laiska
[ ] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[x] Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[x] Menetän hermoni nopeasti
[ ] Olen heinänuhan uhri
[ ] Kaikesta huolimatta olen jalomielinen
= 4
Mörkö
[ x] Viihdyn yksinäni
[x ] tai ainakin olen usein yksinäni
[ ] Olen katkera
[ ] Olen melankolinen
[ ] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[?] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[ ] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[ ] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä
= 2
Haisuli
[] Olen varsinainen kiusankappale
[x] En piittaa seurauksista
[x] ..useimmiten niitä ei ole
[ ] Olen varsinainen uivelo
[?] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[ ] ..mutta en sitä oikeasti ole
[] Härnääminen on hauskaa
[ ] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[ ] Minulla ei oikein ole ystäviä
= 2
Nuuskamuikkunen
[ ] Olen syvällinen
[x] Pidän ihmisten seurasta
[x] ...mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[x] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[/] ...vapaaehtoisesti
[x] Otan yleensä huomioon myös toiset
[x ] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[/] Nautin ulkoilusta ja telttailusta
= 6
Hemuli
[ ] Olen kohtelias
[x] Olen luonnonlapsi
[ ] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[x ] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[ ] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ x] Pukeudun usein violettiin
[x] Olen ystävällinen
= 3
Surku
[ ] Olen surumielinen
[ ] Olen pessimistinen
[x] Tahtoisin olla joku toinen
[ ] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[ ] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms. (esim. seksuaalinen suuntautuminen, fetissit, ihailemani henkilö etc.)
[/] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa
[x] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas
= 2½
Noita
[ ] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[ ] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[ ] Liiallinen kiltteys ällöttää
[/ ] Minulla on punaiset hiukset
[x] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[] En kaipaa toisten ihmisten apua
[ ] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[x] Saatan olla itsekäs
= 2½
Piisamirotta
[ ] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..*heittää syömäkelvollisen pikkuleivän törkeästi pois*
[ ] Tahtoisin erakoitua
[ ] Olen pessimistinen
[ x] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofi(nen)
[ ] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[ ] En välttämättä huomaa kakkua perseeni alla
[ ] Nauran harvoin
= 1
Vilijonkka
[ ] Olen hienostunut
[ ] Olen kunnollinen
[ ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[x] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[ ] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[ ] Olen ylpeä
[ ] Olen pikkutarkka
= 1
Muumien Esi-isä
[x] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[ ] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[ ] Olen kohtuuton
[x] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[x] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[ ] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[x ] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan
= 4
Juksu
[ ] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[ ] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[ ] Olen ottanut usein yhteen poliisin kanssa
[ ] ..sitäkin useammin opettajien kanssa
[ ] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[x] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[x] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[] En häpeä(isi) laiskuuttani
= 2
Ninni
[ ] Olen huomaamaton
[ ] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[ ] Minulla on huono itsetunto
[ ] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[x ] Olen saamassa itsevarmuutta
[x] Puolustan ystäviäni
[ ] ..vaikka se onkin pelottavaa
= 2

oon maria teresa capdevilla (tete)Perjantai 27.07.2007 23:08

DIEGO SERRANO
[ ] Olen kolmen pojan isä
[ ] Olen naimisissa naisen kanssa, jolla on kaksi tytärtä
[ ] ...joten minulla on kaikkiaan 5 lasta
[ ] Olen kalju
[ ] Minulla on kaksi veljeä
[x] Puhun nopeasti, joskus hieman epäselvästi
[ ] Omistan tavernan
Total = 1
LUCÃŒA SERRANO
[ ] Minulla on keltaisenvaalea tukka
[x] ...ja yleensä pidän hiuksiani auki ja siksak-jakauksella
[ ] Minulla on kaksi tytärtä
[ ] Olen naimisissa miehen kanssa, jolla on kolme poikaa
[ ] ...joten minulla on kaikkiaan 5 lasta
[ ] Minun ex-miehelläni/poikaystävälläni on syöpä
[ ] Olen opettaja
Total = 1
MARCOS SERRANO
[ ] Minulla on musta, kihara tukka
[ ] Soitan kitaraa
[ ] Kirjoitan myös laulunsanoja
[ ] Rakastun usein väärään henkilöön
[ ] ...kuten sisarpuoleeni...
[ ] ...ja opettajaani.
[x] Olen herkkä
[x] En aina pysty kertomaan todellisia tunteitani
[ x] Olen perheeni esikoinen
Total = 3
GUILLE SERRANO
[] Minulla on isoveli/sisko ja pikkuveli/sisko
[ ] ...ja myös pari sisar/velipuolta
[ ] Olen luokkani häirikkö
[ x] Kuulun luokassani johonkin jengiin
[ ] Keksin aina jotakin mistä on harmia opettajille
[x] Keksin lempinimiä ihmisille ulkonäkönsä perusteella
[ ] ...ja se tapa loppui kuin seinään kun itse sain silmälasit
[ ] Siskoni/veljeni on samalla luokalla kanssani
Total = 2
CURRO SERRANO
[ ] Olen perheeni kuopus
[x] Kyselen paljon
[] Olen söpö
[] Isä on minun sankarini
[ ] Minun ja veljieni/sisarieni äiti on kuollut
Total = 1
EVA CAPDEVILA
[ ] Olen rakastunut velipuoleeni
[ ] ...silti seurustelen hänen parhaan kaverinsa kanssa
[ ] Äitini on opettaja
[ ] Vanhempani ovat eronneet
[ ] ...ja äiti on mennyt uusiin naimisiin
[ ] Isälläni on vakava sairaus
[] Minulla on pikkusisko
[ ] Olen seurustellut yli kymmenen vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa
Total = 0


MARIA TERESA CAPDEVILA (Tete)
[ ] Olen samalla luokalla veljeni/sisareni kanssa
[x] Olen hyvä koulussa
[ ] Ricky Martin on mielestäni maailman komein
[x] Olen ollut ihastunut itseäni vanhempaan poikaan
[ x] ...mutta poika olikin pelkkä idiootti
[x] Olen ystävällinen luokkani syrjityille oppilaille
[] ...vaikka olen suosittu luokallani...
[x] ...ja yksi syrjityistä on paras kaverini
[] Minulla on isosisko
Total = 5


SANTIAGO SERRANO
[x] Olen äkkipikainen
[x] Teen ennenkuin ajattelen
[x] Minulla on todella lyhyt pinna
[] En välillä ymmärrä veljeäni
[x] Luovutan helposti
[ ] Omistan veljeni kanssa tavernan/ravintolan
[ ] Minulla on kaksi veljeä
[] ...ja olen keskimmäinen
Total = 4
FRUCTUOSO MARTINEZ BLANCO (Fiti)
[x] Minua on helppo huijata
[ ] Vaimoni/mieheni ei joskus jaksa minua
[ ] Minulla on yksi poika
[x ] En aina ajattele mitä olen tekemässä
[ ] Vaimoni/mieheni on opettaja
[ x] Olen valmis tekemään mitä tahansa saadakseni haluamani
[x] Puhun hieman epäselvästi
Total = 4
CANDELA MARTINEZ BLANCO
[ ] Olen opettaja
[ ] ...ja poikani on samalla luokalla, jota opetan
[ ] Häpeän miestäni/poikaystävääni usein
[ ] Veljeni oli koulumme rehtori
[ ] ...mutta nyt olen itse rehtorina
[ ] Paras ystäväni on samassa työpaikassa kuin minä
Total = 0
RAUL MARTINEZ BLANCO
[ ] Tykkään kaverini siskosta/veljestä
[] Olen yleensä tyhmä ja kovistelija
[x] ...mutta olen sisimmässäni herkkä
[ x] Olen itsevarma
[ ] Olen melkoinen naistenmies (tytöillä tietty toisinpäin)
[ ] Äitini on ollut luokkani opettaja
Total = 2

:)Perjantai 29.06.2007 14:07

Tämä testi on outo. Kun ajattelet sitä hetken tuntuu
se vielä oudommalta. Testaa itsesi, mutta muista - TÄRKEINTÄ
on noudattaa alla olevia ohjeita erittäin tarkasti.
ÄLÄ SKROLLAA alas liian nopeasti - rullaa hitaasti
näpyttelemällä ja noudata ehdottomasti ohjeita. Laske helpot
laskut
päässäsi niin nopeasti
kuin suinkin pystyt. Onnistumista saattaa helpottaa,
jos sanot vastaukset ääneen.
Seuraa ohjeita yksi kerrallaan ja mahdollisimman nopeasti.
Ps. Kertokaa lopuksi kommentteihin tuloksianne!


Paljonko on:


2 + 2?


8 + 8?

16 + 16?
>
>
>


>
>
>
>
>
>
> Äkkiä! Valitse numero väliltä 12 ja 5.
>
>

>
>
>
>
>
> Tuliko mieleen? Älä muuta alkuperäistä!
>
>
>
>

>
>
>
> Rullaa alaspäin!
>
>
>
>
>


>

>
>
>
> Valitsemasi numero oli 7.
>
>
>
> Outoa vai mitä?!?
> Vapaata ajattelua tai mielten viestintää? Päätä itse.
> Jatka toiseen osaan, hämmennyt varmasti.
> Osa ei sisällä mitään jekkua tai yllätystä. Noudata vain ohjeita ja
> vastaa
> kysymyksiin yksi kerrallaan niin nopeasti kuin pystyt.Vielä uudestaan,
> vastaa niin nopeasti kuin pystyt, mutta älä etene kunnes olet todella
> vastannut jokaiseen.
>
>
>
>
>


>
>
>
> Rullaa alaspäin (mutta älä liian nopeasti, ettet missaa mitään.)
>
>
>
>
>
>
>
>
> Paljonko on:
>
>
>


>
>
> 1 + 5?
>
>
>
>
>
>
>

>

>
>
> 3 + 3?
>
>
>
>
>
>
>
>

>
>
>
> 4 + 2?
>
>
>
>
>
>
>


>
>
> 5 + 1?
>
>
>
>

>
>
>
>
> Toista nyt lukua 6 itseksesi niin nopeasti kuin pystyt 15 sekunnin
> ajan.
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>


>
>
>
> ÄKKIÄ!!! AJATTELE VIHANNESTA!
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
> Mieti, mieti...
>
>
>
>
>
>
>
>
>

>
>
>
> Ajattelit PORKKANAA, vai mitä !?!
> Jos et, kuulut 2 % vähemmistöön, jonka mieli on riittävän kieroutunut
> kykenemään ajattelemaan jotain muuta. 98 % ihmisistä vastaa juuri
> porkkanan.
> Tosi outo juttu!!!
>
>
>
> Tässä toinen testi...
> Tämä testi on outo. Kun ajattelet sitä hetken tuntuu se vielä
> oudommalta.
> Testaa itsesi, mutta muista - TÄRKEINTÄ on noudattaa alla olevia
> ohjeita
> erittäin tarkasti. ÄLÄ SKROLLAA alas liian nopeasti - rullaa hitaasti
> näpyttelemällä ja noudata ehdottomasti ohjeita.
>
>
>
>
>
>
>
>
> Aluksi luettele (mielellään ääneen) kaikki numero järjestyksessä.
> Teethän testin nopeasti!
> 3
> 33
> 333
> 3333
> 33333
> 333333
> 3333333
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
> Äkkiä! Valitse joku väri ja työkalu!
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
> Tuliko mieleen? Älä muuta alkuperäistä!
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
> Vastasit todennäköisesti: punainen ja vasara
>
>
> Outoa..... niin outoa..........
>
>