IRC-Galleria

LateXi

LateXi

muokkaa tilaansa

Mietintää...Perjantai 07.04.2006 05:04

Näinkin epävarmoina ja kovina aikoina ei koskaan voi olla liian vahva. Näin ollen päätin soveltaa omaa näkemystäni Lauri-2:n mielenkiintoisiin päiväkirjamerkintöihin eräänlaisen valta-aseman saavuttamiseksi tietyissä yhteisöissä, kuten kouluyhteisössä.

Hengellisen tasapainon, ja yhteisön vahvimman jäsenen status on saavutettavissa pitkälti psykologisilla asioilla, joista ehdottomasti tärkein on ympäröivän maailman, ja sen subjektien jokapäiväisen toiminnan havainnointi. Ympärillä tapahtuvien asioiden havannointi, ja niistä saatava empiirinen eli kokemusperäinen tieto ovat avaimet pyrittäessä todellisen valta-aseman saavuttamiseen. Havainnoinnilla on ehdottoman tärkeää saada tarkasti selville yhteisön jäsenten subjektiiviset heikkoudet ja vahvuudet, ja näitä tietoja on erittäin tärkeä myös soveltaa ympäröivään tilaan, ja sen eri ominaisuuksiin. Kun havannoinnilla on saatu selville kunkin henkilön subjektiiviset heikkoudet ja vahvuudet, on havannoitsijan tehtävä selväksi, mitkä ovat juuri hänen heikkoutensa ja vahvuutensa, näin ollen saavuttaen hengellisen vakauden. Tässä tasa-apinon ja keveyden tilassa havainnoitsijan on helppo soveltaa kunkin yksilön vahvuudet ja heikkoudet omiinsa, joka tekee mahdolliseksi sen, että havainnoitsija voi missä tahansa tapauksessa tarttua vastapuolen heikkouksiin, ja välttää tilannetta, jossa vastapuoli voi käyttää omia vahvuuksiaan.

Tälla tavoin voi kuka tahansa missä tahansa lyödä "vastustajansa" maan rakoon, ja näin ollen saavuttaa ihaillun ja arvostetun aseman yhteisön viisaimpana ja vahvimpana. On kuitenkin oltava realistinen omien vahvuuksiensa suhteen, sillä aina pelkkä muiden heikkouksien tiedostaminen ei riitä. Erityisen tärkeää on myös se, että huomio kussakin tilanteessa silloisen ajan, paikan ja ympäröivän aineen (mukaanlukien ihmiset) luonteen ja soveltuvuuden eri käyttötarkoituksiin. Myös rationaalista ajattelua on toki käytettävä, tervettä järkeä kun ei koskaan voi käyttää liikaa.

Siinäpä se.. 8-)
Tiäsittekö, että:

George Harrison oli kasvissyäjä........

Monopoly-seurapeli oli kiäletty Neuvostoliitossa......

Maailman ensimmäinen koeputkilapsi syntyi heinäkuussa 1978........

Veri on 6 kertaa vettä sakeampaa.........

Tanskan lippu on pysynyt pisimpään muuttumattomana.......

Ihminen VOI syädä koiranruusun marjoja.......

Kultakala menettää värinsä juaksevassa vedessä.......



Miättikääpä näitä... 8-)

Top 5Torstai 09.02.2006 02:24

Listaampa aikani kuluksi 5 parasta näkemääni live-aktia.... musiikin saralta siis

5. Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat @ Ruisrock 05:
Jopa melankoliseksi yltyneet melodiat tempaisivat mukaansa pienen mutta uskollisen kuulijakunnan. "Lasten mehuhetki" kuulosti varsin veikeältä tällä kokoonpanolla. Paras musiikillinen muisto kyseiseltä festarilta.

4. Motörhead @ Ruisrock 04:
En vaan voi jättää mainitsematta tätä keikkaa, sillä Lemmyn näkeminen on jo sinänsä saavutus. Bändin ikivihreät sävelmät raikasivat Turun yössä melkoisella äänenvoimakkuudella, vaikka henk.koht. odotin viäläkin kovenpaa melua. Tällä keikalla näkyi muuten myäs äärimmäisen paljon tissejä... mistä lie johtuikaan.. 8-)

3.Sigur Rós @ Kulttuuritalo, Helsinki:
Toveri Jaakon kanssa olimme onnekkaita, kun pääsimme todistamaan tämän Islantilaisen, maailman kauneinta musiikkia soittavan yhtyeen spektaakkelimaisen shown. Muutaman oluen nauttineena tuntui, kun bändin musiikki olisi nostanut meidät aivan toiseen ulottuvuuteen.

2.Black Sabbath @ Hartwall Areena:
Iommi, Butler, Osbourne, Ward. Tarviiko enempää mainitakkaan. Vanhat konkaritkin ovat (lähes) elämänsä kunnossa.

1.Metallica @ Olympia Stadioni:
Ensimmäinen virallinen keikka jolla ikinä olen ollut, samalla myös suurin. Musiikillisesti ei ehkä niin lähellä sydäntäni, mutta se tunnelma oli jotain, joka ylitti kaiken muun. Kymmenisen metriä lavasta, ja takana tuhansia kirkuvia fanaattikoja. Tosin lämppärit olivat aivan perseestä ja jonotus oli yhtä tuskaa, mutta itse pääesiintyjä osoitti olevansa vaivan arvoinen.

kaksi asiaa...Keskiviikko 30.11.2005 01:41

...joita en usko ikinä näkeväni:

1.Hiphop-musiikkia kuunteleva kansallissosialisti...

2.Tosi-Tv ohjelma jossa ei vuadateta kyyneliä...

8-)

historian lehtien havinaa..Torstai 24.11.2005 02:06

Tiäsikö kukaan, että nykyisestä toisen asteen yhtälön ratkaisukaavasta saamme kiittää muuan miästä nimeltä Jordanus Nemorarius, joka tunnettiin myäs taiteilijanimellä Jordanus De Nemore. Jordanus oli ensimmäinen matemaatikko, joka käytti toisen asteen yhtälön ratkaisuun numeroiden sijasta kirjaimia... todella mullistavaa 8-) .. tämä kurjista oloista lähtöisin oleva matemaatikko kuitenkin koko maailman harmiksi kuali traagisesti merellä vuanna 1260....

8-(

Problemaattinen dilemma..Tiistai 15.11.2005 21:51

Törmäsinpä tässä taannoin erääseen miälenkiintoiseen, ja askarruttavaan ongelmaan, joka kuuluu seuraavasti:

"Miäs saapuu myähässä töihin, ja astelee "toimistonsa" ylinpään kerrokseen. Siällä hän sytyttää valot, katsoo ikkunasta ulos ja näkee jotakin, mikä saa hänet anpumaan, tai jollain muulla tavalla riistämään hengen itseltään... tai ainakin saa hänet suuriinsuuriinsuuriin ongelmiin."

Mikä on kyseisen miähen ammatti ja miksi hän anpui/tappoi itsensä? .. 8-)

ongelmallista, eikös?

päähänpisto...!!Maanantai 14.11.2005 23:54

Lause, jota et tule koskaan käyttämään...(?)

"Oh, I never thought I would see YOU here in Kazakstan"

...toisaalta, mistäs sitä tiätää 8-)

Missä olit silloin......Lauantai 12.11.2005 00:35

....kun Kuolan geologinen tutkimusretkikunta porasi 9000 metrin, eli 9 kilometrin syvyisen reiän vanhojen ja hyvin kovien kristallimaalajien läpi? Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Neuvostoliitossa saavutettiin tällainen poraussyvyys. Pora jatkoi kulkuaan 10 000 metrin syvyyttä kohti, mutta loppu on hämärän peitossa.

Yhtä miälenkiintoista, kuin entisessä Neuvostoliitossa kokeiltu viiden päivän viikko, eikös? 8-)

tekniikan ihmeet...Torstai 10.11.2005 16:41

Miätin tässä taannoin..

Eikö olisikin fiksua, jos eräiden kastelujärjestelmien yhteyteen rakennettaisiin punppausasemien sijasta kosteutta kestäviä vedenalaisia moottoreita, joiden käyttämät punput nostaisivat veden 10-kerroksisen kerrostalon korkeudelle...

..kyllä elämä olisikin helponpaa.. 8-)

miksei kukaan kommentoi päiväkirjaani, nyyh 8-(

heheheheh 8-DKeskiviikko 09.11.2005 01:44

yeeeeea.... olen niin innoissani tästä päiväkirjasta, jippii 8-D ...!!!!

hehehehehehehehehheheheheheh...

Tiäsittekö muuten, että Dnepropetrovskilaiset asiantuntijat suunnittelivat muinoin autonpyärän, joka vastasi korkeudeltaan kahta miähenmittaa. Se oli tarkoitettu 180 tonnin kantokyvyn omaavalle kuarma-autolle, jonka parissa Valko-Venäjän autonrakentajat tyäskentelivät...

voi pojat, eikö historia olekin ihmeellistä 8-)