IRC-Galleria

Lauksu

Lauksu

http://lauksu.blogspot.com/

Hihhih. ;D Vanha kirjoitelma..Perjantai 09.03.2007 20:28

Löysin kaapistani vanhoja kirjoitelmiani. (: Tämä on yhdeltä äidinkielen kurssilta ja se on kirjoitettu tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2005. Muutin sitä hieman, ihan vähän joitakin sanoja.. Lukekaa jos jaksatte. Minusta tarina on aika outo. o.O Lievästi sanottuna..



Olenko..?

Käytävät kiilsivät puhtauttaan ja valkeat seinät hohtivat valkoisina. Hieroin silmiäni ja katselin ympärilleni. Nousin istumaan. Mietin missä olin viimeksi ollut ja mitä tehnyt. Muistelin ja mietin, mutta en keksinyt. Siinä istuskelin aikani ja toivoin jonkun tulevan. Pian joku nuori nainen saapuikin valkoisessa hoitajanpuvussa. Ja katsoin häntä kummissani, sillä paikka ei vaikuttanut sairaalalta. Käytävillä ei ollut kolotuksiaan valittavia vanhuksia, eikä itkeviä pikkulapsia. Kaikkialla oli autiota. Hoitaja tuli luokseni, muttei puhunut sanaakaan. Minua alkoi ihmetyttää. Mikä paikka oli ja miten sinne jouduin?

Nainen oli antanut minulle tarjottimen jolla oli lautasellinen ruokaa sekä lasillinen maitoa. Yritin häneltä kysellä että missä olin ja miksi ihmeessä. Hän ei vastannut. Raivostuin suunnattomasti ja aloin kiljua täyttä kurkkua, sillä tahdoin vastauksia. Hoitaja ei vieläkään sanonut mitään. Tyhjä katse silmissään hän oli vain työntänyt minut takaisin makuulle. Katsoin kun hän lähti. Pian oli taas aivan hiljaista, kun hoitajan kenkien kopsekin oli kadonnut. Katsoin vihaisesti tarjottimella lepäävää lautasta ja lasia. Minua suututti kun nainen ei ollut puhunut mitään. Missä olen??

Tunteja vain istuin ja mietin tilannettani. Kannattaisiko karata? Olisiko siitä hyötyä? Missä päin maailmaa tämä paikka edes oli? Osaisinko kotiin? Päätin kuitenkin lähteä. Ensimmäinen haaste oli löytää omat vaatteeni. Minulla nimittäin oli päälläni sininen sairaalakaapu. Minuun kiinnitettäisiin paljon huomiota kun jossain kadulla se päällä kulkisin. Nousin ja aloin harhailla käytävillä. Pian löysin oven. Avasin sen ja se johti uuteen käytävään. Tunsin pettymyksen tulvivan sisälleni. Odotin vähintäänkin huonetta, jossa olisi nimikoidut naulakot, ja vaatteet roikkumassa. Jatkoin kuitenkin kävelemistä ja pian oikealla puolellani oli jälleen ovi. Avasin sen haltioissani ja kurkistin sisään. Siellä oli pimeää ja tunkkaista. Menin silti sisään ja etsin kädelläni valonkatkaisijaa. Kun en sellaista löytänyt niin vaihdoin puolta. Hapuilin oman aikani löytämättä mitään. Huokaisin tympääntyneenä. Hiivin syvemmälle huoneeseen. Uskalsin tuskin hengittää. Äkkiä jokin tarttui minua helmasta. Ote oli napakka ja veto tasaista. Paniikissa astuin sivuun ja yritin tähystellä pimeään. Onneksi helmani pääsi vapaaksi kun siirryin. Mikä se oli? Mistä se oli tullut? Ja mikseivät valot toimineet? Kauaa en paikoillani odottanut uutta hyökkäystä, vaan kauhuissani ryntäsin ulos huoneesta.

Tuijotin huoneeseen. Istuin käytävän lattialla huonetta vastapäätä. Äkisti nousin ylös ja suljin oven, istuin takaisin lattialle ja rupesin miettimään. Voisinko lähteä etsimään taskulamppua, ja löytäisinkö sellaista edes mistään? Olisiko huoneessa oleva asia vaivan arvoinen? Ja mikä tärkeintä, löytäisinkö edes takaisin? Kaikki käytävät nimittäin tuntuivat aivan samanlaisilta. Pohdittuani asiaa, päätin palata huoneeseen. Ehkä olin vain kuvitellut kaiken..

Avattuani oven seisoin kynnyksellä hetken. Minua arvelutti astua sisään. Osa minusta halusi juosta ulos ja kirkua täyttä kurkkua. Osa halusi mennä huoneeseen ja kopeloiden tutkia koko huoneen ja todeta ettei siellä ollut mitään outoa. Olin kuitenkin tosissani pelästynyt. Lopulta päätin mennä sisään. Kokeilin taas valonkatkaisijan löytämistä muttei onnistanut. Purin huulta ja marssin päättäväisesti syvemmälle huoneeseen. Sanoin värisevällä äänellä nimeni ja asiani. Kuuntelin korvat höröllä ja odotin jonkun vastaavan, mutta oli aivan hiljaista. Huokaisin helpotuksesta. Silloin jokin otti minua säärestä kiinni ja veti minut maahan. Yritin järkyttyneenä huuta apua ja huitoa joka puolelle ympärilläni, ettei kukaan pääsisi hyökkäämään. Sitten pimeni...

Vedin ilmaa keuhkoihini. Avasin silmäni ja kirkas valo oli sokaista minut. Sydämeni jätti lyönnin väliin. Räpyttelin ja kun totuin kirkkauteen, näin valkoisia pylväitä ja beesit seinät. Kaikkialla tuntui leijuvan persikan vieno tuoksu. Nousin seisomaan ja ihmettelin kun en tuntenut kipua päässäni. Varmasti olin kaatuessani lyönyt sen, kaaduin vauhdilla enkä ollut osannut odottaa sitä... Näin ikkunan ja menin sen luokse. Katsoin siitä ulos, mutten nähnyt muuta kuin valkeutta. Olin hämilläni. Mikä paikka tämä oli? Olinko uneksinut aikaisemman paikan? Mitä tämä nyt oli olevinaan?

Joku tarttui minua olkapäästä ja käännyin äkisti ympäri. Edessäni seisoi vanha - siis todella vanha mies. Hänellä oli kalju päälaki ja vaatteenaan outo kullan hohtoinen kaapu. Muistin sairaalakaapuni ja katsahdin itseäni. Minulla oli omat vaatteeni, vaaleansiniset farkut, mustat tennarit ja ruskea huppari. Kun nostin katseeni, mies hymyili minulle ja tarttui hellästi käteeni. Ensin aioin vastustella, mutta sitten päätin vain seurata tuota salaperäistä miestä. Hän näytti ystävälliseltä, eikä käyttäytynyt väkivaltaisesti. Mies johdatti minut isojen kultaisten porttien luokse. Katsoin niitä ihmeissäni, sillä en ollut eläessäni nähnyt mitään niin korkeaa, tai mitään niin kaunista. Vaikea kuvitella minkään portin olevan kaunis, mutta tämä oli, sillä se oli täynnä kaiverruksia. Mietin kuinka korkeat tikkaat olikaan tarvittu ylimpien kirjoitusten kaivertamiseen. Portin pielessä roikkui kyltti, jossa oli luku 7. Mietin mitä se mahtoi tarkoittaa. Ehkäpä kerrosta?

Mies sanoi jonkin oudon sanan, saattoi olla latinaa, sitä en vieläkään tiedä. Portit kuitenkin aukenivat ja katsahdin miestä. Hän hymyili ja työnsi minut hellästi portista sisään. Sisäpuolella istui toinen mies suuren pöydän edessä sulkakynä kädessään. Katsoin häntä ja kysyin että missä olin. Hän osoitti ylös. Katsahdin sinne, mutta näin vain pilviä. Silloin ymmärsin. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään polkua pitkin. Se johti loivasti ylöspäin. Katsahdin vielä taakseni ja näin miehen kumartuneena töidensä puoleen. Portit aukesivat ja sisään astui nuori poika. Näin miehen nostavan katseensa häneen ja puhuvan jotain. Käännyin takaisin polun puoleen ja jatkoin kävelemistä.
http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.  

TOP 10Lauantai 03.03.2007 15:03

Mp3 soittimessani. Juuri tällä hetkellä. ;D

1. Akon & Snoop Dogg - I Wanna Fuck You
2. Flegmaatikot - Sä Et Rulaa Meidän Kanssa
3. Paarma - Kuumempaa
4. Kapasiteettiyksikkö f. Illi - Yksin mutten yksinäinen
5. Steen Christensen f. Petos, Pikkupiru, Notkea Rotta, Rohtori - Veri Vetää Itään
6. Soul Captain Band - Älä juo tota juttuu
7. The Killers - Somebody told me
8. Moby - Why does my heart feel so bad
9. Kapasiteettiyksikkö - Vielä vähän aikaa
10. Steen Christensen - 100% vihaa ja väkivaltaa

Tää oli aika vaikea. (:
TOP 5 levyt:

1. Kapasiteettiyksikkö - Susijengi
2. Leijonamieli ja putkimiehet - Lauluja sadepäivän varalle
3. Ghettoblaster sound vol.1
4. @junkmail - Karu totuus
5. Akon - Konvicted

Jipii!Maanantai 26.02.2007 22:12

Huomenna Tukholmaan shoppailemaan. ;D

Torstaina takaisin kotiin!

Kuinka monta pelkoa sinulla on?Perjantai 23.02.2007 22:33

[ ] Aerofobia = lentopelko tai raittiin ilman pelko.
[ ] Afefobia = kosketuksen pelko.
[ ] Glossofobia = yleisellä paikalla puhumisen pelko.
[ ] Agorafobia = aukeiden, julkisten paikkojen pelko, torikammo, yksin liikkumisen pelko.
[ ] Aikmofobia = terävän kammo, pistävien esineiden pelko.
[ ] Ailurofobia = kissojen pelko.
[ ] Algofobia = kivun pelko.
[ ] Androfobia = miesten pelko.
[ ] Antrofobia = ihmisten pelko.
[x] Apifobia = ampiaisten pelko.
[ ] Araknofobia= hämähäkkien pelko.
[ ] Astrafobia = ukkosen ja salamoinnin pelko.
[x] Atelofobia = epätäydellisyyden pelko.
[x] Atykifobia =epäonnistumisen pelko.
[ ] Autofobia =omaan itseensä kohdistuva pelko.
[ ] Bakteriofobia = bakteerikammo.
[ ] Bogyfobia = peikkojen ja demonien pelko.
[ ] Bromidrosifobia = pahalta haisemisen pelko.
[ ] Deipnosofobia = pöytäkeskustelun pelko.
[ ] Dementofobia = hulluksi tulemisen pelko.
[ ] Demofobia = väkijoukkojen pelko.
[ ] Didaskalei-nofobia = koulun pelko.
[x] Dystychifobia = onnettomuuksien pelko.
[ ] Eremofobia = yksin jäämisen pelko.
[ ] Ereuthofobia = punastumisen pelko.
[ ] Erotofobia = seksuaalisten tunteiden pelko.
[ ] Exofobia = kaiken normaalin ulkopuolella olevan pelko.
[x] Fobofobia = pelkäämisen pelko.
[ ] Farmakofobia = lääkkeiden pelko.
[ ] Filosofobia = filosofian ja filosofien pelko.
[x] Glossofobia= yleisön edessä puhumisen pelko.
[ ] Gringofobia = vieraiden valkoihoisten pelko.
[ ] Gymnofobia = alastomuuden pelko.
[ ] Gynefobia = naisten pelko.
[ ] Harpaksofobia = ryöstäjien pelko.
[ ] Hematofobia = veren näkemisen pelko.
[ ] Hippofobia = hevosten pelko.
[ ] Herpetofobia = matelijoitten pelko.
[ ] Hodofobia = matkustamisen pelko.
[ ] Homofobia = homojen pelko.
[ ] Hypengyofobia = vastuun pelko.
[ ] Hypnofobia = unen pelko.
[x] Hypokondria= sairauksien pelko.
[ ] Hypsofobia = korkean paikan pelko.
[x] Iatrofobia = lääkärille menemisen pelko.
[ ] Kaetofobia = karvojen pelko.
[ ] Koulrofobia= Pellejen pelko
[ ] Klaustrofobia = ahtaanpaikan kammo, suljettujen tilojen pelko.
[ ] Kleptofobia = varastamisen pelko.
[ ] Klimakofobia = portaissa kaatumisen pelko.
[ ] Koprofobia = ulosteiden pelko
[ ] Ksenofobia = vieraitten tai ulkomaalaisten pelko.
[ ] Kynofobia = koirien pelko.
[ ] Lygofobia = pimeän pelko
[ ] Negrofobia = mustien ihmisten pelko.
[ ] Monofobia = yksinäisyyden pelko.
[ ] Mythofobia = valehtelemisen pelko.
[ ] Neofobia = uusien asioiden pelko.
[ ] Nekrofobia = kuolleiden pelko.
[ ] Ofi ofobia = käärmeiden pelko.
[ ] Oftalmofobia = silmien pelko, tuijotetuksi tulemisen pelko
[ ] Odontofobia = hampaitten pelko.
[ ] Oklofobia = tungoksen pelko.
[ ] Optofobia = silmien avaamisen pelko.
[ ] Paedofobia = lapsien tai nukkejen pelko
[ ] Parthenofobia = neitsyiden pelko.
[x] Pnigofobia = tukehtumisen pelko.
[ ] Pogonofobia = partojen pelko.
[ ] Pterononfobia = höyhenten pelko.
[ ] Satanofobia = saatanan pelko.
[ ] Skotofobia = pimeänpelko.
[ ] Selenofobia = kuun pelko.
[ ] Tanatofobia = kuolemanpelko.
[x] Taphefobia = elävältä hautaamisen pelko.
[ ] Teatrofobia = teatterien pelko.
[ ] Telefonofobia = puhelimen käytön pelko.
[ ] Teratofobia = hirviöiden pelko.
[ ] Termofobia = kuumuuden pelko.
[ ] Thaasofobia = tylsyyden pelko.
[x] Traumatofobia = onnettomuuksien pelko.
[ ] Triskaidefobia = numeron 13 pelko.
[ ] Tsienofobia = lumen pelko.
[ ] Vermifobia = matojen pelko.
[ ] Vomitofobia = oksentamisen pelko.
[ ] Xenodochiofobia = vierailukammo, pelko mennä kylään.
[ ] Zoofobia = eläinten pelko

Tämän tehtyäni ymmärsin, etten olekaan niin pelokas ihminen :)

[Ei aihetta]Perjantai 23.02.2007 22:25

SALATUT ELÄMÄT

[ ] Asun kerrostalossa
[x] Juoruan naapureideni kanssa
[ ] Olen samassa työpaikassa ainakin yhden naapurini kanssa
[x] Käymme samassa kaupassa/kahvilassa
[ ] En halua muuttaa muualle
[x] Ainakin yksi sukulaisistani asuu samassa talossa kuin minä
[ ] Menen meikit kasvoilla nukkumaan ja herään ehostetun näköisenä
[ ] En käytä julkisia kulkuvälineitä matkustamiseen
[ ] Talossamme on yleinen hissi
[ ] Puhun yksityisasioistani käytävällä

3



SISKONI ON NOITA

[x] Minulla on ihan varmasti jokin salainen kyky, jota en ole vielä huomannut
[ ] Minulla on suojelusenkeli nimeltään Leonard
[ ] Uskon taikuuteen
[ ] Minulla on usein päälläni kovinkin paljastavia asuja
[ ] Mielestäni isoäitini on jonkin sortin demoni..
[ ] Minulla on oma 'taikakirja', johon merkitsen taianomaisia tapahtumia
[ ] Minulla on kolme sisarusta/yli kolme
[ ] Äitini on kuollut, mutta näen hänestä aina näkyjä
[ ] Isäni lähti pois luotani kun olin lapsi

1



PAKO

[ ] Kannan aina varmuuden vuoksi partaterää sukassani..
[ ] Keneenkään ei voi luottaa!
[x] Minulle tulee aina suunnitelmieni eteen monia esteitä, jotka hankaloituvat sitä mukaa
[x] Olen ihastunut... Tai ehken sittenkään?
[ ] Katson aina vihamielisesti ja arvuuttelevasti toisia
[ ] Olen valmis uhraamaan henkeni toisten puolesta!
[ ] Tykkään samasta sukupuolesta kuin itse olen
[ ] Aina kun menen 'nukkumaan', ripustan lakanan oven eteen ettei minua nähtäisi
[ ] Lempipaikkani on vankiloiden viemärit

2



HOUSE

[ ] Minulla on jokin vakava sairaus, ja syön siihen lääkkeitä
[ ] Tykkään olla sarkastinen muille
[ ] Etäisyys on toinen nimeni
[ ] Jos tuttuni kuolee, sanon vain "ei voi mitään, kaikkihan maailmassa kuolee."
[ ] Minulla on tapana olla väärässä aina alussa, mutta lopulta selvitän aina vian
[ ] Minun elämälläni on 'loppuhuipennuksia' aina päivän päätteeksi
[ ] Olen haitaksi muille ihmisille, koska he joutuvat pulaan minun töppäilyistäni
[ ] Minulla on ihka oma kävelykeppi!
[x] Minusta ihmiset ovat tyhmiä...

1


24

[ ] Minulla ei ole aikaa perhesuhteille
[ ] Olen aina töissä (koulussa)
[ ] En saa puhua työtehtävistäni
[ ] Minulla on tai on ollut ainakin yksi salainen henkilöllisyys
[ ] En syö työpaikallani
[ ] Tiedän kaupungin kadut kuin omat taskuni
[ ] Kun minun pitää puhua toiselle huudan yleensä asiani
[ ] Minulla on työpaikkaromanssi
[ ] Tiedän salaliitoista
[ ] Olen yleensä varma itsestäni

0



LOST

[ ] olen joutunut onnettomuuteen, joka tapahtui jonkin koneen kanssa
[ ] Olen naiivi
[ ] KULTANI ON KADONNUT!!
[x] Minulle tapahtuu ikäviä asioita, jotka eivät edes voisi olla mahdollisia
[x] Minusta meidän pitäisi tehdä niin kuin minä sanon!
[ ] Kun kuulen outoja ääniä, menen aina vain lähemmäksi katsomaan niiden aiheuttajaa
[x] Minulla on tapana nähdä unia, missä rakkailleni käy jotain
[x] Uneni ovat ikävän todentuntuisia
[ ] "Missäs minä olen? Ei tämä näytä siltä paikalta mihin viimeksi jäin..."

4



GREYN ANATOMIA

[x] Asun samassa talossa ainakin yhden kolleegani kanssa
[ ] Pelastan työssäni ihmishenkiä
[x] Haluan puhua ihmissuhdeasioistani työpaikalla
[ ] Minulla ei juuri ole vapaa-aikaa
[x] Uskallan näyttää tunteeni työpaikalla
[/] Minulla on pahasuinen pomo (Onko TM:t ym. pomoja? Kaipa ne on..)
[ ] Toinen vanhemmistani on tunnettu työpaikallani
[x] Työni turhauttaa minua välillä
[ ] Olen työnarkomaani
[ ] Minulla on salarakas

4½



HUIPPUMALLI HAUSSA

[ ] Olen uskomattoman kaunis
[ ] Pidän kameralle poseeraamisesta
[ ] Minulla on ongelmallinen suhde tyttö/poikaystävääni
[x] Esitän joskus itsevarmaa, vaikken ole sitä
[x] Puhun usein itkuisia puheluita
[ ] Korkokengät ovat minusta ihan ok
[ ] Yritän miellyttää tuomareita
[ ] Muut tytöt ovat pahimpia vihollisiani
[ ] Rakastan muotilehtiä
[ ] Diivaileilen


2


Eli elämäni muistuttaa EINITEN (näistä vaihtoehdoista)
Greyn Anatomiaa,
toiseksi eniten Lostia. ;D

OMG. Mä oon NIIN LOST. (revetkää rauhassa, ihqututtaa, eikä nyt voi mitään!)

Oikeaoppiset hymiöt elämäänne.Sunnuntai 18.02.2007 14:24

Kopioikaas kaikki päiväkirjoihinne, niin osaamme käyttää hymiöitä samoin tarkoitusperin! 8-l

:) Iloinen, tavallinen hymy
=) Toinen perushymy
:( Surullinen, pahoittelu, pahastuminen
:'( Kyynel
;) Vitsi, flirttailu, vihje
:o Hämmästynyt
:O Huuto; oho!
:D Nauru, leveä hymy
:P Näyttää kieltä, plääh
:s Suu solmussa, ymmällään
>:) Pirullinen hymy
>:( Vihainen
:} Irvistävä hymy
:] Ylimielinen tai leuhkiva
:l Pettynyt
:I Hmmmm...
:/ Hulestunut, epäilevä
:> Sarkastinen, vittuileva
:< Murjotus, surullinen
:* pusu
:x Olla hiljaa
:O~ Kuolata
:)~ Slurp, kuola valuu tai puhua taukoamatta
~~:( Pinna palaa
:~~) Nuhainen
:7 Ironinen hymy
xD Repeää naurusta
8P Lääpällään toiseen
xP Repeää ja näyttää kieltä
:C Masentunut, onneton
?D Nauraa ja ihmettelee
:DDDD Repeää naurusta
%) Silmät ristissä, valvonut
l-) Uninen
z) Nähdä unia
z( Nähdä painajaisia
l-O Haukottelu
zO Kuorsata
*-) Mietteliäs
:-& Kieli solmussa, puhevikainen
:e Pettynyt
:6 Paha hapan maku suussa
:9 Lipovat huulet
:# Älä kerro kellekkään
:@ Vihainen, kirkua
8) tai B) Aurinkolasit silmillä
B:) Aurinkolasit otsalla
O:) Viaton, pyhimys
:o) Pelle, klovni, iso nenä
:=) Nenäkarvoja
:B Hampaat
:-E Harvahammas
:3 Söpö otus tai hymy
<:o) Juhlatuulella
:*) Humalassa tai flunssassa
%/ Krapulassa
Q:<> Aku Ankka
5:) Elvis
8-l Nörtti
:8) Sikapossu
$) Raha mielessä, varakas
$( Rahat loppu, ei niin varakas
:X Huulet ovat sinetöidyt
:Q Tupakoida
:)) Kaksoisleuka tai hymy
:))) Erittäin iloinen tai lihava
?) Musta silmä
:$ Hämmillinen
:w Valehdella
:v Puhua
:V huutaa
:! Käpälä suussa
Q:) Ylioppilas
x) Kierosilmäinen
x( Kuollut
(: Vasenkätisen hymy

Ystävänpäiviä!Keskiviikko 14.02.2007 13:48

Kaikille raksuille (ja muillekin) iloista ystävänpäivää!

Mihin tämä maailma menisikään ilman ystävyyttä.. Kiitos kun olette ystäviäni. <3

Yää..Maanantai 12.02.2007 16:13

Ihanat talliviikot taas alkoivat. Plääh..

"Joka ainoa aamu kuudeksi mä meen.." Ja siitä se ilo vasta alkaakin.

Taas pöllittyä. ;DTorstai 08.02.2007 16:05

SYNNYIN: 1.5.90
HOROSKOOPPI: härkä
PAIKKAKUNTA: jokela
ASUIMME SILLOIN: pähkinärinteessä. tai myyrmäessä.
VARHAISIN MUISTO: en kyllä muista! (:

LAPSUUDEN UNELMA-AMMATTI: hengenpelastaja! (Baywatch)
LEMPILELU: uni-pupu. <3
LEMPILEIKKI: kirkonrotta.
LEMPIOHJELMA: jotkut piirretyt..
LEMPIKIRJA: en muista nimiä.. jotain mitä mummolassa oli.
LEMPIMUSIIKKI: rööpelinpalikat.

LAPSENA OLIN: pieni ja viaton.
KÄVIKÖ TEILLÄ JOULUPUKKI?: Mummon luona ainakin.
MITEN KAUAN USKOIT JOULUPUKKIIN?: siitä ei ole mitään muistoja.. eli ainakaan se ei ollut kauhean traumaattinen kokemus. *kiitän*
OLIKO JOTAIN LAHJAA MITÄ TOIVOIT AINA?: koira!
SAITKO SEN JOSKUS?: no way!

LAPSUUDEN PARAS KAVERI: Tommy (vanhassa paikassa) ja Tiia (uudessa)
ENSIMMÄINEN LEMMIKKI: sisiliskot!
ENSIRAKKAUS: Tommy..
ENSIMMÄINEN SUUKKO: kaunis kuin mikä. märkä ja niin päin pois..
ENSIMMÄINEN SEURUSTELU: no ei vielkään mtn kovin vakavaa..
ENSIMMÄINEN HARRASTUS/KSET: satubaletti..
LAPSUUDEN VÄRI: vaaleanpunainen..


NYKYHETKIJUTTUJA:

LEMPIKUKKA: ruusu on aina kaunis.
LEMPIAUTO: sellanen hieno urheiluauto.. bemari ehkä.
ASUN: kotona ja asuntolassa.
LEMPILELU: hmm..
LEMPILEIKKI: ..
LEMPIOHJELMA: Greyn anatomia.
LEMPIMAKU: makea. Ei liian!
LEMPITUOKSU: kuusi.. heinä.. kesäilma sateen jälkeen..
LEMPITUNNE: ihastus.. ;)
LEMPIMATERIAALI/PINTA: puu..
MITÄ OSTIT VIIMEKSI?: ruokaa..

MITÄ BIISIÄ KUUNTELET?: nyt en mtn. Viimeksi? Mariskan "miksi rakkaus".
MILLAISIA FIILIKSIÄ SE SINUSSA HERÄTTÄÄ?: MIksi?
MITEN RENTOUDUT?: kuuntelen musiikkia.. löhöilen..

MIKÄ SAA SINUT TOISTUVASTI ILOISEKSI?: kaverit
ENTÄ VAJOAMAAN APEUTEEN?: se kun funtsailee liikaa..
MIKÄ SAA ADRENALIINISI KUOHUMAAN?: tekemällä jotain tavoista poikkeavaa..
MIKÄ SAA SINUT RAUHOITTUMAAN?: riippuu vähän..
ASIA, JOKA SAA SINUT HYMYILEMÄÄN?: kaverit, kaverit.

MIKÄ SINUA
a) ÄRSYTTÄÄ: riippuu tilanteesta
b) NAURATTAA: riippuu
c) KIUKUTTAA: riippuu

MILLAINEN OLET KUN SUUTUT?: aluksi yritän vältellä mahdollisimman pitkää koko juttua, jos siihen kuitenkin joudun, huudan ja lähen menee.
MILLAINEN OLET KUN HERÄÄT?: sisältä pirteä, ulkoisesti väsynyt. ;D


MIKÄ ÄÄNI KUVAA SINUA PARHAITEN?: ??
JOTAIN, MIKÄ ON AINA MUKANASI?: avain
MISTÄ OLET ITSESSÄSI YLPEÄ?: että olen tällainen kuin olen.
HUONO PUOLI ITSESSÄ?: joskus pitäisi ehkä osata ja uskaltaa ilmaista itseään paremmin.
HYVÄ PUOLI ITSESSÄ? Kaikki! :D

RAKASTAN: kavereitani, läheisiä..
INHOAN: maailmaa. inhottava paikka.
ASIA, JOTA HALUAISIN KOKEILLA: ...
ERITYISTAITOSI: ?
MINÄ EN OSAA: sellasia asioita on kyllä melkoisen paljon..
MITÄ HALUAISIT TEHDÄ JUURI NYT?: päästä tunnilta..
AIOTKO TOTEUTTAA SEN? MILLOIN?: en oikein voi..


MIKÄ ON MIELESTÄSI:
a) KAUNISTA: luonto
b) SULOISTA: söpöt eläimet
c) RUMAA: ..
d) NOLOA: riippuu asioista.. tilanteesta..

KYLMÄ ASIA (EI FYYSINEN): ?
LÄMMIN ASIA (EI FYYSINEN): ?
KUUMA ASIA (EI FYYSINEN): ?

LUOVUTATKO HELPOSTI?: en..
PYYDÄTKÖ ANTEEKSI HELPOSTI?: joskus, jos on aihetta..
ANNATKO ANTEEKSI HELPOSTI?: pikkuasioista joo..

MISTÄ HAAVEILET?: matkailusta..

KUMPI?
a) UNEKSIJA / REALISTI: sekä että
b) TUNNE / JÄRKI: sekä että
c) HARKITSEVA / IMPULSIIVINEN: sekä että
d) HIDAS / NOPEA: sekä että

YKSI SANA, JOLLA KUVAILISIT ITSEÄSI?: kiltti. (joskus liiankin)
MOTTONI: älä pelkää.

KEKSI LOPUKSI ETUNIMESI JOKAISESTA KIRJAIMESTA ADJEKTIIVI:
S: sitkeä
U: unelmoiva
V: vireä..?
I: ihana!