IRC-Galleria

juuri näin =DTiistai 16.09.2008 18:30

Virtaset olivat jo vuosien ajan
yrittäneet saada lasta, kuitenkaan
onnistumatta, joten he
päättivät käyttää siitosisää
saadakseen perheensä alulle. Sinä
päivänä kun siitosisän
piti saapua, herra Virtanen suuteli
vaimoaan ja sanoi, "Minä lähden nyt,
sen miehen pitäisi
olla täällä pian". Puoli tuntia
myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä
vauvavalokuvaaja soitti
ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne
minua, mutta olen tullut..."
"Ei tarvitse kertoa, olenkin jo
odottanut teitä," rouva Virtanen
keskeytti.
"Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No
hyvä, sillä olen erikoistunut
lapsiin."
"Sitähän me mieheni kanssa
toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa
peremmälle. No niin, mistä
aloitetaan?" rouva Virtanen kysyi
punastellen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni"
valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän
pari kertaa
kylpyammeessa, kerran sohvalla ja
ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus
olohuoneen lattialla
on myös kivaa, siellä voi todella
levittäytyä"
" Kylpyammeessa, olohuoneen
lattialla?!" ihmetteli rouva
Virtanen, "No ei ihmekään ettei
Matilla ja minulla ole onnistunut"
"Noh, rouva, ei kukaan meistä voi
onnistua joka kerta. Mutta jos
yritämme useista eri
asennoista ja minä laukaisen
kuudesta tai seitsemästä kulmasta,
niin uskon että tulos
miellyttää teitä."
"Toivottavasti tämä hoituu nopeasti"
nielaisi rouva Virtanen.
"Rouva hyvä, minun työskentely
tottumuksellani miehen täytyy saada
työskennellä rauhassa.
Olisi hienoa päästä sisään ja ulos
viidessä minuutissa, mutta olen
varma että te
pettyisitte siihen."
"Niinpä tietenkin" rouva Virtanen
myönteli. Valokuvaaja avasi
salkkunsa ja otti esille
valokuvia vauvoista. "Tämä tehtiin
linja-auton päällä Helsingin
keskustassa."
"Ei kai!" rouva Virtanen ihmetteli.
"Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin
ottaen huomioon että heidän äitinsä
kanssa oli
erittäin vaikea työskennellä."
valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle
kuvan.
"Hän oli vaikea...?" rouva Virtanen
kysyi varovasti.
"Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi
jouduin viemään hänet Korkeasaareen
saadakseni homman
hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili
ympärillämme nähdäkseen paremmin."
"Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva
Virtanen kysyi silmät täynnä
ällistystä.
"Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen
meni. Äiti valitti ja huuti koko
ajan. Saatoin
hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi
jo hämärtää ja aloin räiskiä
nopeammin. Lopulta
kun oravat alkoivat nakerrella
vehjettäni niin laukaisin loputkin."
Rouva Virtanen nojasi
eteenpäin "Tarkoitatko että ne
todella alkoivat
purra...öö....vehjettänne?"
"Kyllä vain, rouva. No niin, jos te
olette valmis niin otan vain
kolmijalkani esille,
jotta pääsemme hommiin."
"Kolmijalan?" rouva Virtanen kysyi
jo erittäin huolestuneena.
"Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen
päälle. Se on niin liian painava
pidellä kun alan
toimimaan. Rouva? Rouva?....hyvä
Luoja, hän pyörtyi."

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 18:04

Mikä on Minnin lempi ohjelma?
- Tartu Mikkiin


Millai päi banaanit on tertussa?
- No se on Tertun oma asia


MIkä on Narkkarin lempi elokuva?
- Sekaisin Marista



:'''DDDDDDD

Arvatkaapas :))Lauantai 13.09.2008 21:39

Kumpaan suuntaan Linja-auto kulkee? Oikealle vai vasemmalle?




<3Lauantai 13.09.2008 21:27

"Tuolta he tulevat poneillansa, pienillä lihavilla poneillansa. Tuolta he tulevat poneillansa ja sitten tekevät näin. Vatsavatsaavatsaa vasten, kylkikylkeäkylkeä vasten, peppupeppuapeppua vasten kaikki mukaan vaan!"

Ehhheheheeheeee :''DPerjantai 12.09.2008 15:30

Poika työskenteli marketin vihannesosastolla.
Eräs mies tuli hänen luokseen ja pyysi, saisiko hän ostaa vain puolikkaan
kaalia.
Poika kertoi, etteivät he myy kuin kokonaisia kaaleja.

Mies kuitenkin vaati puolikasta, koska kokonainen olisi liikaa.
Tähän poika selitti, että hänen pitää mennä kauppiaan luo kysymään.

Poika meni takahuoneeseen ja sanoi: 'Siellä on joku typerys, joka haluaa
ostaa puolikkaan kaalista.'

Kun hän oli päässyt lauseen loppuun, hän huomasi, että mies oli kävellyt
hänen perässään.
Niinpä hän nopeasti lisäsi: 'Ja tämä herrasmies haluaa ostaa toisen
puolikkaan.'

Kauppias antoi luvan ja asiakas meni tyytyväisenä pois.

Myöhemmin kauppias sanoi pojalle:
?Melkein sait itsesi vaikeuksiin, mutta olen erittäin vaikuttunut siitä,
miten selvisit.
Me täällä arvostamme nopeaa ajattelua. Mistä olet kotoisin ?'

'Tampereelta', poika vastasi.

'Niinkö. Miksi lähdit Tampereelta tänne ?' kauppias kysyi.

'No, kun Tampereella on vain huoria ja jääkiekonpelaajia', totesi poika.

'KRÖH ÖHÖM, minun vaimoni on Tampereelta', kauppias sanoi.

Poika vastasi heti: 'Todellako !? Onko hän pelannut Ilveksessä vai
Tapparassa ?'

VOIII EIII!Sunnuntai 07.09.2008 18:27

Mun elämä on niin ohi :(
Oon isän koneel ja täs ei oo meseeee :'<<

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.09.2008 01:14

"olipa kerran kuningas jolla oli sen pituinen se."

Ei mua ainakaan väsytä..

:''D

No jeee :''DLauantai 06.09.2008 21:14

Pikku Ville 8v., kuten kaikki muutkin hänen ikäiset pojat,
oli hyvin utelias. Hän oli kuullut paljon seksistä muilta pojilta ja mietti
mielessään mitä se oikeastaan tarkoittaa.

Eräänä päivänä hän tiedusteli asiaa äidiltään, joka hieman
ujosteli.
Suoraan kertomisen sijaan, hän kehotti Villeä piiloutumaan
isosiskon
huoneeseen verhojen taakse ja katsomaan mitä isosisko
touhuaa illalla poikakaverinsa kanssa. Ville teki työtä käskettyä ja
selvitti seuraavana
päivänä asian näin:

"Sisko ja sen poikakaveri istuivat ja juttelivat keskenään
hetken. Sitten poikakaveri sammutti melkein kaikki valot ja alkoi halia
ja pussailla siskoa. Luulen, että sisko oli tulossa kipeäksi, koska
hänen ilmeensä näytti niin kummalliselta. Poikakaverikin ilmeisesti luuli
niin, koska hän laittoi käden siskon paidan alle ja kokeili sydäntä, niin
kuin lääkärikin tekee. Mutta hän ei ilmeisesti ollut niin taitava kuin
lääkäri on. Hänellä näytti olevan vaikeuksia löytää sydän.

Hänkin näytti tulevan kipeäksi, sillä molemmat istuivat
rauhattomasti ja olivat hengästyneitä. Hänen toinen kätensä oli varmaan
kylmä, koska hän laittoi sen siskon mekon alle. Siskon tila vain paheni.
Hän alkoi voihkia, huohottaa ja kiemurrella niin, että tippui melkein
sohvalta. Kuume alkoi varmaan nousemaan.

Tiedän, että se oli kuumetta, sillä sisko sanoi olevansa
niin kuuma. Lopuksi sain tietää mikä sai heidän niin sairaiksi. Suuri
ankerias oli tullut poikakaverin housuun ja ponnahti yhtäkkiä esille.

Se oli varmasti 25
cm pitkä, vannon sen!!!

Poikakaveri piti siitä tiukasti kiinni, ettei se karkaa.
Sisko pelästyi aivan kamalasti kun näki sen. Hän alkoi huutaa Jumalaa tai
jotain sen kaltaista. Hän sanoi, että se on varmasti suurin minkä hän on eläessään
nähnyt. Minä olisin kyllä voinut kertoa vielä suuremmasta,
joka saatiin isin kanssa järveltä. Yhtäkkiä sisko tuli rohkeaksi ja yritti tappaa sen
puremalla siltä pään poikki. Yhtäkkiä sisko kurlasi ja päästi irti siitä.
Se varmasti puri siskoa. Myöhemmin sisko otti siitä kiinni kaksi käsin ja
piti sitä tukevasti kun poikakaveri veti kuonokopan sen
päälle. Poikakaveri asettui siskon ja taistelevan ankeriaan päälle.

Sisko alkoi voihkia ja kiemurrella. Sitten ne tippuivat
sohvalta. Luulen, että he yrittivät tappaa sen litistämällä väliinsä. Hetken kuluttua
ankerias lopetti kiemurtelemisen ja sisko ja sen
poikakaveri hengittivät syvään. Sitten kaveri nousi pois ja niin he saivat
tapettua sen. Tiedän, että se oli kuollut, koska se vain roikkui ja jotakin
sisälmyksiä oli tullut ulos.

Sisko ja sen poikakaveri olivat väsyneitä taistelun jälkeen. Ne piristyivät
kuitenkin pian, koska poika alkoi taas pussailla ja halia
siskoa. Luulen, että ankeriaat ovat niin kuin kissat, niillä on useampi
elämä. Tällä kertaa ne yritti tappaa sen niin, että sisko istui ja pomppi sen
päällä. 25 minuutin taistelun jälkeen ankerias oli varmasti kuollut.

Tiedän, että se kuoli varmasti, koska poikakaveri nylki
sen ja heitti nahan
vessanpönttöön. Aivan kamalaa.

HuOhLauantai 06.09.2008 20:52

Isäl ei sit kelpaa mikäää... :'<

Eka ku valitin et halun mopoilee, ni se sano mua "prätkätytöks" sit ku valitin et ei pääs dataamaa, ku netti ei toiminu, ni must tuliki "nörtti"

Reiluu.. Enhän mä voi ol nörtti? Viikkosittekki yhen päivän aikan istuin VAAN 12 tuntii koneella.. o.O
No ehkä mä sit oon PIENI datis, mut en paha -.-"

:'DD