IRC-Galleria

Leevisakari

Leevisakari

Kik:Leevileavings seuratkaa myös igssä :) Leevilahtivuori

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.07.2011 23:22

Muutamia vuosia sitten kahden pienen lapsen vanhemmat päättivät pitää tauon ja lähteä ulos juhlimaan. He kutsuivat luotetuimman lapsenvahtinsa vahtimaan taloa ja lapsia. Hänen tultuaan lapset olivat jo nukkumassa, joten vanhemmat ohjeistivat lapsenvahtia lähinnä istumaan ja katsomaan etteivät ylivilkkaat lapset herää ja ala hajoittaa paikkoja. Myöhemmin samana yönä, lapsenvahti kyllästyi ja meni katsomaan televisiota, muttei voinut katsoa sitä olohuoneessa koska olohuoneen televisiossa ei ollut digiboxia (vanhemmat eivät halunneet lastensa katsovan liikaa roskaa, joten tuo televisio oli lähinnä videoita varten). Hän soitti lasten vanhemmille ja kysyi, voisiko hän katsoa televisiota heidän makuuhuoneessaan. Vanhemmat vastasivat totta kai myöntävästi, mutta lapsenvahdilla oli vielä yksi kysymys.. hän kysyi, voisiko peittää makuuhuoneessa olevan pöllöpatsaan peitolla tai vaatteella, koska se pelotti häntä. Puhelimesta ei kuulunut hetkeen mitään, kunnes puhelimessa sillä hetkellä oleva isä sanoi "Ota lapset ja lähde ulos talosta.. Me soitamme poliisin. Meillä ei ole pöllöpatsasta."

Poliisi löysi kaikki kolme talossa ollutta kuolleina kuusi minuuttia puhelun jälkeen. Mitään pöllöpatsasta ei koskaan löydetty.

Kopioi tämä blogiisi, tai jonain yönä sama pöllöpatsas tulee yöllä huoneeseesi ja sinulle käy kuin lapsenvahdille ja lapsille..

KAIKKI VASTAASunnuntai 17.07.2011 01:27

1. voisitko seurustella kanssani :) ?
2. anna arvio ulkonäöstäni asteikolla 1-10 ?
3. kaunis vai ruma ?
4. nuolisitko kanssani jos olisi mahdollisuus ?
5. voisitko kopioida tämän päiväkirjaasi että voisin vastata sinulle ?
YKSITYISELLÄ;)

[Ei aihetta]Torstai 14.07.2011 12:32

Sinkku tai ei!!
laita
tämä sinun seinällesi ja katso mitä
muut vastaavat sinulle
YKSITYISELLÄ VIESTILLÄ EI kommentilla tai sitten
............tavallisella viestillä.
♥ = Haluan parisuhteeseen sinun kanssasi
:)= Pidän sinusta
:(= Minulla on ikävä sinua
:D = Olet söpö
=( = Inhoon sua!
:* = Rakastan sinua
;O = Haluan sinut, mutta en saa
;) = Olet mukava
:[ = Olin typerä jättäessäni sinut.

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.06.2011 00:57

kirjoita tähän yksityisellä ' rakastan ' jos rakastat minua :)
' alkaisin ' jos voisit seurustella kanssani
' haluan ' jos haluaisit olla kesällä kanssani
' pusu ' jos voisit suudella minua
' hali ' jos voisit antaa ison halin :):): tuitui
' sulone ' jos olen mielestäsi edes vähän suloinen
' ihana ' jos olen ihana
' ystävä ' jos olen hyvä ystäväsi ♥

[Ei aihetta]Perjantai 10.06.2011 09:37

varattu vai sinkku - sinkku

miksi - hmm entiiä -.-

oletko ihastunut - pahasti

viimeisin mokailusi - hmmmmm en muista

onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä - jepp

ketä ajattelit ensimmäiseksi aamulla - yhtä tyyppii <3

kadutko mitään elämässäsi - JOO

mikä sinusta tulee isona - ööm o::: Nuorisotyön tekijä

oletko onnellinen - en

monelta menit eilen nukkumaan - klo 01.30

haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan - JOO

[Ei aihetta]Torstai 09.06.2011 14:26

[Ei aihetta]Torstai 02.06.2011 22:25

Onko pokkaa vastaa ?..

1. Pusu vai yökylä ?
2. Mennään elokuviin vai mennään uimaan ?
3. Kahville vai jätskille ?
......4. 100 halii vai yks hali
5. Kahestaa telttaan yöks vai yksin himas ?
6. Ostoksille vai pitsalle
7. Soittaa vai tekstailla ?
8. Huvipuistoon vai laivalle ?
9. Laitatko tämän seinällesi jotta voin vastata sinulle? ;)

[Ei aihetta]Maanantai 30.05.2011 23:19

TEE TÄMÄ TAI KESÄSI '11 KUSEE
•Missä pussasit jotakin ihmistä viimeksi ? - JUHLISSA ;))
•Onko sinulla paljon rahaa ? - JOO
•Käytkö facebookissa? - juu
•Kadutko tällä hetkellä jotain mitä olet sanonut ? - jees
•Sinulle on sanottu että olet viisas ? - onon
•Mikä oli tämän päivän kohokohta? - emt
•Viimeisin mokailusi ? - emmätiä
•Oletko onnellinen ? - joo
•Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - tietty
•Oletko ovela ? - en
•Mieluisin tv-ohjelma ? - emt
•Oletko ihastunut ? - olen
•Mitä kuuluu ? - jeesjees
•Missä olet tällä hetkellä ? - kotonaa
•Oletko rakastunut ensisilmäyksellä? - ihastunu
•Oletko valvonut koko yön ? - jooo
•Rakastatko ketään eri sukupuolta olevaa ihmistä ? - juu
•Entä vihaatko ketään ? - joo :>
•Oletko katunut tekojasi ? - olen!
•Onko joku särkenyt sydämesi ? - kuulemma
•Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella ?- kynii ,paperei ,kaappi
•Oletko koskaan ihastunut varattuihin ? - Joo just vähän aikaa sit
•Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa ? - emt
•Ikävöitkö ketään ? - ikävöin
•Miksi olit viimeksin surullinen ? - semmone juttu
•Henkilö joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni ? - en muista
•Pitääkö kukaan sinusta ? - arvotus ;)

[Ei aihetta]Maanantai 30.05.2011 11:00

pian loppuu koulut, tee tämä siksi luokastasi :)

montako oppilasta luokallasi on? - joku 23
kenet olet luokaltasi tuntenut pisimpään? - Jere, Aleksi
kenen kanssa viihdyt luokaltasi eniten? - ANASIN
kuka on luokkasi paras koulussa? - JOONAS
kuka on kaunein? - MÄ ;)) Läppä kaikki naiset ...
kuka on nuorin? - en oo varma .... ehkä anas
entäpä vanhin? - HENNA
onko teillä hyvä luokkahenki? - nojaa ihan ok -.-
kuinka monella luokastasi on silmälasit? - 1
kuinka moni seurustelee? - 2
kuka on luokkanne uusin oppilas? - emt ehkä AnAs
onko luokkanne keskiarvo yli 8,5 ? - ei :))
kuka on luokkanne tyhmin? - en kerro :) kaikki tietää -.-
itserakkain? - ANAS JA MÄ :)
kovaäänisin? - emt läppä läppä KIIA
hiljaisin? - hmm JOONAS ehkä
väkivaltaisin? - miettikää -.-
pahin alkoholinkäyttäjä? - KIIA
keillä luokkalaisillasi on kuvia irc-galleriassa? - HENNA,ROY,KIIA,ERIKA,EMMI,OPA,VENLA,EVE
luokkalaisesi kanssa juttelet vähiten? - EMT
kuka on luokkanne lempiopettaja? - ei kukaa
entäs inhokki? -kaikki..

Kristy KillingMaanantai 28.02.2011 21:34

Dear, Kristy,Kristy Killings Kill,kill,kill I know you will,will,will Get your revenge in the end