IRC-Galleria

Leijonamieli-93

Leijonamieli-93

Mixulii

Vaimo kertoi seuraavaa:

- Eilen illalla minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin miehelleni, että olen takaisin puoleenyöhön mennessä: "Lupaan."

- No, tunnit kuluivat ja siideri meni alas liiankin hyvin. Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin päin. Juuri kun pääsin ovesta sisään niin eteisen käkikello kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että mies varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana naisena kukkua yhdeksän kertaa lisää.

- Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä. Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty.

- Seuraavana aamuna mieheni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista eikä mieheni vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Voi noita miehiä.

Mies kertoi seuraavaa:

- Tiedätkö missä myydään käkikelloja? Me tarvitsemme uuden."

- Viimeyönä se kukkui kolmesti. Sen jälkeen se sanoi että 'voi vittu' ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi.

Että sellaista.

Vippaa vitonenTorstai 05.02.2009 22:46


Spurgu pyytää mieheltä vitosta.

Mies kysyy: "Meinaatkos ostaa viinaa?"

Spurgu vastaa: "En."

Mies epäilee: "Kyllä sököpöytään meinaat kuitenkin?"

"En", kuuluu vastaus.

"Jaa, niinkö... Voisitko tulla käymään meillä", pyytää mies, "jotta vaimoni näkisi mitä tapahtuu miehille, jotka eivät juo eivätkä pelaa."

Kuuluisia viimeisiä sanojaTorstai 05.02.2009 21:49



* "Haista sinä kirurgi hevonvittu!"
* "Jännät rihlat tässä haulikossa!"
* "Onpas lihavalla sedällä ruma mopo ja nahkaliivi!"
* "Koirat tykkää musta!"
* "Onko tämä nyt varmasti heroiinia?"
* "Vitut, mä mitään kypärää tarvii!"
* "Hei nutipäät! Just te Kekkosen näköiset siellä!"
* "Annapas kun minä itse!"
* "No niin. Kytkepäs virta."
* "Jännä karvasmantelin maku tässä mehussa."
* "Ja minähän en sikakyttien kyytiin lähde!"
* "Herra presidentti! Katsokaa tätä hienoa replikaa!"
* "Olet sinä Halmeen Tony melko tyhmä jätkä!"
* "Ei muka saa tupakoida... Vitut, sanon minä!"
* "Ei me mitään kortsua tarvita."
* "Väärä kaista saatanan britti!"
* "Ei täällä kaasu haise."
* "Nyt saat jätkä nokkiis!"
* "Ohoh, kun tuli pirteän väristä kakkaa."
* "Voisitko ojentaa sakset?"
* "Mikä he-le-vetin kenttäoikeus? Mehän ollaan metsässä!"
* "Mitä ne rättipäät siinä pyllistelee?"
* "Sata markkaa litra, Igor?"
* "Eihän tuo ihottuma tartu Svetlana?"

LennollaTorstai 05.02.2009 21:48


Finnairin koneen perämies unohti laskeutumiskuulutuksen jälkeen mikrofonin päälle. Matkustamossa kuuluivat selvästi seuraavat suunnitelmat: "Heti kun on kone kuitattu ulos, meikä sihauttaa kylmän kaljatölkin auki ja heti kohta nussin sitä tämän lennon hyväpyllyistä blondiemäntää."

Mainittu emäntä ryntäsi tietysti pikapikaa kohti ohjaamoa.

Eräs matkustajista huomautti lentoemolle: "Taisit unohtaa sen oluen..."

EnsiapuTorstai 05.02.2009 21:44


Kaverukset olivat hirvimetsällä, kun toinen heistä kaatui maahan. Hän ei näyttänyt hengittävän ja hänen silmänsä olivat kääntyneet ympäri.

Toinen kaveri otti kännykkänsä ja soitti hätänumeroon. Hän sanoi: "Kaverini on kuollut! Mitä minä teen?"

Hätäkeskus sanoi rauhoittavalla äänellä: "Älä hermoile. Minä opastan sinua. Varmistetaan ensin, että hän todella on kuollut."

Tuli hetken hiljaisuus, sitten kuului laukaus.

Metsästäjä tuli puhelimeen ja sanoi: "No niin, entä sitten?"

Wood ChurchTorstai 05.02.2009 21:43


Englantilainen rouva suunnitteli matkustavansa lomalla saksalaisen ystävättärensä luo. Niinpä hän kirjoitti kirjeen ystävättärelleen, ja kyseli tarkemmin mahdollisuudesta majoittua tämän kotikylään. Hän kysyi mm. onko siellä kunnollinen WC.

Saksalaisrouvalle tuli kuitenkin ongelma, sillä hän ei tiennyt, mitä moinen kirjainyhdistelmä tarkoittaa. Hän meni kysymään neuvoa kylän papilta, mutta tämäkään ei ollut ikinä kuullut moisesta lyhenteestä. Hän kuitenkin arveli, että rouva oli uskovainen ihminen, joka halusi tietää, onko paikkakunnalla puukirkkoa, Wood Church. Niinpä hän päätti itse kirjoittaa vastauksen englantilaisladylle:

Arvoisa rouva,

Iloksenne voin ilmoittaa, että kylässämme on kuin onkin tiedustelemanne rakennus. Se sijaitsee vain puolen tunnin kävelymatkan päässä kylästä luonnonkauniilla paikalla tuuhean havumetsän keskellä. Ovet ovat auki torstaisin ja sunnuntaisin sekä muulloinkin tarpeen vaatiessa. Vain maanantaisin koko rakennus on varattu paikallisen ompeluseuran käyttöön.

Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä toisinaan sisään pyrkii niin paljon ihmisiä, että kaikki halukkaat eivät mahdu sisään. Yleensä tilaa kuitenkin riittää kaikille. Istumapaikkoja on yli sata, ja lisäksi on seisomapaikkoja. Suosittelen Teille erityisesti torstai-iltoja, sillä silloin ihmisille esiintyy paikallinen poikakuoro.

Tulette huomaamaan, että vaikka rakennus on vanha, on sen akustiikka hyvä ja pienikin ääni kuuluu. Myös läheisen varuskunnan upseerit tulevat usein seuraamaan toimitusta. Vaimollani ja minulla ei ole ollut tilaisuutta käydä paikalla kahteen viikkoon, mikä onkin tuottanut meille suurta tuskaa.

Saunailta järven rannallaTorstai 05.02.2009 21:42


Kaksi-, kolmi-, neli- ja viisikymppiset miehet viettivät kaunista kesäiltaa saunomalla kaikessa rauhassa nätin järven rannalla. Aikansa saunottuaan huomasi eräs kavereista vastarannalla muhevan muodokkaita naisia uimassa ja myöskin saunomassa. Siihenpä miehet heti reagoivat.

20-kesäinen: "Uidaan heti tonne!"

30-kesäinen: "Eipä hosuta, hankitaan jostain vene ja soudetaan sinne!"

40-kesäinen: "Noh, noh, eiköhän sinne autollakin päästä, kunhan ensin syödään nämä lenkkimakkarat pois!"

50-kesäinen: "Höh, mitä te nuoret oikein kohellatte, näkyväthän nuo naiset tännekin!"

Vastarannalla naiset kuulivat järven yli mölinää, ja havaitsivat siellä alastomia uroita. Sattumalta naiset olivat myöskin iältään kaksi-, kolmi-, neli- ja viisikymppisiä.

50-kesäinen: "Uidaan heti tonne!"

40-kesäinen: "Eipä hosuta, hankitaan jostain vene ja soudetaan sinne!"

30-kesäinen: "Noh, noh, eiköhän sinne autollakin päästä, kunhan ensin syödään nämä lenkkimakkarat pois!"

20-kesäinen: "Höh, mitä te vanhukset oikein kohellatte, näkyväthän nuo miehet tännekin!"

Pohojalaanen kosiomatkaKeskiviikko 04.02.2009 22:36


Ylistarolaastyttö ja laihialaaspoika riiasivat ja poika jo ajatteli ruveta kosimahan, kun tuntuu niin mukavalta tuo tyttö ja oli nätimmästä päästä, niin kuin kyröläästytöt aina.

Tyttö oli komian luantoonen ja sanoo notta kyllä muuten, mutta hänellä on neljä ehtua: taloon pitää olla kaksfooninkinen, maata sata hehtaaria, mersu pihas ja sen pitää olla 22 cm.

Poika meni masennuksis kotiansa ja kertoo eherot isällensä. Isä punoo päätänsä ja sanoo, nottei taira naimiskaupasta tulla mitää, kun nua eherot on tuallaasia. Taloohan meillä on kaksfooninkinen, mettää ja maata on toista sataa hehtaaria ja hopianvärinen mersu on pihas, mutta pätkääsemähän meillä ei ruveta.

Pikkupoika bordellissaKeskiviikko 04.02.2009 22:28


Pikkupoika marssi tomerana bordelliin kuollut sammakko kädessään. Poika käveli suoraan rehevän Madamen luo ja sanoi: "Minä haluan naisen."

Madame mittaili poikaa hetken aikaa ja sanoi hyväntahtoisesti: "Mene muutamaksi vuodeksi kotiin kasvamaan ja palataan sitten asiaan."

Mutta poika oli tiukkana: "Ei käy, minä haluan naisen, minulla on rahaa maksaa siitä."

"No kuinkas paljon sinulla sitä rahaa on?" Madamen uteliaisuus heräsi.

"Kakskymppiä."

Madame nauroi sydämellisesti ja kertoi pojalle, että talon hinnat lähtivät halvimmillaankin tuhansista markoista.

Tämä ei poikaa lannistanut: "Minä tiedän että teillä on kuitenkin joku vanha huora ullakolla jota kukaan muu ei suostu panemaan, minä maksan siitä kakskymppiä."

Madame mietti hetken aikaa, tottahan poika puhui. Juuri kun Madame oli suostumassa pojan pyyntöön, tämä lisäsi: "Mutta sillä pitää olla tippuri."

Madame katsoi hetken aikaa suu auki poikaa ja kysyi, miksi ihmeessä poika halusi tippurin.

"No, isä ja äiti menee tänään teatteriin ja meille tulee lastenhoitaja, mä panen sitä lastenhoitajaa, isä heittää sen myöhemmin kotiin ja panee sitä matkalla. Sitten isä tulee kotiin ja panee äitiä. Ja aamulla tulee maitomies panemaan äitiä, ja se on se mulkku joka ajoi mun sammakkoni yli."

TavaratalossaKeskiviikko 04.02.2009 21:20


Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo josta sai aivan kaikkea, siis todellakin aivan kaikkea. Laittoivat sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa hakemaan ilmaantui ujohkon oloinen maalaispoika.

Myyntipäällikkö tenttasi miestä: "Oot sitten maalta kotoisin?"

"Joo-o."

"Ootko ennen tehnyt myyntihommia?"

"Juu, kyllä mä siellä maalla..."

Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö jotenkin piti hänestä, ja otti hänet hommiin.

Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt. "No, montakos kauppaa olet tehnyt?"

"Yhden."

Päällikkö on vähän pettynyt, ja toteaa: "Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä. Paljonkos arvoinen se ainokainen sitten oli?"

"1.2 miljonaa."

"Yksi pilkku kaksi miljoonaa!! Mitä ihmettä sä oikein myit?!?"

"Niin no, mä myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se tietysti tartti siimaa, ja mä myin sille ensin sellaista tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon barracudankestävää extrasiimaa. Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat. Sitten todettiin että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mä vein sen kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n erikoisvarustein. Seuraavaksi se totesi ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitten vielä auto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin. Kaikkineen siitä tuli aika tarkkaan 1.198.160 mk."

"Ei jumalauta, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt sille kaiken tuon?"

"No ei ihan... itte asiassa se tuli ostamaan muijalleen tamponeja, ja mä sitten sanoin sille että sun viikonloppus on joka tapauksessa pilalla, mikset lähde vaikka kalaan..."