IRC-Galleria

Leijonamieli-93

Leijonamieli-93

Mixulii

Jussi omisti vanhan rappeutuneen veneen. Tapahtuipa, että Jarin vaimo kuoli samana päivänä, kuin Jussin vene upposi. Muutamia päiviä myöhemmin ystävällinen vanha rouva tapasi Jussin kadulla sekoittaen hänet Jariin, rouva sanoi hänelle, "Olen todella pahoillani menetyksestäsi, sinusta täytyy tuntua kauhealta." Jussi sanoi, "No, ei ihmeemmin, tosiasiassa olen oikein tyytyväinen, että pääsin siitä eroon. Se oli mätä vanha juttu alusta lähtien, sen alapäässä oli kaikki kuivunut ja se haisi kuolleelta kalalta. Se päästi vettä ja sillä oli paha rako perässä ja tosi iso reikä edessä, joka suureni joka kerta kun
käytin sitä." "Se vuoti hullun lailla ja oli vaikeaa pitää sitä pystyssä. Mutta mikä todella lopetti sen, oli kun neljä miestä vuokrasi sen pitääkseen hauskaa. Varoitin heitä, ettei se ole enää hyvä, mutta he halusivat lähteä sen kanssa joka tapauksessa. Kirotut hölmöt olivat yrittäneet siihen samaan aikaan ja se oli liikaa vanhalle tytölle, kun he yrittivät päästä sisään erilaisissa asennoissa, se halkesi kahtia.

Vanha rouva pyörtyi.

Yksi kädettömistä potkaisi pallon vahingossa katsomoon ja huusi:
- Potkaise pallo tänne!
Jalaton vastasi:
- Vedä käteen!

Kun he olivat sängyssä, mies taputtaa vaimoaan olkapäälle ja alkaa hieroa hänen kättään. Vaimo kääntyy miehen puoleen ja sanoo "Anteeksi kulta, mutta minulla on huomiseksi varattu aika gynekologin vastaanotolle". Mies lopettaa hieromisen, paneutuu makuulle ja yrittää nukahtaa. Jonkin ajan kuluttua hän kierähtää vaimonsa viereen ja taputtaa häntä taas olkapäälle. Sitten hän kuiskaa "Kulta, onko sinulla huomiseksi varattu aika hammaslääkärille?"

- Kulta, kysyy nuorikko, mikä on penis?
Sulho on pudota jakkaralta morsion viattomuudesta, ja vie tämän oitis morsiussviittiin ja aukaisee sepaluksensa.
- Tämä on penis, rakkaani.
- Kappas, vähän niinkuin kulli, mutta pienempi.

- Katsokaa, minkä päälle melkein astuin!

- Mistä te niin päättelette?
- No, seksi sujuu niinkuin ennenkin, mutta pyykkikoriin ei mahdu enää mitään.

- Miten te oikein saatte aikanne kulumaan täällä?
- Me metsästetään ja nussitaan.
- No, mitä te metsästätte?
- Jotain nussittavaa.

Ennen sun juttus oli vaan perseestä.Torstai 27.09.2007 02:21


Nyt on naamakin muuttanu samaan osotteesee.

[Ei aihetta]Maanantai 24.09.2007 04:33

Miksi naisilla on kahdet huulet?
Ylemmillä vittuillaan ja alemmilla pyydetään anteeksi.