Pääsee taas kohta kouluun. Onkin ollut ikävä. No saa vähän eloa päiviinsä. Kun ei tässä kauheasti tekemistä ole ollut. Eikä tässä kai oikein ketään kavereitakaan tuu miittailtua, kun kaikki on sopinut jo kaikkea joka päivälle niin oma mokani, kun oon näin myöhässä keksimässä tekemistä itselleni.
Ja äiti pilas mun päivän niin totaalisesti. Ei tarvi sitäkään katella sitten turhan usein kun on koulussa päivät ja tulee vaan nukkuun kotiin ja tekeen läksyjä. Ärsyttää vallan suunnattomasti.
Ja sit en voi mennä leffaankaan, kun mun ainoa leffakaveri ja paras mitä voi olla, on poissa kuvioista vähintään kuusi viikkoa ja se on helvetin pitkä aika. Oikeesti en tajuu miten voin vaan olla kuusi viikkoa ilman Milénaa.
Ehkä paskin päivä mitä mul on ollu puoleen vuoteen. En tajuu miten kaikki asiat vaan kääntyi ihan nurin päin. Ja ykskin ystävä luule todistavansa jotain tappamalla itsensä nälkäkuolemaan, koska hänen mielestään oiva keino todistaa jotakin jollekin. Anna mun kaikki kestää.