IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.01.2007 22:32

Olen taas ollut fiksulla tuulella tänään. Ensinnäkin tiesin, että enkun läksyt on tekemättä ja tiesin, että se maikka tarkistaa ja tiesin, että mulla on ollut kolmella aikaisemmallakin kerralla tekemättä. Sitten minulle tarjoutui upea mahdollisuus, ylimääräinen puolentunnin välitunti ennen enkun tuntia. Ja mitä tein? Noh, en ainakaan niitä enkun läksyjä tai mitään mieltä kehittävää. Istuin puolituntia pöydällä ja tuijotin. Ja tuijotin. Ja tuijotin.

Sitten menin Hennesille eikä siellä edelleenkään ollut oikean kokoisia huppareita. Ostin siis liian pienen. Tai se ei näytä liian pieneltä mutta tuntuu siltä. Ajattelin sitten että ei kai sen niin väliä miltä tuntuu, jos se näyttää "hyvältä". Sit testasin sataa paitaa ja löysin kivojakin mutten ostanut niistä mitään vaan päädyin mustaan ihan tavalliseen tpaitaan, joka maksoin vain 4,90.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.01.2007 20:21

Tänään kävelin tanssista kotiin ja lunta oli kaikki alla ja sitä oli paljon ja se oli minusta itse asiassa kivaa. En ole ikinä pitänyt lumesta, mutta nyt, se vaan oli tosi jees. Ei ollut kylmä ja kuuntelin Panic! At The Discoa. En voinut olla hymyilemättä, kun ajattelin eilistä, se oli niin parasta. Kotiin tutuani hyvää tuultani ei onnistunut pilaamaan edes mykkäkoulua pitävä äiti. Eilinen oli äidin vihan kestamisen arvoista.

Teikulla oli aika hysteeristä. Olisi ehkä pitänyt mennä heti nukkumaan, mutta eipäs mentykään. Loppujen lopuksi siivoiltiin laittialle ja matolle kaatunutta teetä nauraen niin ettei saanut henkeä. En ole pitkään aikaa nauranut noin paljon :D

"Ei nyt mitään sikiöasentoja hei!"
"Voi ei, olen sikiö. Kuka synnyttää minut?????"
"Oh, olipa rankka synnytys."
"Neiti, saittepa karvaisen lapsen!"
"Voi ei, aviottomat lapset joutuvat helvettiin. Kiitti vaan äiti."
"Neiti olette saaneet terveen emopojan. Siis lapsen."
"Yää, olen lapsi. Kuka on isä?"

Hehehez :D

Aivan niin.Lauantai 13.01.2007 12:21

En kestä en kestä en kestä. Kuolen Kuolen Kuolen. Aeaeaeaaeaeaeeaeeeeeeeeeee. Huomen alkaa tanssi ja HAHAAAAAAHAHAHHAHAHAA oon vielkin perus 1-2 ryhmässä. Täytyy alkaa joku kipee nousu. Haluan johonkin jatko kolmoseen. Ja sit voisin aloittaa kaikkii muitkin lajei sillei et esim jazz ja ehkä baletti ja sit pääsisin siihen mikä vastaa miniPROita mut mun ikäisiä ja vitun siistii. Mun täytyy vähän petrata nyt.

[Ei aihetta]Torstai 11.01.2007 21:54

Huonostipa menee nyt kaikki mikä ei kuulu minulle. En puutu asioihin vaikka tekisi mieli, koska en enää tee sellaista.

"Emma on tollanen et se tekis mieli sulkee lasipurkkiin ja laittaa huoneeseen ku se on niin söpö. Sitä vois vaan katella eikä tarttis enää radiota."

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.01.2007 20:52

Anna teki ruokaa ja autoin ihan vähän vaan ja sit tehtiin salaattii ja syön kaikki kurkut.

[Ei aihetta]Tiistai 09.01.2007 21:53

Mun häistä tulee maailman hienoimmat ja siisteimmät ja vieraslista on aika päättymätön. Häiden hintakin tulee hipomaan pilviä. Teikku on luvannut hoitaa järjestelyt ja ollaan suunniteltu niistä niin täydelliset juhlat. Kolmen puolen vuoden päästä, samana päivänä kun täytän 20.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.01.2007 15:42

Mua naurattaa ku nää housut on vitun tiukat enkä saa jalkoi koukistettuu ku istun tuolille enkä pääse normaalisti nouseen portaita.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.01.2007 00:40

Elinakin haluis asuu Vuosaaressa. Siinäs kuulit, äiti. Meidät on pakko siirretty tänne.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.01.2007 00:30

Onneks huomen meen Teikulle ehkä en siellä ole niin yksin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.01.2007 00:25

Taas täällä. Oon taas syöny liikaa ja haluisin nukkumaan mut en voi mennä ku kaikki muut haluu hengaa tääl enkä saa kävellä yksin kotiin enkä voiskaan ku siel on kylmä ja mul on liian vähän vaatteita ja matkaa on kuitenkin viisi kilometriä. En oo ikin ollu niin yksinäinen kuin tänään. Oon vaan ollu. Eikä oo vaan ketään jonka kanssa voisin puhua paitsi galleriapäiviksen. Elämäni on niin sisällökäs.