Jeps, siinäpä meni RMJ-reissu ja hienosti menikin. :D oli nimittäin oikeen hauskaa, mutta sen 4 iltaa kuppia otettua on nyt kyllä melko epämääräinen olotila edelleen...aamulla varsinkin oli hedarin alkua, pyki ja tutisutti, uoh. onneksi olo on nyt helpottanut, mutta päivä ei ole ollut mikään mukava tai helppo. prkele, kun tuntuu että noin 85 % soittajista ovat kuspolla päällä. ei näissä tutinoissa ja väsynein aivoin nyt jaksaisi yhtään kuunnella valittajia. ei ole syyni, että esimerkiksi uimahallit ovat suurimmalta osin kiinni vuosihuoltojen vuoksi ja ainoastaan Kontulan uimahalli on auki, mutta sepä on "postimerkin kokoinen eikä sinne viitsi mennä".... että näin. ei voe auttaa jos toinen on kyrpä otsassa.
onneksi töitä on tämän päivän osalta enää reilu tunti ja sitten pääseekin kotiin. tulisi taas uni vaikka eilisiltanakin tuli mentyä jo puoli 9 nukkumaan! en muista ikinä menneeni niin aikaisin nukustamaan, mutta kyllä se uni maistui, ku oli univajetta viimeisten päivien aikana kertynyt melkoisesti.. ;D
heh, vieläkin ovat kynnenaluset hiukan likaiset. siellä festareilla ollessa oli kyllä jokainen avonainen aukko pölyssä, hiekassa ja liassa. ja oli kyllä aivan ihanaa palata kotiin ja päästä puhtaalle posliinipöntölle istumaan, kun monta päivää oli katsellut bajamajoja. uh.
jeh, mutta eiköhän tässä kaikki tältä erää. terps!