Oon ollu nyt aika kauan yksin ja mietiskelly kaikkee syvällistä.. en oo ehtinyt edes täällä irk-galleriassa käymään...
ei olla äidin kanssa puhuttu toisillemme juurikaan mitään niiden mun sekoilujen jälkeen ja se syyttää mua siitä et sen kaverit joutu yhtenä päivänä näkee kun riideltiin tosi kovaan ääneen mut eihän se voi olla yksin mun vika..
En jaksa nähdä ketään koska musta ei tunnu lähellekään niin kokonaiselta kun tuntuis jos misty ja minzy ois täällä. niille ei saa edes soittaa.. (ei mul kyl olis ees kännyy, pitäis soittaa äidin puhelimesta..)
se mitä mä oon mietiskelly kauan... elämä... ihmiset ja eläimet... kaikki.
ja musta myös tuntuu että alan tulemaan hulluksi pikku hiljaa koska kaikki mun ympärillä on jotenkin muodostunut eri muotoihin kuin olen ne aikaisemmin nähnyt ja tuskin kukaan muukaan näkee sitä mitä minä näen. mun silmiin kaikki on erilaista..
olen kamalan hämmentynyt kaikesta... siitä mitä päässäni on..