vaikka katselinkin nuo Petersin jutut ja nauroin itseni kipeäksi, silti voimakkaimpana on pelko...
kaksi ihmistä joille haluan sanoa asioita:
toiselle: en tiedä uskotko minua... toivon että uskot... koska se mitä sinulle olen sanonut on totuus... minua pelottaa että joudun antamaan periksi... älä tee sitä minulle... ja jos teet, älä tee sitä vielä... toiveeni tiedät... elämäni suurimman toiveen...
ja sitten taas toiselle: kasva aikuiseksi! lopeta syyttely turhasta, ja lakkaa olettamasta, se suututtaa todella! poistu elämästäni, jos ei kelpaa... tiedän olevani kusipää... mutta minä tein kaikkeni, minä yritin olla ystävä... se ei riittänyt, joten, puhu minulle vasta kun olet aikuistunut... arvostan sinua ihmisenä, mutta vihaan sitä mitä minulle teet, syyttelet mielivaltaisesti asioista joista en tiedä, keksit kaikkea mitä olen tehnyt, muka haukkunut sinua ihmisille, joita todellisuudessa olen elämäni aikana nähnyt tasan kerran... and then you got the balls to call me a liar! kakara...