IRC-Galleria

Eilen oli viikon ensimmäinen päivä ja tunnen oloni loppuun kulutetuksi.
Olen kuin purkka tuossa meidän asfaltti tiellä.
Kulunut melkein pois,
littanaksi tallottu.

Miten jaksan käydä vielä kolme vuotta koulua,
kun joka vuosi paineet kovenevat?
En jaksa.

Ei ole tilaa hengittää.
Ilma karkaa keuhkoista,
eikä mitään tule tilalle.
Maailmani tukahdutetaan hetki hetkeltä liian suunnitellun elämän takia.

Olen vanki.


Kaikesta mieluiten muuttaisin pois maasta.
Ei tarvitsisi joka päivä nähdä tuttuja paikkoja,
joissa on liikaa muistoja joita ei kestä.

Miksi näytän kaikki ihanat paikat ihmisille,
jotka jälkeen päin pyritään unohtamaan?

Miksi menin kulkemana niin tiivisti katuja tyttöjen kanssa,
joiden kansa enää vain vihasta kasattu suhde?

Ja kun innostuin, jatketaan kertomista.

Haluisin lopettaa sen.
Jotkut saattavat oksentaa sen kaiken pois.
Minä pidän sisälläni.
Tietäisipä äiti minne rahani katoavat (mahaani),
niin hän voisi auttaa.
Tosin aina keksisin keinon.


Tunnen kuinka se kaikki jumittuu vatsan seudulle,
ei ole kannattavaa oksentaa.
Se ei hyödytä.