Lopussa kiitos seisoo
ja matkan varrella kadotitte musta kaiken heikon,
mä en tahdo paeta.
Oon kyl toipunu kaikesta, jokaisesta arvesta.
Yhdessä pitkään käveltiin, kiitos, anteeks, näkemiin.
Hajonneita unelmia mahtuu historiaan,
Mutta ilman niitä en ois kasvanu isoksikaan.
Arvostan luovuutta ja teen asioit oman pään mukaan.
Ei, nii helppo ku kuvittelis,
mut oon oppinu maalaa ennen ku kuivuu sivellin.
Ja mul on tarpeeks väriä ympärillä,
ja periaatehan on et täält hävitään ystävinä.
Matkani varrel ystävyyssuhteit on revenny,
vaik koitan punoo ne yhteen,
se ei korvaa ajan menetyst.
Kaikki kasvo ja se muutti lähimaastoa.
Viel joskus kosketus ystäviin saattaa käsist kadota.
Ku ongelmat alkaa kasaantuu kasvoille
on pakko jakaa tietoo, et pääsee takasin jaloilleen.
Ihmettelen miks moni suhde jäi taakseni,
niin mä pahoittelen. Anteeksi.
Täydellinen ystävyys saa muuttumaan persoonat,
uudet puolet esiin, ku me tavattiin jo kersoina.
Persoja toisille monii monii vuosii
ja ekat kunnon dokaamiset, viinapullot puokkiin.
Silti me muututtiin, kasvettiin erilleen.
Nyt eri piirit, eri paatit laskettiin vesille.
Maailma muuttuu, ja ihmiset sen mukana.
Ja vaikka mitä luvataan, nii toisemme viel hukataan.
Alleviivan ongelmat mun oman pääni sisällä,
se on rakkaut, draamaa, anarkiaa, mitä suhde sisältää.
Vaikee löytää se merkitys kaikkeen,
nyt näkemiin mun rakkaat,
vaik on lähteminen vaikeet.