Tänä KAuniina syyspäivänä,
elän kaukaisempaa aikaa.
Sisälläni pikkulapsi
joka kaIpaa kesää.
Ja tuuli hellii paljaita käsivarsiani,
puhaltaa paitani hihoista sisään.
Niin kauniit nuo värit,
ne herkistävät mieleni.
Ja on niin lämmin,
this SEason makes me fall in love.
Ja nyt...
vain yksi asia on kielelläni.
Haluan että tuuli, ikäänkuin vahingossa
nappaisi sanani ja kuljeTTaisi ne
suOraan sinun korviisi.
Ja tahtoisin...
Kuulla sen myös huuliltasi.
Oletko mun?
Tiedän, on turhaa kysyä.
Mutta
tulen ikuisesti katumaan,
jos nyt pysyn hiljaa tässä vain,
vaiti, ja silti rinnallasi.
En tahdo asioiden ikinä muuttuvan,
kunpa voisin aina katsella näitä syksyn putoilevia lehtiä..
Ikuisesti...
Kunnes lumi peittää maan.
Ja sä hymyilet - kysyit kai jotain.
Mutta en kuule sanoja,
sillä hymysi SokAisee minut.
Ja joka hetki nykyisin..
Pelkään menettäväni sen KaUneuden.
Joten kerro nyt kiltti.
Oknko tämä käsi minun?
Olenko se yksi, joka
saa taRttuA siihen..?
Even on the moment of desparation.
Nyt,
jos vain aurinko ei ikinä laskisi.
Voisimme Jatkaa naUraen,
syödä kirpeitä omenIa suoraan puista..
Mutta minun on mentävä.
Mutta myös, lupaan.
Pidän kiinni tiukasti.
[CE]