IRC-Galleria

Mä vihaan sitä ku tulee tällänen olo et alkaa miettiin tällastä.. Se et kaikki me joskus kuollaan. Jokainen. Vaik tuntuu kuinka elävältä ja siltä ettei koskaan voi kuolla me kuollaan pakosta. Jokainen. Elämä on sairaus joka lopulta tappaa. Aina. Jokainen sulle tärkeä ihminen lähtee täältä joskus, ikinä et voi tietää kun eroot ihmisestä, sanot "moikka, nähään taas", että tuleeko se taas oikeesti koskaan. Sit sä elät silti omaa elämääs, sun aika vähenee vaikka ne sulle tärkeet ihmiset ois jo lähteny. Sä oot silti, etkä voi mitenkään saada niihin samanlaista yhteyttä enää koskaan.

Nyt oon toisel puolel maapalloo teistä kaikista mut se ei tunnu miltään koska "mä tiiän et me nähään vielä". Mä voin "aina" tulla koneelle ja sanoo teille mitä haluun, nähä teiän kuvat, jutella mesessä... Mut ku mä ajattelen aikaa mua alkaa pelottaa. Tuntuu et "ei se koskaan tuu", se tilanne että joku sulle tärkee ihminen lähtee pois, et mä en enää sais siihen yhteyttä.... Mut se tulee silti, mil hetkellä hyvänsä. Joku ihminen jota sä rakastat saattaa jo olla nähty viimestä kertaa, et ehkä kuule sen ääntäkään enää koskaan. Ikinä. Me ei voida tietää. Mut miks me sit ollaan synnytty jos me ollaan vaan sen takia et me lopulta kuihdutaan kuollaan pois...? Miks meillä on aivot jotka pystyy ajatteleen jotain tällästä mut ei silti tajuu mitään..? Miks me pystytään tälläseen..? Esim joku netti... Mitä järkee täs kaikes on?? Ja joku jumala? Voiks sellasta oikeesti olla? Ku tulee tällanen olo eikä tiiä yhtään mitään tuntuu et.. emmä tiiä. Vittu. Mä en tajuu yhtään mtn.

Ja tälleinki ajatukset voi kulkee siitä et mun kynsisakset oli pudonnu niiden kotelosta sängylle. Ok...

_______________________________________________________________________________
ISHO
Everyone always appearing "positive",
Thank you for that.
It's easy to pretend sadness..
No matter how much you laugh,
YOU STILL DIE: I hate it.
_______________________________________________________________________________