IRC-Galleria

M_u_m_m_a

M_u_m_m_a

on Jasminen mumma,suurin osa kuvista on lukkojen takana.
Täällä Pohjantähden alla

Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla
Katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan
Täällä Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla
Siitä suojakseni peiton minä itselleni saan

kertosäe2:
Ja alla Pohjantähden minä tulen, minä lähden
Ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen

Täällä Pohjantähden alla, murheita on laulajalla
Täällä kuu kumoittava on myös alakuloinen
Täällä Pohjantähden alla, hiipii sieluun asti halla
Ja tunteet tappamalla, rikki repii sydämen

kertosäe2

kertosäe

kertosäe2 (2x)



Kultani<3 Kaipaan sinua,lauloit aina välillä tätä lalua pikkaisen muunnellen<3 &lt;itku&gt;
Huominen päivä on taas niistä yksistä suurimmista surupäivistä,miks ei saa aikaa taaksepäin ja kellon pysäytettyä.Aina kun päivä lähestyy niin on niin masentunut olo,ei tiedä mitä tehdä ja kaikki tuntuu että se olisi juuri ollut.
Ei,ei,ei,ei,en voi ymmärtää miks multa riistettiin oma lapsi pois.Tuntuu ettei ns.Jumalaa ole ollutkaan silloin(en ole uskovainen vaan on oma usko).
Vaikka tiedän että Joannan on nyt hyvä ja turvallinen olla mutta kuitenkin,tiedän että tulee uneton yö,mietin kaikenlaista,tää on niin väärin,tahdon Joannan takaisin,Joanna kaipaa moni,minä äitinä ja varsinkin sisarukset,iso sekä pikkusiskot sekä isoveli.

Olet Joanna kaikki kaikessa,olet puoliamme pitänyt meille täällä maanpäällisille ja antanut toivoa jaksaa mutta silti tämä on niin vaikeaa,itkettää......
Ja on tosi raskasta.

Rakstan sinua valtavasti,on ikävä,näyttäydy äidille edes unissa,on mahdoton ikävä.
Tuon sinulle huomenna kynttilän palamaan muistoksesi<sydän>&lt;sydän&gt;&lt;sydän&gt;


Rakastan sinua<3

Toivottavasti sinun ei ole kylmä,me täällä maan päällä muistamme sinua lämmöllä,siksi nämä isänmaalliset kynnilät laitan tähän koska olit juuri sitä.Tänään oilsit täyttänyt taas vuosia,on jotenkin orpo olo mutta se helpottaa että tiedän että sinulla on kaikki hyvin siellä ja Joannalla myös.

Hyvää Syntymäpäivää Isä ja lasteni Ukki!

Lapsen 10 käskyä aikuiselle:Lauantai 24.01.2009 02:15



1. Minä olen vasta lapsi,
ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia

2. Älä turhaan moiti minua,
sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.

3. Muista pyhittää aikaa myös minulle,
sillä miten käytät aikasi,niin jaat sydämeni,
jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.

4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi,
jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.

5. Älä tapa tunteitani,
ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä,
olemalla välinpitämätön, uhkailemalla
tai pilkkaamalla,
sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.

6. Älä tee aviorikosta, sillä minä siitä kärsin

7. Älä varasta elämääni
asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8. Älä anna väärää todistusta
todellisuudesta tyrkyttämällä minulle
omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa,
vaikka sinä et uskoisi ja toivoa ,
vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan,
että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9. Älä himoitse asioita,
jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla
vaikuttamatta minun elämääni.

10. Älä anna minulle kaikkea mitä
haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi
sortumisesta syntynyttä
voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä
sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.

Kyllä aika menee nopeesti....Keskiviikko 21.01.2009 17:45

Mun toinen vauva alottaa tänään autokoulun,siis Joni poika,siitki tuntuu ett ei ois kauaa ollu ku poika oli vasta vauva...mä taidan ooikeesti olla tosi vanha jo ja näytänki jo silt...Harva tietääkään mun ikää...paitsi ollaan kyl sanottu et oon tän paikkakunnan nuorin mumma<hymy>

Tuli taas riehutuu...Keskiviikko 21.01.2009 17:36

Meinaan siivoilin pikkasen tuossa ja etsin samal ku kamera oli jonkin aikaa hukassa,just sillo ku ois tarvinnu nii eipä löytyny,no onhan tost siivoomiset jotain hyötyy et välillä kadonneet tavarat löytyy.Pari kertaa piti taukoa pitää kun alko ydämmen lyönnit tuntumaan korvissa asti,on muute kauhee tunne,mut ku hullu oon ja varotteluja en ota kuuleviin korviin nii pitihän sitä jatkaa mut nyt tältä p'ivältä saa luvan olla ohi.
Että sellaista.

&lt;hymy&gt;

Jeeee.......Tiistai 20.01.2009 14:00

Uus soppari synty.Jee ,jee,nyt on ainakin kunnon työntekijä,tosin töitä on vaan 3kertaa viikos.
No nyt ei tartte ollaa enää niin äkänen ja muutenki kiukkunen ku jää aikaa muuhunki.


Tervetuloa taloon uus työntekijä(nimee en uteliaitten vuoksi julkaise)

&lt;hymy&gt;

Taas näit rehellisii juttuiTiistai 20.01.2009 00:28

Anna arvosana ulkonäöstäni. Asteikko on 4-10.
Kopioi sitten omaan päiväkirjaasi, ja näet mitä mieltä muut ovat ulkonäöstäsi. ;)

Karkuri on löytynytSunnuntai 18.01.2009 22:29

juu,karkuri on löytynyt ja tuotu kotiin.Kyllä osaa koirakin olla nolona kun puhuteltiin,lähinnä ett hyi hyi,ei noin saa tehä ja mennä,katto vaan nii hellyyttävästi ja anoen että eikö jo riitä.