Huominen päivä on taas niistä yksistä suurimmista surupäivistä,miks ei saa aikaa taaksepäin ja kellon pysäytettyä.Aina kun päivä lähestyy niin on niin masentunut olo,ei tiedä mitä tehdä ja kaikki tuntuu että se olisi juuri ollut.
Ei,ei,ei,ei,en voi ymmärtää miks multa riistettiin oma lapsi pois.Tuntuu ettei ns.Jumalaa ole ollutkaan silloin(en ole uskovainen vaan on oma usko).
Vaikka tiedän että Joannan on nyt hyvä ja turvallinen olla mutta kuitenkin,tiedän että tulee uneton yö,mietin kaikenlaista,tää on niin väärin,tahdon Joannan takaisin,Joanna kaipaa moni,minä äitinä ja varsinkin sisarukset,iso sekä pikkusiskot sekä isoveli.
Olet Joanna kaikki kaikessa,olet puoliamme pitänyt meille täällä maanpäällisille ja antanut toivoa jaksaa mutta silti tämä on niin vaikeaa,itkettää......
Ja on tosi raskasta.
Rakstan sinua valtavasti,on ikävä,näyttäydy äidille edes unissa,on mahdoton ikävä.
Tuon sinulle huomenna kynttilän palamaan muistoksesi<sydän>
Rakastan sinua<3
