Tytön verkkokalvolla välähteli muistoista koottu nauha vääristyneessä järjestyksessä. Ensimmäisenä Tyttö näki Pojan suloisen hymyn, kun he olivat kohdanneet. Sitten hän näki Pojan ilmeettömät kasvot, kun he olivat tapelleet. Muistojen sekaan tarttui veren metallinen maku ja kivistävä pääkipu.
Tyttö katsoi silmät suurellaan Poikaa. Jokin tuossa tutussa olennossa oli juuri nyt niin vierasta. Viha alkoi kiehua Tytön sisällä.
- Saatanan hullu, Tyttö kirosi hampaidensa välistä. – Mikä v*ttu sua vaivaa?
Poika havahtui ja tajusi tekonsa. Hän katsoi toista kättään, joka oli täynnä pieniä haavoja. Ne vuotivat verta olohuoneen kauniille matolle. Toinen käsi oli yhä puristautunut nyrkkiin.
Poika oli lyönyt Tyttöä. Varoitusäänet olivat kilpaa huutaneet Pojan sisällä lyönnin lähtiessä aivojen sopukoista. "Näytä tuolle huoralle kaapin paikka, näytä kuka täällä määrää", vihainen ääni huusi Pojan silmien takana. Juuri ennen osumaa Tytön enkelikasvoille, sanoi toinen ääni Pojan sydämessä: "Sä et voi enää perua, sä tuut vielä katumaan… "
Poika oli lyönyt lujaa. Viha oli purkautunut tuohon Tyttöön, kenen pelokkaat kasvot antoivat Pojalle aihetta tyydytyksen tunteeseen. Tyttö oli kaatunut ja lyönyt vielä päänsä sohvapöytään. Verta oli roiskahtanut kauniisti kaikkialle. Poika oli tyytyväinen.
- Sano nyt saatana, mikä v*ttu sun pääs on noin sekasin saanut, Tyttö huusi Pojalle.
Poika ei kuullut häntä. Hän mietti, kuinka satuttaa lisää, kuinka saada tuo pelko kaunistamaan Tyttöä.
- Jos sä jumalauta haluat tapella, niin anna tulla. Mä olen helvetti vie moderninajan naisia, enkä ala sinulle nyrkkeilysäkiksi, Tyttö uhosi ja nousi ylös lattialta.
Poika innostui. Hän sai luvalla hakata, potkia, repiä… Tuo kaunis ruumis muuttuu pian yhtä rumaksi kuin sen sisus. Pojan mielestä Tyttö oli likainen sisältä. Se lika pursus sanojen mukana Tytön suusta, hengityksen mukana nenästä, ja kun he rakastelivat, se lika tuntui tarttuvan myös Poikaan. Tyttö ei siis ollut kaunis, ei millään muotoa. Hänet oli naamioitu kauniilla valheella, mutta sekin oli vain kohteen ja katsojan välinen illuusio.
Poika löi uudelleen Tyttöä. Tyttö horjahti, mutta ei kaatunut. Tyttö löi avokämmenellä Pojan korvalle. Poika huudahti ja peitti korvansa. Tyttö löi uudelleen, käsi nyrkissä, Pojalta keuhkot tyhjiksi. Poika taipui kaksinkerroin ja hengitti hetken rauhallisesti. Tyttö alkoi myös nauttia. Poika raivostui Tytön hymyileville kasvoille. Hän hyökkäsi Tytön kimppuun, paiskasi tämän maahan. Tyttö löi uudelleen päänsä lattiaan. Poika siirtyi Tytön mahan päälle istumaan. Poika repi hiuksista ja hakkasi Tytön päätä lattiaan. Tytön viha sihisi hampaiden välistä, ja hän ajatteli vain keinoa päästä pois Pojan alta.
Tyttö löi Poikaa molemmille korville avarilla. Poika joutui hellittämään otteensa Tytön hiuksista peittääkseen soivat korvansa. Tyttö löi ensimmäistä kertaa elämässään Poikaa naamaan, kasvoihin. Nyt Tyttö ei tuntenut enää sääliä Poikaa kohtaan.
Tyttö katsoi Pojan vuotavaa nenää ja huulta, joka oli samalla saanut pienen pintanaarmun. Tyttö muisti hetken, jolloin Poika oli suojellut Tyttöä, ja ottanut nenilleen puolta isommalta jätkältä. Tyttö ja Poika olivat silloin olleet onnellisia.
Poika katsoi Tyttöä. Tytön naama oli veressä ja hiuksia oli irronnut tukoittain lattialle. Tytön silmät painuivat kiinni, aukenivat hitaasti ja kiinni…
Kului useita tunteja. Tyttö nukkui yhä lattialla. Poika kirjoitti Tytön ja Pojan verellä rakkaustarinaa vessapaperiin. Poika oli yrittänyt puhdistaa Tytön haavat, peittää vuotavat nirhaukset, mutta ei hän voinut. Hän oli rakastunut uudelleen noihin verisiin ja turvonneisiin kasvoihin. Poika lopetti satunsa: "Ja he tappelivat elämänsä loppuun asti. Rakkaudella, Poika"
Tyttö havahtui. Hänen päätään särki ja poskia kuumotti. Hän yritti varovasti avata silmänsä, vaan hän ei saanut silmäluomiaan tottelemaan. Pojan puhe kuului kauempaa, ehkä olohuoneen nurkasta. Tytöllä ei ollut tietoakaan siitä, missä hän tarkalleen oli. Kotonaan – ehkä.
Poika huomasi Tytön liikahtelevan lattialla, mutta hän ei tiennyt mitä sanoa. Hän luki puoliääneen koko rakkaustarinan vessapaperirullasta, jotta saisi hiljaisuuden rikottua.
Tyttö kuunteli ja kuuli yhä tarkemmin. Hänen silmäkulmilleen nousivat kyyneleet. Hän ei enää tunnistanut sitä Poikaa, joka tuota tarinaa luki. Hän ei enää tunnistanut itseään tarinan Tytöksi. "Mitä me teimme väärin? Ollaanko me takerruttu liikaa vai oltu liian vapaita?" Tyttö mietti kyynelnorojen valuessa lattialle sekoittuen hänen vereensä.
–
Kului useita vuosia ennen kuin he kohtasivat uudelleen. Tyttö oli paennut Poikaa, Poika oli yrittänyt etsiä Tyttöä, mutta ei löytänyt. Nyt he seisoivat kasvokkain pitkän ajan jälkeen. Tyttö oli kaunistunut, lihonut ja muuttanut hiustyyliään. Poika oli aikuistunut. Hän käytti pukua ja käveli salkku kädessä tärkeän näköisenä.
Heillä ei ollut toisilleen mitään sanottavaa. Se kaikki olisi pitänyt sanoa jo kauan sitten. Tytön hihaan tarttui pieni poika, joka alkoi heti tivata äidiltään: "Äiti kenet sinä näet, kuka tuo mies on.." Tyttö ei välittänyt, eikä vastannut lapselleen.
Poika, josta oli tullut Aikuinen, kääntyi pois. Hän ei tuntenut sisällään mitään. Hän oli turhaan ajatellut Tyttöä kaikki nämä vuodet. Tytöllä on nyt perhe ja kaikki hyvin. Pojalla oli vain optioita, salkku ja kalliita pukuja.
Tyttö katsoi Pojan loittonevaa selkää, kunnes otti lapsensa kainaloon ja lähti pois. Tytön sisällä hento ääni vastasi pojan kysymyksiin: "Hän on sinun isäsi… "
