IRC-Galleria

Rakennettu....Purettu....Rakennettu....Korjattu....Muutettu....Sortunut....Rakennettu....Tuhottu....Rakennettu...Vahvistettu
Aina uusin ja "paremmin" ideoin. Uusin on se paras ja kestää varmasti ikuisuuden.
Tällätavoin on syntyneet Katedraalit pitkin eurooppaa. Minä olen myös - Niin kuin varmaan kaikki meistä, tavallaan.
Monet ystäväni ovat pohtineet jatkuvaa muutosta, sen kannalta, että onko tällä hetkellä mitään merkitystä, kun seuraavassa kaikki onkin toisin? Onko nämä kirkot jotenkin huonompia, kun niitä ei olekkaan rakennettu niin kuin aluksi suunniteltiin? Ei se tietysti ole sama, mutta yhteneväisyyksiä on.

Itsestä tuntuu, että elän muutos kautta, sellaista rakentamisen ja purkamisen välivaihetta.... ja vaikka kuinka yrittää elää hetkessä niin yksinäisyyden yllättäessä sitä turvautuu tulevaan. Ajattelee, että sitten kun.....mutta se on tie jolle ei pitäisi lähteä!

Joku viisas sanoi, että tosi ystävän tuntee siitä, että tämä pysyy vierellä myös iloisina ja onnellisina hetkinä, kannustamassa. Pohjalla vierelle istuvat "ystävät" vain mässäilevät omassa paremmuudessaan - en ehkä allekirjoita tätä täysin, mutta kyllä sen huomaa.
Jotkut ystävät vaan jäivät, kun olin onnellinen ja nyt huomaan itse jättäytyväni pois kyydistä, kun tuntuu, että omat naurettavat tuntemukset rikkinäisyydestä vaan olisi toisen onnen tiellä. Vaikka eihän se niin ole! Sitä vaan kuvittelee olevansa niin maailman napa, että voisi oikeasti vaikuttaa lähimmäisiinsä-.-

Ja kai sitä vähän pelkääkin ihmistä joka on muuttumassa? Pitääkö tästä enää ja niin.....ja sekin, jos ei ole täysin tyytyväinen omaansa, mutta ei ole rohkeutta tehdä asialle mitään...Ja sekin, että koko ajan sattuu ja tapahtuu ja kerrottavaa riittää, voi saada omat arkiset asiat kuulostamaan tylsältä. Itsekkin piti arjen ongelmat omana tietonaan seurustellessa ja mielummin kuunteli toisten vuodatusta kusipäämiehistä....vaikka todellisuudessa välillä on todella tyhjää, ja minä ainakin yritän välttää sen turhaa täyttämistä.

Vapaus on kuin ilmaa, mutta en vielä ole päässyt selville mitä sillä tekisin.

"Vapaus on sitä, että saa valita omat kahleensa" Lopulta sitä sitoo itsensä johonkin. Se vaan on ihmis luonto. Työhon, kouluun, toiseen ihmiseen...? Muistaisi vain irroittaa ajoissa, kun se ei enää tunnu oikealta.

Sen mitä on itsestään huomannut, on tietty turtuus. Ei tunne niin kuin haluaisi tai ei niin vahvasti kuin ennen. Se ajaa elämyshakuisuuteen ja ottaa riskejä, joita ei ikinä ennen olisi ottanut ja nauttii siitä??? sairastako =DD

kaikesta tästä huolimatta olen onnellinen omalla tavallani=)

kuhan tietyt perustarpeet saadaan pois päivä järjestyksestä <.<

ja kaipaan kahta ihmistä ihan mielettömästi. Ainoat, jotka saa mulle kokonaisen olon edes tekemättä/ sanomatta mitään.