Muistan,
kun näin sinut ensimmäisen kerran,
sinussa oli sitä jotain,
jotain,
mikä sai minut täysin sinun lumoihisi.
Kuitenkin,
tulit elämääni pahimpaan aikaan,
eikä mikään,
ollut kohdallamme mahdollista.
Kuitenkin ajattelin,
että jos vain haluan,
niin kaikki toimisi,
mutta ei se mennyt niin.
Annoin itseni sinulle yhdeksi illaksi,
enkä loppujen lopuksi,
voinut antaa sinulle enempää.
Kuitenkin,
löysin sinut uudestaan,
ja uskalsin ottaa sinusta kiinni kaksin käsin.
Tein ison uhrauksen,
ja se kannatti,
olin onnellisin ikinä,
mutta sinä et.
Et pystynyt koskaan,
antamaan anteeksi,
sitä kaikkea,
mitä minä sinulle olin tehnyt.
Olihan se ymmärrettävää,
mutta toivoin vain,
että rakkaus voittaa kaiken,
mutta olen pikku hiljaa tajunnut,
että ehkä,
tämä rakkaus ei ollut meitä varten