IRC-Galleria

Minä tahtoisin olla runollinen ihminen, sellainen josta näkee että pinnan alla kytee enemmän; sellainen joka katsoo haikeasti, uppoutuu ajatuksiinsa sumuisena aamuna ja jonka hiljaisuus kertoo enemmän kuin muiden. Haluaisin olla merkittävä, tärkeä, mielenkiintoinen. Tahtoisin olla jalo, nöyrä ja rauhallinen.

Sen sijaan olen äänekäs, hermostunut, hankala; irvistelen itsekseni ja puhun yksin ollessani. Olen samaan aikaan ujo ja urhea, syön karkkeja aina tietyllä tavalla ja pidän bussikorttia koko matkan kädessä. Olen kaikkea ja vielä enemmän mutta en näe itsessäni sitä mitä muut näkevät, en usko omiin huomioihini, en luota muiden havainnointikykyyn ja toisinaan unohdan millainen todella olen.

Onko olemassa sellaista kuten erilainen ihminen? Onko erilaisuus pelkästään normaalista poikkeavia valintoja, onko se mielisairaus vai onko kyseessä huomionkipeiden ihmisten salaliitto? Onko erilaisuudessa jotain tavoiteltavaa vai onko se pelkästään taakka kantajalleen; jälleen yksi pieleen mennyt yleistys.

Olen viime aikoina törmännyt jälleen ajatukseen kuuluisuudesta, siihen ei minusta olisi. En tosin usko että ongelma olisi kovin vakava, se vain sattuu olemaan viimeinen asia mitä haluaisin. Tahtoisin olla tunnettu mutta en kuuluisa - tahtoisin olla ihminen jota tullaan kaipaamaan ja mentyäni joku toteaisi: kyllä se saaka oli ihan hyvä jätkä.